Kaupan toimialakatsaus III/2010

  1. Kaupan suhdannetilanne ja näkymät
  2. Kaupan liikevaihto kasvoi edelleen kolmannella neljänneksellä
  3. Kaupan alan työllisten määrän kasvu tasaantui kolmannella neljänneksellä
  4. Fokus: Pienet kaupat jäivät kasvussa suurten jalkoihin
  5. Vähittäiskaupan pienyritykset vahvassa kasvussa Keski-Pohjanmaalla
  6. Pohjanmaan vähittäiskaupan pienyrityksillä huomattava merkitys työllistäjinä
  7. Lähdeluettelo

Koko dokumentti yhdellä sivulla


Pohjanmaan vähittäiskaupan pienyrityksillä huomattava merkitys työllistäjinä

Pienyritysten osuus vähittäiskaupan henkilöstömäärästä oli vuonna 2009 selvästi pienin Uudellamaalla, noin 15 prosenttia. Samaan aikaan lukumäärällisesti pieniä yrityksiä oli kuitenkin eniten juuri Uudellamaalla, noin 80 prosenttia kaikista vähittäiskaupan yrityksistä. Suurin pienyritysten osuus henkilöstömäärästä oli Pohjanmaalla ja Kainuussa, molemmissa lähes 30 prosenttia. Myös liikevaihdolla mitattuna Pohjanmaan vähittäiskaupan pienyritykset tuottivat kaikkiin maakuntiin verrattuna eniten, lähes 20 prosenttia koko maakunnan vähittäiskaupan liikevaihdosta. Uudellamaalla pienten yritysten osuus vähittäiskaupan liikevaihdosta jäi samaan aikaan vain reiluun 9 prosenttiin. Mielenkiintoista on, että alkuvuonna eniten liikevaihtoaan kasvattaneella Keski-Pohjanmaalla pienyritysten osuus vähittäiskaupan henkilöstömäärästä oli Uudenmaan maakunnan jälkeen toiseksi pienin, vajaat 17 prosenttia.

Taulukko 2. Vähittäiskaupan pienyritysten lukumäärä ja osuus kaikista yrityksistä maakunnittain

Maakunta Pienyritysten lukumäärä Pienyritysten osuus
lukumäärästä (%)
Pienyritysten osuus
liikevaihdosta (%)
Pienyritysten
osuus henkilöstö-
määrästä (%)
Uusimaa 6 284 80,1 9,2 14,9
Varsinais-Suomi 2 570 78,4 14,4 21,0
Pirkanmaa 2 528 79,0 13,0 19,8
Satakunta 1 317 78,3 15,5 24,2
Keski-Suomi 1 268 75,6 12,4 19,7
Etelä-Pohjanmaa 1 173 78,5 17,2 24,1
Pohjanmaa 1 053 78,6 18,8 27,1
Etelä-Savo 759 75,3 16,5 25,6
Pohjois-Karjala 686 73,8 15,4 24,3
Itä-Uusimaa 574 78,2 16,4 24,3
Kainuu 349 73,5 15,9 27,1

Tilastokeskuksen Asiakaskohtaisen suhdannepalvelun tuottamassa tilastossa kaupan alan pienyrityksiksi määriteltiin ne yritykset, joiden henkilöstömäärä oli korkeintaan 10 henkilöä ja vuosiliikevaihto enintään 2 miljoonaa euroa.

Seuraava vuoden 2010 viimeistä neljännestä käsittelevä kaupan toimialakatsaus ilmestyy 22.3.2011.

Alkuun Edellinen Seuraava


Päivitetty 14.1.2011