Palvelualojen toimialakatsaus IV/2010

  1. Palvelualojen suhdannetilanne ja näkymät
  2. Muut palvelualat kasvuun kuljetuksen ja varastoinnin vanavedessä
  3. Palkkasumman kasvu voimistui loppuvuodesta
  4. Fokus: Palvelujen ulkomaankauppa
  5. Palvelujen ulkomaankaupan ylijäämä supistui vuonna 2009
  6. Yleistä palvelujen ulkomaankaupan tilastoinnista
  7. Lähdeluettelo

Koko dokumentti yhdellä sivulla


Palvelujen ulkomaankaupan ylijäämä supistui vuonna 2009

Yritykset myivät palveluja ulkomaille vähemmän vuonna 2009 kuin vuonna 2008. Palvelujen vienti laski hieman alle miljardin tuonnin noustessa 230 miljoonaa euroa. Näin palvelukaupan ylijäämä laski 3,3 miljardiin euroon, joka vastaa vuoden 2007 tasoa. Ylijäämä oli pienimmillään 879 miljoonaa euroa vuonna 2003 ja suurimmillaan 4,5 miljardia vuonna 2008. Yli 60 prosenttia yrityksistä ilmoitti sekä palvelujen viennin että tuonnin laskeneen vuonna 2009 edellisvuoteen nähden.

Palvelukaupan ylijäämä kehittyi poikkeuksellisesti vuonna 2009 rojalti- ja lisenssimaksuissa palveluerän tuonnin vähennyttyä huomattavasti. Tässä palvelutyypissä ylijäämä kasvoi positiiviseksi vuonna 2009 sen oltua alijäämäinen vuodesta 2006. Huomattavaa on myös toista vuotta jatkunut erittelemättömien liike-elämän palvelujen viennin lasku. Tämän palveluerän lasku on yli 13 prosenttia vuoteen 2006 nähden, jolloin se on saanut toistaiseksi suurimman, yli 8 miljardin euron arvonsa. Muualla luokittelemattomien palvelujen kategoria sisältää välityskauppaan, käyttöleasingiin ja muihin erittelemättömiin liike-elämän palveluihin liittyvät palvelut.

Muualla luokittelemattomat palvelut ovat laskustaan huolimatta edelleen suuri osa etenkin palvelujen vientiä. Myös tietojenkäsittelypalvelujen vienti laski edellisvuodesta, mutta säilyi edelleen korkealla tasolla. Molemmat erät ovat olleet euromääräisesti viennin suurimpia eriä vuodesta 2002 alkaen.

Vuonna 2009 tapahtunut viennin lasku kohdistui erityisesti EU15-maihin, joihin suuntautunut vienti laski noin 22 prosenttia. Vienti muualle maailmaan nousi noin 1,5 prosenttia. Samana vuonna tuonti EU15-maista nousi yli 3 prosenttia, kun taas palvelutuonti muualta maailmasta pysyi lähes vuoden 2008 tasolla.

Kuvio 5. Palvelujen vienti 2002–2009, miljoonaa euroa

Palvelujen tuonti Suomeen on vientiä enemmän keskittynyt. Tuonti painottuu pääasiassa EU-maihin ja Yhdysvaltoihin. Yksin EU15-maiden osuus palvelutuonnista on ollut yli puolet palvelutuonnista tilaston alkuvuodesta 2002 lähtien. Palveluvienti jakaantuu suuremmalle joukolle maita, missä etenkin Kiina ja Intia ovat kasvattaneet osuuttaan. Näiden maiden osuus palvelujen tuonnista on myös kasvanut 2000-luvun aikana merkittävästi. BRIC-maat vastasivat yhteensä reilusta viidennesosasta palveluvientiä vuonna 2009. Kiinan ja Intian lisäksi etenkin Saksa on kasvattanut merkitystään kauppakumppanina palveluissa. Samaan aikaan Yhdysvaltojen ja Iso-Britannian osuus on laskenut muiden maiden kanssa käydyn kaupan arvon kasvettua näitä kahta maata enemmän.

Kuva 6. Palvelujen tuonti 2002–2009, miljoonaa euroa

Palvelut ovat merkittävä osa Suomen Pankin laatimaa maksutasetta ja niiden merkitys on kasvanut entisestään viime vuosina. Vuonna 2009 vaihtotaseen menoista kaikki palvelut yhteensä muodostivat noin viidenneksen, kun vastaava osuus tuloissa oli reilu neljännes. Muut palvelut -erä, johon palvelujen ulkomaankauppa -tilasto sisältyy, on selvästi merkittävin vaihtotaseen palvelujen osa-alue kuljetukseen ja matkailuun nähden. Muiden palvelujen osuus vaihtotaseen palveluista yhteensä oli yli 65 prosenttia menoista ja lähes 80 prosenttia tuloista vuonna 2009. Palvelujen ja tavaroiden osuudet ovat kehittyneet viime vuosina päinvastaisiin suuntiin, sillä tavaroiden osuus vaihtotaseessa on selvästi pienentynyt sen ollessa yli 56 prosenttia menoista ja hieman alle 58 prosenttia tuloista vuonna 2009. Vielä vuonna 2007 tavaroiden osuus vaihtotaseen tuloista oli yli 64 prosenttia ja menoista 60 prosenttia.

Kuva 7. Vaihtotaseen menojen rakenne 2007–2009, miljoonaa euroa

Kuva 8. Vaihtotaseen tulojen rakenne 2007–2009, miljoonaa euroa

Alkuun Edellinen Seuraava


Päivitetty 22.3.2011