Julkaistu: 3.6.2013

Talouskriisi on kohdellut lempeästi suomalaisten asumista

  1. Asuntojen hinnat ovat laskeneet kriisimaissa
  2. Euroopassa finanssikriisi, suomalaisilla asunto-markkinoilla menee hyvin
  3. Vuokralaisten asumiskustannukset ovat nousseet enemmän kuin yleinen hintataso
  4. Ensiasunnon ostajien asema on hyvä
  5. Minkä koroissa säästät, sen hinnassa maksat
  6. Vanhoilla velallisilla kissanpäivät

Koko dokumentti yhdellä sivulla


Ensiasunnon ostajien asema on hyvä

Vuoden 2008 syksystä kevääseen 2009 asuntokauppoja tehtiin noin 15 000 vähemmän kuin normaalisti. Asuntojen hinnat laskivat tuona aikana pääkaupunkiseudulla yhdeksän ja muualla maassa neljä prosenttia. Vuoden 2012 alkuun mennessä asuntojen hinnat nousivat taas ennätyskorkealle, toistakymmentä prosenttia yli vuoden 2008 finanssikriisiä edeltäneeltä tasolta. (Kuvio 8.)

Vuoden 2009 keväällä ensiasunnon ostajat käynnistivät asuntokaupan reilun puolen vuoden pysähdyksen jälkeen. Asuntokauppaa vilkastuttivat usko talouden nousuun, patoutunut ostotarve ja ennen kaikkea uusien asuntolainojen koron lasku viidestä ja puolesta prosentista kahteen ja puoleen prosenttiin. Markkinakorkojen laskun lisäksi pankkien korkomarginaalit laskivat.

Vuonna 2011 keväällä otetun ja 6 kuukauden Euribor-korkoon sidotun lainan nettokorko verovähennysten jälkeen on tällä hetkellä noin 0,7 prosenttia. 100 000 euron lainan todelliset korkomenot ovat noin 57 euroa kuukaudessa. Uusien asuntolainojen keskikorko oli viime marraskuun lopussa 1,8 prosenttia (kuvio 5). 100 000 euron lainan korkomenot ovat 114 euroa kuukaudessa. Lainamarginaali on noussut selvästi yli yhden prosenttiyksikön ja uusien asuntolainojen keskikorko on nyt korkeampi kuin koko asuntolainakannan keskikorko. Lainanottajat pyrkivät edelleen sitomaan asuntolainat lyhyisiin korkoihin, jopa 3 kuukauden Euribor-korkoihin. Pankkien omat Prime-korot eivät ole suosiossa, koska ne ovat selvästi Euribor-korkoja korkeammalla tasolla.

Kuvio 5. Uusien asuntolainojen keskikorko Suomessa vuosina 2008−2012. Prosenttia.

Lähde: Suomen Pankki; rahalaitosten tase ja korot.

Lainan saanti oli keväästä 2009 kevääseen 2012 melko helppoa, ja lainalla on saattanut rahoittaa koko ensiasunnon hankinnan. Syksyllä 2009 pankit jarruttivat jonkin verran lainojen saantia kuten myös syksystä 2012 lähtien. Nyt varaudutaan jo finanssivalvonnan mahdolliseen lainansaannin rajoituksiin. Jatkossa lainan ehtona voi olla 10−20 prosentin ennakkosäästämispakko.

Vuoden 2008 lopulla uusien asuntolainojen keskikorko laski jyrkästi viidestä ja puolesta prosentista kahden prosentin tuntumaan (kuvio 5). Korkojen lasku yhdessä orastavan tuotannon kasvun myötä piristi asuntokauppaa vuoden 2009 alkukesästä lähtien. Loppuvuodesta 2012 korkotaso oli alimmillaan, mutta erityisiä paineita asuntolainojen korkojen nousulle ei lähivuosina ole. Niin kauan kuin talouden näkymät pysyvät Euroopassa huonoina, pysyy korkotaso alhaisena suosien niin uusien asuntolainojen ottajia kuin myös vanhoja asuntovelallisia.

Vasta vuoden 2009 lopussa uusien asuntoluottojen arvossa päästiin lähes normaalille tasolle. Asuntolainakanta nousi vielä vuoden 2008 alkupuolella toistakymmentä prosenttia vuodessa. Vuoden 2009 kevään jälkeen asuntolainakanta on ollut koko ajan melko tasaisessa kuuden prosentin vuosikasvussa. (Kuvio 6.)

Kuvio 6. Uusien asuntolainojen arvon vuosimuutos vuosina 2008−2012. Prosenttia

Lähde: Suomen Pankki; rahalaitosten tase ja korot.

Kuviossa 7 esitetty uusien asuntolainojen korkomarginaali ei ole aivan tarkka, koska korkonoteeraukset ovat hieman eri ajankohdilta ja asuntolainoja on sidottu myös lyhyempiin Euribor-korkoihin, pankkien omiin Prime-korkoihin sekä pidempiaikaisiin kiinteisiin korkoihin. Lainamarginaalit kasvoivat vuoden 2008 lopulla ja vuoden 2009 alussa. Pankit olivat varovaisia ja pyrkivät välttämään riskejä. Asuntomarkkinoiden elpyessä ja asuntojen hintojen noustessa pankkien välinen lainakilpailu laski marginaaleja 0,6 prosentin tuntumaan vuoden 2011 keväällä. Vuoden 2012 alkupuolelta lähtien marginaalit ovat taas olleet nousussa ja marraskuun lopulla 2012 liikuttiin jo 1,3 prosentin yläpuolella.

Kuvio 7. Uusien asuntolainojen korkomarginaali vuosina 2008−2012. Prosenttia

Lähde: Suomen pankki. Uusien asuntolainojen keskikorko (kuukauden lopun tilanne) miinus 6 ja12 kuukauden Euribor-korkojen keskiarvo (kuukauden keskiarvoista laskien).

Alkuun Edellinen Seuraava


Päivitetty 3.6.2013