Tiedote 6.7.2010

Joka kolmas suomalainen boikotoinut tuotteita

Joka kolmas suomalainen ei osta tiettyä tuotetta, jos ei koe sen alkuperää hyväksyttäväksi. Tuotteen valmistamiseen liittyvät ympäristö- ja eettiset tekijät vaikuttavat olennaisesti ostajiin erityisesti Ruotsissa, Saksassa ja Suomessa. Asenteet vaihtelevat suuresti eri Euroopan maissa. Esimerkiksi monissa Itä-Euroopan maissa kuluttajat eivät pidä tuotteen alkuperää tärkeänä tekijänä ostopäätöstä tehtäessä. Tiedot löytyvät Tilastokeskuksen julkaisusta Ympäristötilasto - Vuosikirja 2010.

Tuotteiden boikotointi viimeksi kuluneen vuoden aikana

Tuotteiden boikotointi on säilynyt pääosin ennallaan kahden vuoden takaiseen tutkimukseen verrattuna. Ruotsissa ja Saksassa boikotointi on kuitenkin jopa lisääntynyt. Tiedot perustuvat Eurooppalaiseen yhteiskuntatutkimukseen (European Social Survey, ESS), jonka aineisto kerättiin vuosien 2008 ja 2009 vaihteessa. Tutkimus koski 15 vuotta täyttäneitä asukkaita, ja sitä varten haastateltiin kussakin maassa 1 500 - 2 500 henkilöä.

Puolalaiset luottavat tieteeseen ympäristöongelmien ratkaisemisessa

ESS-tutkimuksen mukaan Euroopan maat eroavat huomattavasti kysyttäessä, voidaanko nykytieteeseen luottaa ympäristöongelmien ratkaisemisessa. Puolassa tieteeseen luottaa 80 prosenttia asukkaista, Tanskassa vain alle 20 prosenttia.

Suomi sijoittuu vertailussa Euroopan maiden keskiarvon tuntumaan: suomalaisista 49 prosenttia uskoo tieteen kykyyn ratkaista ympäristöongelmia. Muissa Pohjoismaissa luottamus tieteeseen on selvästi vähäisempää.

Luottamus tieteeseen ympäristöongelmien ratkaisemisessa

Monipuolinen kokoomateos ympäristöstä

Tilastokeskuksen julkaisema Ympäristötilasto - Vuosikirja 2010 sisältää tilastotietoja kaikista elinympäristöön liittyvistä aiheista. Kirjaan on koottu tilastotietoja ihmisen toiminnan aiheuttamista ympäristövaikutuksista ja yhteiskunnan toimenpiteistä ympäristön suojelemiseksi.

218-sivuinen kirja käsittelee muun muassa kasvihuonekaasupäästöjä ja muita ilmapäästöjä, vesien kuormitusta ja tilaa, jätteitä, metsiä, luonnonvarojen kokonaiskäyttöä, liikennettä, energiaa, ympäristönsuojelumenoja sekä eurooppalaisten suhtautumista ympäristöasioihin. Suomea koskevien tietojen lisäksi kirjassa on runsaasti vertailutietoja muista maista.

Lähde: Ympäristötilasto - Vuosikirja 2010. Tilastokeskus. Hinta 44 euroa. Julkaisu on tilattavissa Tilastokeskuksen myyntipalvelusta (09) 1734 2011, myynti@tilastokeskus.fi.

Lisätietoja: Raija Tulokas (09) 1734 3419, ymparisto.energia@tilastokeskus.fi

Vastaava tilastojohtaja: Leena Storgårds