Suuri osa pienituloisista elää perusturvan varassa

  1. Pienituloisuus kaksinkertaistui kahdessakymmenessä vuodessa
  2. Pienituloiset pääosin työelämän ulkopuolella
  3. Pienituloiset ovat jääneet jälkeen keskimääräisestä tulokehityksestä
  4. Työelämän ulkopuolella olevien tuloista yli puolet tulonsiirtoja
  5. Pienituloisten tulonsiirroista suurin osa perusturvaetuuksia
  6. Perusturvan varassa elävien toimeentuloa tulisi selvittää tarkemmin

Koko dokumentti yhdellä sivulla


Pienituloisten tulonsiirroista suurin osa perusturvaetuuksia

Sosiaaliturvaetuudet voidaan jakaa myös perusturva- ja ansioturvaetuuksiin. Esimerkiksi sosiaaliturvan kokonaisuudistusta valmistellut Sata-komitea pohti perusturvaetuuksien uudelleen järjestämistä ja etuuksien korottamista.

Perusturvan ja ansioturvan määrittely ei ole aina selvää eikä yksiselitteistä. Tässä artikkelissa perusturvaksi määritellään rahassa maksettavat ei-ansiosidonnaiset etuudet eli rahasuorituksina maksettava toimeentuloturva. Sellaisia ovat muun muassa kansaneläke, työttömyysturvan peruspäiväraha, sairauspäiväraha, opintoraha ja vähimmäistasoiset vanhempainetuudet. Ansioetuuksia puolestaan ovat ansiotasoon suhteutettavat etuudet. Tarkastelun ulkopuolelle jätetään päivähoidon tuet sekä päivähoidolle vaihtoehtoinen kotihoidontuki.

Pienituloisten kotitalouksien saamista tulonsiirroista suurin osa muodostuu perusturvaan luettavista etuuksista eläkeläisiä lukuun ottamatta (kuvio 4). Pienituloisilla opiskelijatalouksilla perusturvaetuuksien osuus kaikista tulonsiirroista on suurin (97 prosenttia saaduista tulonsiirroista).

Saadut tulonsiirrot muodostavat pääosan kotitalouden tuloista eläkeläisillä, työttömillä sekä muilla ammatissa toimimattomilla. Pienituloiset työttömien ja muiden ammatissa toimimattomien kotitaloudet ovat lähes kokonaan perusturvan varassa, kun taas eläkeläisten tuloista hiukan yli puolet on ansiosidonnaisia etuuksia ja niistä suurin osa ansioeläkkeitä.

Kuvio 4. Pienituloisten kotitalouksien saamat tulonsiirrot viitehenkilön sosioekonomisen aseman mukaan vuonna 2008. Prosenttia bruttotuloista.

Lähde: Tulonjakotilasto. Tilastokeskus.

Alkuun Edellinen Seuraava


Päivitetty 12.12.2010