Tiedote 17.3.2005

Tulonjakotietoa uusimmassa Hyvinvointikatsauksessa

Kaikkien väestöryhmien tulot ovat kasvaneet viimeisten 40 vuoden aikana. Samaan aikaan tuloerojen kehitys on vaihdellut. Tuloerot supistuivat merkittävästi 1960-luvulta 1970-luvun puoliväliin saakka, minkä jälkeen ne pysyivät jonkin aikaa suhteellisen tasaisina. Vuonna 1995 tuloerot alkoivat kasvaa. Kasvu taittui tämän vuosituhannen alussa, mutta vuonna 2003 tuloerohaitari näytti taas venyneen. Tiedot ilmenevät Tilastokeskuksen julkaisemasta Hyvinvointikatsaus-lehden (1/2005) artikkeleista, joiden kirjoittajat ovat Tilastokeskuksen tulonjakotilaston asiantuntijoita.

Tuloerot ovat kasvaneet niin maakuntien välillä kuin niiden sisälläkin. Tuloerojen kasvun kiistattomin piirre on kaikkein suurituloisimman väestön tulo-osuuden kasvu. Yli puolet heidän bruttotuloistaan oli omaisuus- ja optiotuloja vuonna 2002.

Tuloerojen kehityksen lisäksi tuoreimman Hyvinvointikatsauksen artikkeleissa tarkastellaan muun muassa pienituloisuuden kestoa, reaaliansioiden kehittymistä tulopolitiikan kaudella sekä asumismenoja ja asuntovelkaisuutta lamavuosien jälkeen.

Hyvinvointikatsaus on neljä kertaa vuodessa ilmestyvä aikakauslehti, joka julkaisee artikkeleita ja tietoa suomalaisten elinoloista ja hyvinvoinnista tilastojen ja tutkimusten valossa.

Hyvinvointikatsauksen juhlaseminaari

Hyvinvointikatsaus juhlii 15 vuottaan keskeisenä elinolojen ja hyvinvoinnin sisällöntuottajana kutsuvierasseminaarissa 17.3.2005 klo 13 alkaen Helsingissä, Kiasma-teatterissa. Seminaarissa esiintyvät muun muassa valtiosihteeri Raimo Sailas, professori Liisa Rantalaiho ja tutkija Anu Kantola. Tiedotusvälineiden edustajat ovat tervetulleita seminaariin, jossa heillä on mahdollisuus myös haastatella Hyvinvointikatsauksen artikkeleiden kirjoittajia.

Linkit: Hyvinvointikatsauksen 15-vuotisjuhlaseminaarin ohjelma

Lisätietoja: Hyvinvointikatsauksesta ja juhlaseminaarista antavat Raija Sailas p. (09) 1734 3537 ja Lotta Sjöblom p. (09) 1734 2959.