Avointen työpaikkojen tutkimus

Avointen työpaikkojen tutkimuksessa kysytään tietoja toimipaikan avoimista työpaikoista, työntekijöiden hakemisesta ja palkkaamisesta sekä koetuista rekrytointivaikeuksista. Tiedonkeruussa on mukana noin 2 500 eri toimipaikkaa joka vuosineljänneksellä.

Tietoja kerätään avoimet työpaikat -tilastoa varten. Samassa yhteydessä kerätään tietoja myös työ- ja elinkeinoministeriön työvoimapalveluita koskevaan tutkimukseen. Kyselyyn vastataan joko verkkolomakkeella tai puhelinhaastattelussa.

Vastaa kyselyyn

Vastaathan 30.4.2024 mennessä!

Avointen työpaikkojen määrästä, rekrytointivaikeuksista ja viimeisimmän työpaikan täyttöön liittyvistä piirteistä saadaan toimipaikkatason tietoa ainoastaan tämän tutkimuksen avulla. Tietojen perusteella muodostetaan koko maan ja kaikki toimialat kattava kuva työmarkkinoiden nykytilanteesta. 

Vastaaminen vie aikaa keskimäärin 10-15 minuuttia.


Näin vastaat

Vastaa verkossa tai puhelinhaastattelussa

Jos toimipaikkasi on saanut meiltä vastauskutsun sähköpostilla, viesti sisältää käyttäjätunnuksen ja salasanan. Osa toimipaikoista on saanut tunnukset kirjeitse. Ota tunnukset esiin, ja paina edellä olevaa painiketta Siirry vastaamaan.

Jos meillä ei ole toimipaikkasi sähköpostiosoitetta, otamme yhteyttä puhelinhaastattelua varten. Myös jos verkkovastausta ei saada, toimipaikkaa tavoitellaan myöhemmin puhelimitse.

Ohjeet verkkolomakkeen täyttämiseen
Käsitteet ja määritelmät

Vastaajille lähetetyt kirjeet

Olemme lähettäneet kyselyn vastaajille kirjeen, kun kysely alkoi. Tutustu kirjeeseen!

Tarvitsetko apua?

Apua vastaamiseen
Tiedustelut tietosisällöstä

Usein kysytyt kysymykset (UKK)

Miksi vastaaminen on tärkeää?
Keneltä tietoja kerätään?
Miten toimipaikka on valittu mukaan vastaamaan?
Miten toimipaikkaan otetaan yhteyttä?
Mihin tietoja käytetään?
Onko kyselyyn pakko vastata?
Sain kutsun osallistua tutkimukseen, mutta en tiedä rekrytoinneista mitään, mitä teen?
Jos toimipaikassa ei ole lainkaan henkilöstöä, mitä teen?
Jos toimipaikan yhteystiedot ovat muuttuneet, voinko vastata kyselyyn?
Meillä ei ole rekrytoitu ketään pitkään aikaan, onko mielekästä vastata?
Vastataanko kysymyksiin koko yrityksen tasolla?
Voinko yhdistää useita toimipaikkoja ja antaa tiedot yhdellä kertaa kaikista?
Tämä on pieni toimipaikka, kannattaako vastata?
Toimipaikasta ei saa luovuttaa tämäntyyppistä tietoa. Voinko vastata ”nimettömänä”?
Mitä hyötyä yrityksellemme on osallistumisesta kyselyyn?

Tulevat eräpäivät

Tätä kyselyä toistetaan säännöllisin väliajoin.

Avointen työpaikkojen tutkimus

Vastaamisen eräpäivä:

Avointen työpaikkojen tutkimus

Vastaamisen eräpäivä:

Avointen työpaikkojen tutkimus

Vastaamisen eräpäivä:

Tietosuoja, oikeudet ja velvollisuudet

Kaikki tilastotarkoituksiin kerätyt tiedot ovat salassa pidettäviä. Tietoja käsiteltäessä huolehditaan siitä, ettei kenenkään yksityisyys tai liike- tai ammattisalaisuus vaarannu. Jokainen Tilastokeskuksen palveluksessa oleva on allekirjoittanut salassapitositoumuksen.

Tietosuoja
Tiedonantovelvollisuudesta vapauttaminen

Miksi tätä sisältöä ei näytetä?

Tämä sisältö ei näy, jos olet estänyt evästeiden käytön. Jos haluat nähdä sisällön, tarkista evästeasetuksesi.