Ajankohtaista

Uutiset

8.5.2024 Kokeellinen tilasto: Palkka- ja palkkiotulojen mediaani 3 196 euroa maaliskuussa

Palkka- ja palkkiotulojen mediaani oli 3 196 euroa maaliskuussa, kertoo kokeellinen tulorekisterin palkat ja palkkiot -tilasto. Palkkatulonsaajien palkkojen ja palkkioiden mediaani oli 3 236 euroa, eli 1,9 % enemmän kuin vuotta aiemmin. Palkkatulonsaajien määrä laski 1 %.
 

7.5.2024 Äidit esillä tilastoissa

Sunnuntaina vietettävän äitienpäivän kunniaksi olemme julkaisseet Äidit tilastoissa -koosteen. Se kertoo muun muassa, että Suomessa 65 prosentilla 15–88-vuotiaista naisista on lapsia.  Eniten on kahden lapsen äitejä, ja kymmenellä prosentilla äideistä on neljä lasta tai enemmän. 

7.5.2024 Etätöitä tehdään edelleen yleisemmin kuin ennen koronakriisiä – naiset ohittivat miehet

Naiset tekivät etätöitä ensimmäistä kertaa miehiä yleisemmin vuonna 2023. Työolotutkimuksen tiedoista selviää myös, että etätöitä tekevien osuus palkansaajista laski 35 %:n tasolle, kun se koronakriisin aikana vuonna 2021 oli korkeimmillaan yli 40 %.

Lisää uutisia

Tilaa tuoreimmat tiedot sähköpostiisi

Voit tilata tuoreita tilastotietoja koskevia uutisviestejä tai perjantaisin ilmestyvän uutiskoosteen sähköpostiisi. Uutiskoosteesta löydät viikon uutisten ja Tieto&trendit-artikkelien lisäksi aikataulun seuraavan viikon tilastotiedon julkistuksista sekä tietoa lähiajan tapahtumista.

Lue tuorein uutiskooste uutisviestipalvelussa

Lue tai tilaa sidosryhmäkirje

Lue tai tilaa opettajauutiskirje

Tieto&trendit – ajankohtaiset artikkelit ja blogit

Tieto&trendit-verkkojulkaisun asiantuntija-artikkelit pureutuvat ajankohtaisiin ilmiöihin ja kehitystrendeihin tilasto- ja tutkimustiedon valossa. Blogeissa asiantuntijamme tuovat yhteiskunnalliseen keskusteluun näkemyksiään. 

Yhteystiedot

Päivitetty 3.5.2024