Taloustaantuma heikentää nuorten työmahdollisuuksia

  1. Varhainen itsenäistyminen johtaa pienituloisuuteen
  2. Työssäkäynti ei merkitse opiskelun laiminlyöntiä
  3. Taloustaantuma lisää nuorten työttömyyttä
  4. Nuorimpien työttömyys heikkeni ensimmäisenä
  5. Nuorten miesten työllisyys on alentunut enemmän kuin naisten
  6. Nuoret työllistyvät usein palvelualoille epätyypillisiin työsuhteisiin
  7. Nuoret haluavat tehdä työtä

Koko dokumentti yhdellä sivulla


Nuorimpien työttömyys heikkeni ensimmäisenä

Työvoimatutkimuksen mukaan 15-19-vuotiaiden kevättyöttömyys kasvoi jo vuonna 2008. Kasvu jatkui seuraavana vuonna vähäisempänä, ja toukokuussa 2009 työttöminä oli lähes satatuhatta 15-19-vuotiasta. Työttömien 20-24-vuotiaiden määrä lisääntyi selvästi enemmän vasta vuoden 2009 keväällä kuuteenkymmeneen tuhanteen. Sen sijaan 25-29-vuotiaiden työttömien määrä kasvoi vuonna 2009 lähes joka kuukausi edellisten vuosien vastaaviin kuukausiin verrattuna, mutta työttömien määrä oli enimmilläänkin kesällä noin 35 000 henkeä.

Työvoimatutkimuksen mukaan kuluvan vuoden tammi-helmikuussa 15-29-vuotiaita työttömiä oli 34 000 enemmän kuin vuotta aiemmin. Alle 25-vuotiaiden miesten työttömyys kasvoi noin 10 000 hengellä, kun samanikäisten naisten työttömyys kasvoi 6 000 hengellä. Maaliskuussa 2010 työttömiä 15-24-vuotiaita nuoria oli yhteensä 73 000, heistä 43 000 oli miehiä.

Työ- ja elinkeinoministeriön tilastojen mukaan tammikuussa 2010 nuoria alle 25-vuotiaita työttömiä työnhakijoita oli 37 800 henkeä, mikä on 7 500 enemmän kuin vuotta aiemmin. (Työllisyyskatsaus, 1/2010).

Alkuun Edellinen Seuraava


Päivitetty 7.6.2010