Kestävän hyvinvoinnin mittaamisen vaihtoehdot
- Onnellisuudesta ja hyveellisyydestä oman edun tavoitteluun
- Teollisen ajan näkökulma
- Talous ympäristöhaittojen ja sosiaalisen pahoinvoinnin tuottajana
- Onnellisuus ja hyvinvointi politiikan päätavoitteeksi
- Hyvinvointivaltiomallin haasteet
- Aidon kehityksen indeksin laskenta
- Kohti subjektiivisen onnellisuuden mittaamista
Koko dokumentti yhdellä sivulla
Talous ympäristöhaittojen ja sosiaalisen pahoinvoinnin tuottajana
Perinteisen talouspolitiikan ratkaisu kaikkiin ympäristöongelmiin ja sosiaalisiin ongelmiin on mahdollisimman nopea talouskasvu. Uskomuksen mukaan vain riittävä talouskasvu vähentää köyhyyttä ja työttömyyttä ja vain talouskasvu mahdollistaa ympäristönsuojelun. Talouden tuottamien ulkoisvaikutusten määrä alkaa kuitenkin jälkiteolliseen yhteiskuntaan siirryttäessä kasvaa nopeammin kuin varsinaisten hyödykkeiden arvo. Tämä johtaa yhteiskunnan kokonaishyvinvoinnin heikkenemiseen, eikä bkt:n avulla mitattu talouskasvu enää lisää hyvinvointia. Tilanne johtaa talouden tehottomaan toimintaan ja hyvinvointitappioihin.
Keskeinen ongelma on, että globaali talousjärjestelmä ylihyödyntää maapallon rajallista ekosysteemiä pitääkseen talouskasvua yllä. Maailman luonnonsäätiön WWF:n mukaan ihmiskunta ja etenkin suurin osa länsimaalaisista kuluttaa jo nyt yli maapallon ekologisen kantokyvyn, ja romahduksen vaara on ilmeinen. YK:n kehitysohjelman UNDP:n äskettäin julkaiseman arvion mukaan ihmiskunnan aiheuttamien ulkoisvaikutusten arvo ekosysteemeille on runsaat 6 000 miljardia dollaria, mikä on 11 prosenttia maapallon bkt:sta.
Merkittävä osa yritysten tuloksista on peräisin siitä, että ne käyttävät ilmaiseksi tai alihinnoiteltuja maapallon tarjoamia hyödykkeitä. Jos kehitys jatkuu samaan tapaan, kasvaa ulkoisvaikutusten arvo laskelmien mukaan 28 600 miljardiin dollariin vuodessa vuoteen 2050 mennessä vastaten noin 18 prosenttia bkt:sta. Talouskasvun jatkaminen entisin keinoin ei siten ole enää pitkään mahdollista.
Suomessa sosiaalista hyvinvointia on perinteisesti tarkasteltu pahoinvoinnin kautta. Teollisuusyhteiskunta pyrki hyvinvointiin poistamalla ja korjaamalla sosiaalisia ongelmia kuten työttömyyttä, syrjäytymistä, köyhyyttä, alkoholismia, sairauksia ja eriarvoistumista. Siksi vaikeasti selitettävä ilmiö perinteiselle hyvinvointitutkimukselle ja -politiikalle onkin pahoinvointi hyvinvoivassa jälkiteollisessa yhteiskunnassa, johon on vaikeaa vaikuttaa edes rahan ylenpalttisella käytöllä. Käytännössä ihmisten kokemukset omasta hyvinvoinnistaan eivät ole riippuvaisia pelkästään näiden konkreettisten ongelmien poistamisesta.
Pahoinvoinnin syyt ovat syvemmällä yhteiskunnan ja sen talouden toiminnassa. Tähän saakka yhteiskuntapolitiikan keskeinen tavoite on ollut mahdollisimman suuri talouskasvu, jota on katsottu tarvittavan hyvinvointivaltion rahoittamiseksi. Päämäärä on oikeuttanut keinot, jotka ovat puolestaan pahentaneet sosiaalista pahoinvointia ja lisänneet ympäristöhaittoja, sillä puuttuvien hintojen vuoksi ympäristöhaittoja ja sosiaalista pahoinvointia ei ole vähennetty talouskasvusta. Yhteiskunta on saanut vääriä signaaleja siitä, mikä on oikeaa kehitystä ja edistymistä.
Päivitetty 30.5.2011