Yrittäjäkotitalouksien tulot ja pienituloisuus

  1. Yksinyrittäjyys on tavallisin yrittäjyyden muoto
  2. Mikä on yrittäjäkotitalous?
  3. Yrittäjäkotitaloudet ovat keskivertotalouksia suurempia
  4. Tulokehitys suotuisinta työnantajayrittäjien talouksissa
  5. Yrittäjien asema tulojakaumalla
  6. Pienituloisuus yleisintä yksinyrittäjätalouksissa

Koko dokumentti yhdellä sivulla


Yrittäjien asema tulojakaumalla

Yrittäjätalouksien asemaa suhteessa toisiinsa ja muuhun väestöön voidaan tarkastella katsomalla, miten taloudet sijoittuvat tulokymmenyksiin. Kymmenystarkastelussa koko väestö on asetettu tulojen mukaiseen järjestykseen ja jaettu kymmeneen yhtä suureen ryhmään. Ensimmäiseen kymmenykseen kuuluu siis pienituloisin 10 prosenttia väestöstä ja kymmenenteen kymmenykseen suurituloisimmat 10 prosenttia. Viidennen ja kuudennen kymmenyksen raja on tulojen keskikohta eli mediaani, jonka ylä- ja alapuolella on yhtä paljon henkilöitä.

Työnantajatalouksien asema kymmenystarkastelussa on hyvä muuhun väestöön verrattuna: työnantajayrittäjien talouksista puolet kuuluu suurituloisimpaan kymmenykseen. Näin on ollut myös tarkastelujakson alussa vuonna 1990 (kuvio 4a). Maatalousyrittäjien ja pientyönantajayrittäjien kotitaloudet näyttävät parantaneen asemiaan, sillä varsinkin pienituloisimmassa kymmenesosassa oli vuonna 2009 selvästi pienempi osa talouksia kuin vuonna 1990 (kuviot 4b ja 4c).

Yksinyrittäjätalouksien asemassa tulojakaumalla on enemmän vaihtelua: yksinyrittäjiä oli vuonna 2009 enemmän suurituloisimmassa kymmenyksessä, mutta myös pienituloisimmassa kymmenyksessä kuin parikymmentä vuotta sitten (kuvio 4d).

Kuvio 4a. Työnantajayrittäjätalouksien sijoittuminen tulokymmenyksiin vuosina 1990 ja 2009. Prosenttia talouksista.

Lähde: Tulonjakotilasto. Tilastokeskus.

Kuvio 4b. Maatalousyrittäjätalouksien sijoittuminen tulokymmenyksiin vuosina 1990 ja 2009. Prosenttia talouksista.

Lähde: Tulonjakotilasto. Tilastokeskus.

Kuvio 4c. Pientyönantajayrittäjätalouksien sijoittuminen tulokymmenyksiin vuosina 1990 ja 2009. Prosenttia talouksista.

Lähde: Tulonjakotilasto. Tilastokeskus.

Kuvio 4d. Yksinyrittäjätalouksien sijoittuminen tulokymmenyksiin vuosina 1990 ja 2009. Prosenttia talouksista.

Lähde: Tulonjakotilasto. Tilastokeskus.

Alkuun Edellinen Seuraava


Päivitetty 12.3.2012