Korkean teknologian vientiosuudet laskeneet EU-maissa

  1. Suomelle keskeisiä vientituotteita

Koko dokumentti yhdellä sivulla


Kirjoittaja: Samuli Rikama työskentelee Tilastokeskuksen yritysten rakenteet -yksikössä. Artikkeli on julkaistu Tilastokeskuksen  Tieto&trendit-lehdessä 6/2010.

Korkean teknologian tuotteiden tuotanto on kansantalouden ja politiikan näkökulmasta maille yleensä hyväksi. Niiden tuotanto ja kehitystyö edellyttävät vaativaa tietotaitoa ja osaamista ja luovat korkean arvonlisän toimintoja ja työpaikkoja.

Korkean teknologian osuus viennistä on lähes kaikissa EU-maissa - myös Suomessa - laskenut tasaisesti 2000-luvulla. Vuonna 2008 korkean teknologian tuotteiden osuus kokonaisviennistä EU-maissa oli keskimäärin 15 prosenttia, kun vielä vuonna 2000 vastaava osuus oli reilut 20 prosenttia eli selvästi suurempi.

Irlanti ja Ranska olivat vuonna 2000 EU-maiden kärkeä korkean teknologian viennissä - noin kolmannes maiden viennistä oli näitä tuotteita. Samat maat olivat kärjessä myös 2008, mutta korkean teknologian osuus viennistä oli laskenut alle 30 prosentin.

Talouskriisin vahvasti koettelemissa Kreikassa, Espanjassa ja Italiassa korkean teknologian vienti on vähäistä. Kyseisissä maissa korkean teknologian viennin osuus jäi 5 - 8 prosenttiin kokonaisviennistä vuonna 2008, eli selvästi alle EU-maiden keskitason.

Korkean teknologian tuotteiden osuus kokonaisviennistä vuosina 2000 ja 2008.

Lähde: Eurostat

Suomelle keskeisiä vientituotteita

Suomen ja Ruotsin vientirakenteet ovat hyvin samantyyppiset. Korkean teknologian osuus viennistä on merkittävä ja selvästi EU-keskivertoa suurempi.

Suomelle etenkin elektroniikka ja tietoliikennevälineet ovat keskeisiä tuotteita sekä viennissä että tuonnissa. Tullin tilastojen mukaan viime vuonna etenkin matkapuhelinten viennin ja tuonnin puolittuminen vuoteen 2008 verrattuna vähensi korkean teknologian osuutta ulkomaankaupasta. Tosin monet muut korkean teknologian tuotteet pitivät pintansa paremmin kuin keskimäärin kolmanneksen romahtanut ulkomaankauppa.

Korkean teknologian tuotteiden viennin arvo on Suomessa pitkään ollut niiden tuontia selvästi suurempi. Saksa, Venäjä ja Iso-Britannia olivat tärkeimmät korkean teknologian vientimaista, kunkin maan osuus oli noin 8 prosenttia. Kiina runsaan neljänneksen osuudellaan oli selvästi suurin korkean teknologian tuontimaa.

Lähteet: Eurostat ja Tullin julkaisu Kauppa 2010: Korkean teknologian ulkomaankauppa vuonna 2009.

_________________
Korkean teknologian tuotteisiin luetaan muun muassa tietokoneet, elektroniikka ja tietoliikennevälineet, lääkeaineet ja kemikaalit, sähköiset koneet ja laitteet, tieteelliset instrumentit sekä avaruus ja ilmailu.

 

Alkuun Edellinen Seuraava


Päivitetty 7.9.2010