Julkaistu: 20.3.2013

Tulokäsitteen muutoksen vaikutukset väestöryhmittäisiin pienituloisuusasteisiin

  1. Muutokset koko väestön tasolla pieniä
  2. Pienituloisuusasteet muuttuvat sekä iäkkäillä että nuorilla
  3. Koko väestön tulojen muutos muuttaa yksinhuoltajien pienituloisuusasteita
  4. Tulokäsitteen muutos vaikuttaa lähes kaikkiin sosioekonomisiin ryhmiin

Koko dokumentti yhdellä sivulla


Koko väestön tulojen muutos muuttaa yksinhuoltajien pienituloisuusasteita

Myös kotitalouden elinvaiheen mukaisissa tarkasteluissa on havaittavissa, että pienituloisuusasteet muuttuvat niilläkin, joilla asuntotulo ei ole ollut merkittävä tuloerä. Yhden huoltajan talouksissa asuvat ovat yksin asuvien lisäksi ryhmä, joiden keskuudessa pienituloisuus on muita yleisempää. Yhden huoltajan talouksissa asuvien henkilöiden pienituloisuus vähenee tulokäsitteen vaihduttua, sillä yksinhuoltajataloudet sijaitsevat tulojakaumalla usein pienituloisuusrajan läheisyydessä. Noin 69 000 pienituloisesta yhden huoltajan talouden jäsenestä 22 000 "nousee" pienituloisuudesta siksi, että pienituloisuuden raja laskee, vaikka heidän tuloissaan ei tapahdu mainittavaa muutosta. Tulokäsitteen aiheuttaman tulojen muutoksen takia pienituloisuusrajan alapuolelle tipahtaa noin 6 000 yhden huoltajan taloudessa asuvaa henkilöä. (Taulukko 5.)

Taulukko 6. Pienituloisuusasteet ja pienituloisten lukumäärä henkilön kotitalouden elinvaiheen mukaan vuonna 2011

  Käytettävissä oleva rahatulo (uusi) Käytettävissä oleva tulo (vanha)
Pienituloisten lukumäärä Pienituloisuusaste Pienituloisten lukumäärä Pienituloisuusaste
Yhden hengen taloudet 346 000 33,4 327 000 31,6
Lapsettomat parit 100 000 6,3 109 000 6,9
Lapsiperheet yht. 220 000 9,7 237 000 10,5
Parit, joilla lapsia 166 000 8,3 168 000 8,4
Yksinhuoltajat 53 000 21,6 69 000 27,9
Muut 38 000 8,6 37 000 8,4
Yhteensä 704 000 13,2 711 000 13,4

Alkuun Edellinen Seuraava


Päivitetty 20.3.2013