Asiantuntija-artikkelit ja ajankohtaisblogit
Sivuston näkymät
  • Tämä juttu on arkistoitua sisältöä, joka tarjotaan luettavaksi sellaisenaan. Tämän vuoksi siinä voi olla saavutettavuusongelmia.

Riittävä toimeentulo takaa hyvinvointia

23.2.2015

Toimeentulolla ja koetulla hyvinvoinnilla on selvä yhteys. Hyvin toimeentulevat ovat keskimääräistä tyytyväisempiä elämäänsä ja heikosti toimeentulevat keskimääräistä vähemmän tyytyväisiä. Tulojen riittävyydellä on kuitenkin keskeisempi merkitys kuin tulojen suuruudella.

Tyytyväisyys elämään toimeentulon mukaan 2013, Lähde: Tilastokeskus, tulo- ja elinolotutkimus

Hyvinvoinnin tai onnellisuuden mittaamisesta on keskusteltu talous-­ ja sosiaali­tieteissä jo kauan. Viime vuosina aihe on noussut esille muun muassa ns. Stiglitzin raportin (2009) saaman kansainvälisen huomion myötä.

Tarve kehittää aiempaa monipuolisempia hyvinvointi-indikaat­toreita on ainakin osittain vastareaktiota brutto­kansantuotteella mitattavan talouskasvun laajamittaiselle, mutta osin harhaan­johtavalle käytölle yhteiskunnan hyvinvoinnin kuvaajana.

Aihe on ollut esillä mm. Euroopan tilastoviraston, Eurostatin, ja OECD:n ohjelmissa. Molemmissa organisaatioissa on kehitetty suosituksia elämänlaadun mittaamiseen käytettävistä indikaattoreista, niiden määritelmistä ja niitä varten tarvittavien tietojen keruutavoista. Tavoitteena on, jos nyt ei korvata, niin ainakin täydentää talouskasvu­indikaattoreita hyvinvoinnin kuvaajana.

Suurimpana ongelmana hyvinvoinnin mittaamisessa on ilmiön monimuotoisuus. Brutto­kansantuotteen kaltaista, yksinkertaista hyvinvointi-­indikaattoria on lähes mahdotonta tuottaa, koska hyvinvointi koostuu monesta osatekijästä, jotka eivät ole yhteismitallisia.

OECD (2013a) on kehittänyt hyvinvointimittarin (Better Life Index), joka koostuu yhdestätoista eri osatekijästä. Mittarin käytölle on olemassa interaktiivinen verkkosovellus[1], jossa käyttäjä voi vertailla eri maita painottamalla paremman elämän eri osatekijät haluamallaan tavalla.

Eurostatin koordinoima asiantuntija­ryhmä on myös kehittänyt elämän­laatumittareiden (Quality of Life) julkaisemista. Asiantuntija­ryhmän työ on kesken, mutta Eurostatin verkkosivuilla on jo olemassa alustava kooste indikaattoreista[2]. Eurostat ryhmittelee hyvinvoinnin, tai elämänlaadun, yhdeksään eri osa-alueeseen.

Eurostatin ja OECD:n käsitykset hyvinvoinnin osatekijöistä ovat hyvin samankaltaiset. Molempien organisaatioiden luokitteluissa hyvinvointiin sisältyvät tulojen ja toimeentulon lisäksi asuinolot, terveys, koulutus, työelämä (työllisyys, työhyvinvointi, työn ja vapaa-ajan tasapaino), ympäristö, turvallisuus, sosiaaliset suhteet ja ajankäyttö, yhteis­kunnalliset tekijät (luottamus instituutioihin, osallistuminen, tasa-arvo) sekä subjektiivinen hyvinvointi.

Tässä artikkelissa analysoin taloudellisen toimeentulon yhteyttä lähinnä subjektiiviseen hyvinvointiin. Lopuksi käyn kuitenkin lyhyesti läpi toimeentulon vaikutuksia muihinkin hyvinvointi­mittareihin.

Subjektiivisen hyvinvoinnin indikaattorit kuvaavat elämänlaatua, tunteita ja elämän mielekkyyttä

Tilastokeskuksen tulo- ja elinolo­tutkimuksen (Tilastokeskus) yhteydessä kysyttiin vuonna 2013 erilaisia hyvinvointia mittaavia kysymyksiä. Näiden kysymysten avulla saatiin tietoa hyvinvoinnista useasta eri näkökulmasta. Yhdistämällä nämä hyvinvointi­osion tulokset muihin kyselystä saataviin tietoihin voidaan tarkastella erilaisia hyvinvointi­jakaumia esimerkiksi kotitalouksien toimeentulon mukaan.

Subjektiivinen hyvinvointi voidaan jakaa kolmeen eri osa-alueeseen (OECD 2013b): yleinen arvio elämänlaadusta (”life evaluation”), tiettyjen tunteiden, kuten onnellisuuden kokeminen (”affect”, katso esimerkiksi Kahnemann & Krueger 2006), sekä ns. eudaimoninen ulottuvuus, jolla tarkoitetaan osapuilleen sitä, millaisina ihmiset kokevat mahdollisuutensa elää tarkoituksen­mukaista elämää, tai ”kukoistaa” (Huppert & So 2009).

Aiempi tutkimus on osoittanut, että elämänlaadun eri osatekijöiden vaikutus itse koettuun hyvinvointiin voi olla hyvinkin erilainen riippuen siitä, mitä subjektiivisen hyvinvoinnin osa-aluetta tarkastelee. Tulo- ja elinolo­tutkimuksen tulosten avulla voidaan erotella kaikki kolme näkökulmaa.

”Life evaluation” -tyyppistä itse koettua hyvinvointia mittaa parhaiten kysymys ”Yleisesti ottaen, kuinka tyytyväinen olette elämäänne nykyisin?”, johon vastaukset annettiin asteikolla nollasta kymmeneen.

Koetuista tunnetiloista (”affect”) oli tutkimuksessa muutamia kysymyksiä, joista tässä käytän kysymystä ”Kuinka suuren osan ajasta viimeksi kuluneiden neljän viikon aikana olette ollut onnellinen?” Vastaukset tähän annettiin viisi­portaisella asteikolla, jonka arvot olivat: koko ajan – suurimman osan ajasta – joskus – harvoin – ei koskaan[3].

Eudaimonista ulottuvuutta mittaa parhaiten kysymys ”Missä määrin asiat, joita teette elämässänne, tuntuvat kaiken kaikkiaan mielekkäiltä?” Vastaukset annettiin asteikolla nollasta kymmeneen.

Hyvinvointi-­indikaattoreiden asteikoilla on merkitystä

Kun keskustellaan hyvinvointi-­indikaattoreista, päädytään usein keskustelemaan lähinnä pahoinvointia kuvaavista mittareista kuten köyhyys, materiaalinen puute, sairaudet, ympäristöongelmat jne.

Eurostatin asiantuntija­ryhmä on painottanut elämänlaatu­indikaattoreissaan tarvetta kuvata koko hyvinvointi­jakaumaa eikä pelkästään hyvinvoinnin puutetta. Tulo- ja elinolo­tutkimuksen hyvinvointi-­indikaattorit soveltuvat tähän oikein hyvin, sillä subjektiivista hyvinvointia pyydettiin useimmissa tapauksissa arvioimaan asteikolla nollasta kymmeneen tai moniportaisella skaalalla, jonka ääriarvot olivat esimerkiksi ”ei koskaan” ja ”koko ajan”.

Asiantuntija­ryhmän suositusten hengessä käytän hyvinvointi­muuttujien arvojen luokittelussa yksinkertaistettua asteikkoa: hyvä (erittäin tyytyväinen) – keskinkertainen (tyytyväinen) – huono (tyytymätön).

Menetelmä aiheuttaa väistämättä rajoituksia tulosten tulkinnalle, mutta toisaalta – kuten edellä totesin – hyvinvointia kuvaavia muuttujia on paljon, ja edes jonkinlaisen yleiskuvan kirkastamiseksi täytyy muuttujien valinnassa tehdä kompromisseja. Lisäksi tällä tavalla voidaan yksinkertaisella mutta tehokkaalla tavalla tarkastella koko hyvinvointi­jakaumaa.

Luokkien raja-­arvoille ei ole mitään itsestään selvää kriteeriä. Erityisesti tulosten kansainvälisessä vertailussa kannattaa muistaa, että kussakin maassa kouluissa käytetyt arvostelu­asteikot vaikuttavat merkittävästi vastaajien mielikuviin siitä, mikä arvosana on hyvä ja mikä heikko. Todennäköisesti suomalaisen koulujärjestelmän arvosteluasteikosta johtuen vastaajat antoivat erittäin vähän arvioita nollasta kolmeen niihin kysymyksiin, joissa asteikko oli nollasta kymmeneen.

Tyytyväisyys elämään -kysymys sai arvion 0 – 3 vain 1,4 prosentilta ja mielekkyys-­kysymys vain 0,9 prosentilta vastaajista. Näin ollen tuntuikin järkevimmältä käyttää peruskoulumaista arvostelu­asteikkoa, jossa arvosanat aina kuuteen saakka olisivat heikkoja, seitsemän ja kahdeksan keskinkertaisia sekä yhdeksän ja kymmenen hyviä. Onnellisuuden tunteen viisiportaisesta asteikosta olen määritellyt kaksi parasta arviota hyväksi ja kaksi alhaisinta arviota heikoksi.

Hyvinvointi­kysymykset esitettiin kotitalouden kohdehenki­lölle, joten ne mittaavat yhden kotitalouden jäsenen subjektiivista näkemystä omasta hyvinvoinnistaan. Tuloja taas mitataan kotitalouden tasolla, sillä toimeentulosta saadaan parempi käsitys tällä tavalla kuin käyttämällä yksilön henkilökohtaisia tuloja ja toimeentuloa kuvaavia mittareita.

Toimeentuloindikaattorit mittaavat tuloja, kulutusta ja varallisuutta

Stiglitzin raportissa (2009), kuten useissa aihealueen julkaisuissa sen jälkeen, painotetaan sekä tulojen, kulutuksen että varallisuuden huomioon ottamista kotitalouden taloudellista hyvinvointia mitattaessa.

Tulo- ja elin­olotutkimus tuottaa hyvin kattavaa tietoa kotitalouksien tuloista, mutta kulutusta tai varallisuutta ei suoraan mitata. Tutkimuksen aineisto antaa kuitenkin mahdollisuuden jonkinlaisten kulutus­mahdollisuuksia ja varallisuutta indikoivien indikaattoreiden analyysiin.

Kotitalouksien kohdehenkilöiltä kysytään tutkimuksessa ”Kun taloutenne kaikki tulot otetaan huomioon, saatteko tavanomaiset menonne niillä katetuiksi?” Vastaukset annetaan kuusiportaisella asteikolla, joiden ääripäät ovat ”suurin vaikeuksin” ja ”hyvin helposti”.

Vaikka kysymyksellä pyritään mittaamaan ensisijaisesti subjektiivista käsitystä toimeentulosta, voidaan se tulkita myös kotitalouden näkemykseksi mahdollisuuksistaan ulottaa kulutustaan välttämättömyys­hyödykkeiden lisäksi esimerkiksi vapaa-ajan hyödykkeisiin.

Muuttuja on hyödyllinen tulotasoa täydentävä taloudellisen hyvinvoinnin mittari, sillä joka vuosi vaikeuksia menojensa kattamiseen raportoivia kotitalouksia löytyy tulojakauman joka kohdasta – toki painottuen merkittävästi pienituloisiin. Pääasiallisena syynä tulojen riittämättömyyteen myös korkeimmissa tuloluokissa lienevät keski- ja suurituloisten kotitalouksien korkeat asumiskustannukset.

Varallisuuden indikaattorina käytän kysymystä ”Pystyisikö taloutenne maksamaan yllättävän noin 1 100 euron suuruisen laskun kuukauden maksuajalla ottamatta luottoa tai pyytämättä apua (tuttavilta, sukulaisilta tai sosiaali­toimistosta)?” Kysymys on enemmän pahoinvointi-­ kuin hyvinvointikysymys ja sillä saadaan kartoitettua vain varallisuus­jakauman alempi osa. Kuitenkin yli neljännes kotitalouksista vastasi vuonna 2013 tähän kysymykseen ”ei”, joten melko pienen likvidin varallisuuden omaavia kotitalouksia on suhteellisen suuri joukko.

Koska haluan kuvata taloudellista hyvinvointia, tai toimeentuloa, vain yhdellä muuttujalla ja pyrkiä kattamaan koko jakauman, käytän toimeentulon osalta seuraavaa luokittelua:

Heikko toimeentulo: Kotitalous kuuluu kahteen pienituloisimpaan tulodesiiliin tai se saa tavanomaiset menonsa katettua vain vaikeuksin tai suurin vaikeuksin. Lisäksi kotitalous ei pysty maksamaan yllättävää noin 1 100 euron suuruista laskua ottamatta luottoa tai pyytämättä apua.

Hyvä toimeentulo: Kotitalous kuuluu kahteen suurituloisimpaan tulodesiiliin ja se saa tavanomaiset menonsa katettua helposti tai hyvin helposti. Lisäksi kotitalous pystyy maksamaan yllättävän noin 1 100 euron suuruisen laskun ottamatta luottoa tai pyytämättä apua.

Keskinkertainen toimeentulo: Kaikki muut kotitaloudet.

Kahden ensimmäisen luokan osalta käytän heikon toimeentulon määrittelyyn ”tai”-ehtoa. Ensinnäkin, toiseksi alimman tulodesiilin tuloraja on noin 18 000 euroa vuodessa. Tämä summa on varsin pieni ja indikoi jo itsessään heikkoa toimeentuloa myös ilman omaa näkemystä tulojen riittämättömyydestä. Lisäksi määrittelemällä heikko toimeentulo koskemaan vain niitä kotitalouksia, jotka täyttäisivät kaikki kolme ehtoa (heikot tulot, ”kulutus­mahdollisuudet” ja ”varallisuus”), jäisi ryhmä varsin pieneksi.

Nyt käytettävillä määritelmillä voidaan erottaa noin 14 prosentin suuruinen osa heikoimmassa taloudellisessa tilanteessa olevista kotitalouksista ja noin 14 prosentin suuruinen osa, joiden toimeentulo on muita parempi. Näin saadaan muodostettua riittävän suuret joukot hyvinvointijakauman ääripäistä tulosten järkevää analysointia varten. Heikon toimeentulon kotitalouksista yli neljä viidesosaa kuuluu kahteen alimpaan tulodesiiliin ja vain noin neljä prosenttia viiteen ylimpään tulodesiiliin.

Tyytyväisyys, onnellisuus ja elämän mielekkyys lisääntyvät turvatun toimeentulon myötä

Toimeentulolla on selvä yhteys subjektiiviseen hyvinvointiin riippumatta siitä, mistä näkökulmasta subjektiivista hyvinvointia tarkastellaan. Alle viidennes henkilöistä, joiden kotitalouksien toimeentulo oli heikko, oli erittäin tyytyväisiä elämäänsä, kun taloudellisesti hyvinvoivissa kotitalouksissa elävistä yli puolet oli erittäin tyytyväisiä elämäänsä (kuvio 1).

Kuvio 1. Tyytyväisyys elämään toimeentulon mukaan 2013

Kuvio 1 . Tyytyväisyys elämään toimeentulon mukaan 2013. Lähde: Tilastokeskus, tulo- ja elinolotutkimus

Lähde: Tilastokeskus, tulo- ja elinolotutkimus

Ehkä vielä räikeämpi oli ero tyytymättömien henkilöiden osuuksissa toimeen­tulojakauman ääripäissä. Peräti joka neljäs heikosti toimeentulevassa kotitaloudessa elävä oli tyytymätön elämäänsä, kun hyvin toimeentulevista lähes kaikki (98 %) olivat vähintään tyytyväisiä.

Suurin osa vastaajista, yli kolme neljästä, koki itsensä onnelliseksi koko ajan tai suurimman osan ajasta. Vain viisi prosenttia oli onnellisia harvoin tai ei koskaan. Harvoin tai ei koskaan onnellisia oli heikosti toimeentulevien kotitalouksista kuitenkin 12 prosenttia, kun vastaava osuus hyvin toimeentulevista oli vain kaksi prosenttia (kuvio 2).

Kuvio 2. Onnellisuus toimeentulon mukaan 2013

Kuvio 2. Onnellisuus toimeentulon mukaan 2013. Lähde: Tilastokeskus, tulo- ja elinolotutkimus

Lähde: Tilastokeskus, tulo- ja elinolotutkimus

Lähes kaikki taloudellisesti hyvinvoivissa kotitalouksissa elävät tunsivat myös elämässään tekemänsä asiat suhteellisen mielekkäiksi (97 prosentilla arvio oli 7 – 10, kuvio 3). Sen sijaan heikosti toimeentulevista joka kuudes ei kokenut tekemiänsä asioita kovinkaan mielekkäiksi (arvio 0 – 6). Erot hyvinvointijakauman yläpäässä olivat myös merkittävät heikon ja hyvän taloustilanteen omaavien välillä.

Kuvio 3. Elämässä tekemien asioiden mielekkyys toimeentulon mukaan 2013

Kuvio 3. Elämässä tekemien asioiden mielekkyys toimeentulon mukaan 2013. Lähde: Tilastokeskus, tulo- ja elinolotutkimus

Lähde: Tilastokeskus, tulo- ja elinolotutkimus

Laajentamalla taloudellisen hyvinvoinnin käsitettä tulojen lisäksi subjektiivisiin kulutus­mahdollisuuksia ja varallisuutta indikoiviin mittareihin kärjistyy ero rikkaiden ja köyhien välillä.

Kahden alimman tulodesiilin kotitalouksien kohdehenkilöistä esimerkiksi elämäänsä erittäin tyytyväisten osuus (27 %) oli suurempi kuin tyytymättömien (19 %), kun taas heikon toimeentulon omaavista tyytymättömiä oli enemmän kuin erittäin tyytyväisiä (vrt. kuvio 1).

Kahden ylimmän tulodesiilin kotitalouksista enää tasan puolet oli erittäin tyytyväisiä elämäänsä ja neljä prosenttia tyytyväisiä.

Hyvin toimeentulevat ovat siis keskimääräistä tyytyväisempiä elämäänsä ja heikosti toimeentulevat keskimääräistä vähemmän tyytyväisiä. Ero ”rikkaiden” ja ”keskiluokan” välillä on pienempi kuin ”keskiluokan” ja ”köyhien” välillä. Raha siis ainakin jossain määrin tekee onnelliseksi mutta vielä enemmän sen puute näyttäisi tekevän onnettomaksi.

Tulojen kasvu ei aina lisää hyvinvointia

Niin sanotulla Easterlinin paradoksilla (Easterlin 1974) viitataan siihen, että vaikka tulotasolla ja hyvinvoinnilla on todettu yksittäisten maiden sisäisessä vertailussa positiivinen yhteys, eivät rikkaiden maiden asukkaat ole tutkimusten mukaan onnellisempia kuin köyhien eikä tulojen kasvu lisää hyvinvointia. Koska joitakin hyvinvointia mittaavia kysymyksiä kysyttiin tulo- ja elinolo­tutkimuksessa samoilta kotitalouksilta sekä vuonna 2012 että 2013, voidaan testata, pitääkö viimeinen väite paikkansa suomalaisten kotitalouksien kohdalla.

Niistä kotitalouksista, jotka vastasivat kyselyyn molempina vuosina hieman alle puolet arvioi tyytyväisyyttä elämäänsä samalla arvosanalla vuonna 2013 kuin 2012. Tyytyväisyys heikkeni 27 prosentilla ja parani 25 prosentilla. Aiemmin käyttämäni toimeentulon indikaattori on suhteellisen vakaa, ainakin vuoden tarkasteluvälillä. Toimeentulo heikkeni (keskinkertaisesta huonoksi tai hyvästä keskinkertaiseksi) vain kolmella prosentilla kotitalouksista vuodesta 2012 vuoteen 2013 ja parani neljällä prosentilla kotitalouksista.

Vaikka toimeentulolla ja subjektiivisella hyvinvoinnilla havaitaan selkeä positiivinen yhteys, eivät hyvinvoinnin muutokset heijastele millään tavalla muutoksia toimeentulossa (taulukko, yläosa).

Taulukko. Muutokset tyytyväisyydessä elämään toimeentulon ja tulojen muutoksen mukaan vuodesta 2012 vuoteen 2013

Taulukko. Muutokset tyytyväisyydessä elämään toimeentulon ja tulojen muutoksen mukaan vuodesta 2012 vuoteen 2013. Lähde: Tilastokeskus, tulo- ja elinolotutkimus

Lähde: Tilastokeskus, tulo- ja elinolotutkimus

Tyytyväisyys elämään heikkeni vain hieman keskimääräistä useammin niissä kotitalouksissa, joiden taloudellinen tilanne heikkeni. Toisaalta tyytyväisyys elämään myös parani hieman tavanomaista useammin tässä ryhmässä. Ryhmä, joiden toimeentulossa tapahtui merkittävä muutos, on kuitenkin sen verran pieni, ettei siitä voida vetää kovinkaan valideja johtopäätöksiä.

Tulokset ovat kuitenkin samansuuntaiset, kun vertaillaan subjektiivisen hyvinvoinnin ja pelkkien tulojen muutoksia keskenään, jolloin vertailtavien ryhmien koko lisää tulosten luotettavuutta (taulukko, alaosa).

Arvio omasta hyvinvoinnista muuttui tavanomaista useammin niissä kotitalouksissa, joiden tulot muuttuivat yli neljänneksellä. Muutoksen suunta ei kuitenkaan ollut yksiselitteinen, vaan tulojen kasvu paitsi lisäsi myös heikensi hyvinvointia keskimääräistä useammin ja tulojen pieneneminen paitsi heikensi myös lisäsi hyvinvointia keskimääräistä useammin. Toisaalta, erot hyvinvoinnin muutoksissa tulojen muutosten perusteella luokiteltujen ryhmien välillä eivät ole kovin suuret.

Myös muun muassa edellä käyttämäni onnellisuus­mittari on saatavilla sekä vuodelle 2012 että vuodelle 2013. Johtopäätökset tulojen muutosten vaikutuksesta subjektiiviseen hyvinvoinnin muutokseen eivät kuitenkaan muutu, vaikka käytetään ”affect”-indikaattoreita.

Onnellisuuden muutokset olivat yleisempiä niissä kotitalouksissa, joiden tulot muuttuivat merkittävästi. Tulojen pieneneminen kuitenkin paitsi heikensi itse koettua hyvinvointia tavanomaista useammin, myös paransi sitä useammin. Easterlinin paradoksi siis pitää paikkansa myös Suomen osalta, ainakin tämän aineiston perusteella.

Toimeentulon ja koetun terveydentilan yhteyttä tulisi tutkia entistä tarkemmin

Edellä on kuvattu tulojen, toimeentulon ja niiden muutosten vaikutusta subjektiiviseen hyvinvointiin. Kuten artikkelin alussa totesin, on hyvinvointi-­indikaattorien kirjo kuitenkin mittava ja kaiken kattavan analyysin tekeminen erittäin vaikeaa. Tässä esitetyt tulokset kuvaavat tulojen ja hyvinvoinnin suhdetta vain yhdestä näkökulmasta.

Tulo- ja elinolotutkimuksessa on kerätty muitakin hyvinvointi-­indikaattoreita, jotka soveltuvat tämän tyyppiseen tutkimuskäyttöön. Kyselyyn sisältyivät esimerkiksi seuraavat kysymykset: ”Kuinka tyytyväinen olette siihen, miten paljon teillä on aikaa itsellenne mieluisten asioiden tekemiseen?”, ”Kuinka tyytyväinen olette omiin ihmissuhteisiinne?” ja ”Millainen terveytenne on yleisesti ottaen?” Näillä voidaan mitata sosiaalisia suhteita, ajankäyttöä ja terveyttä.

Toimeentulolla ei ollut juurikaan vaikutusta siihen, miten tyytyväisiä oltiin omaan ajankäyttöön, mutta jonkin verran positiivinen vaikutus siihen, miten tyytyväisiä vastaajat olivat ihmis­suhteisiinsa. Erot jälkimmäisen muuttujan jakaumassa toimeentulon mukaan olivat kuitenkin selvästi pienemmät kuin subjektiivisten elämän­laatu­mittareiden kohdalla. Toimeentulolla taas on hyvin voimakas yhteys koettuun terveydentilaan.

Terveydellä taas on todettu olevan hyvinkin merkittävä vaikutus subjektiiviseen hyvinvointiin (esimerkiksi Winkelmann & Winkelmann 1998). Asian lähempi tarkastelu vaatisikin huomattavasti sofistikoituneempia tutkimus­menetelmiä kuin mihin tässä on ollut mahdollista paneutua. Jätän näiden muuttujien tarkemman analyysin seuraaviin tutkimuksiin.

Kirjoittaja on tilastopäällikkö Tilastokeskuksen väestö- ja elinolotilastot -yksikössä.

Lähteet:

Easterlin, Richard A. 1974. Does Economic Growth Improve the Human Lot? Some Empirical Evidence. Teoksessa Paul A. David & Melvin W. Reder (toim.). Nations and Households in Economic Growth: Essays in Honor of Moses Abramovitz. New York: Academic Press.

Huppert, F.A. & So T.T.C. 2009. What percentage of people in Europe are flourishing and what characterises them? Well-Being Institute, Cambridgen yliopisto. Esitys OECD/ISQOLS kokouksessa ”Measuring subjective well-being: an opportunity for NGOs?" Firenze, 23 – 24.7.2009.

Kahnemann, Daniel & Krueger, Alan B. 2006. Developments in the Measures of Subjective Well-Being. Journal of Economic Perspectives, vol. 20 nr. 1.

OECD 2013a. How’s Life? 2013: MeasuringWell-being, OECD Publishing. http://dx.doi.org/10.1787/9789264201392-en.

OECD 2013b. OECD Guidelines on Measuring Subjective Well-being. OECD Publishing. http://dx.doi.org/10.1787/9789264191655-en.

Stiglitz, Joseph E. & Sen, Amartya & Fitoussi, Jaen-Paul 2009. Report by the Commission on the Measurement of Economic Performance and Social Progress.

Tilastokeskus. Tulonjakotilasto. http://tilastokeskus.fi/til/tjt/index.html.

Winkelmann, Liliana & Winkelmann, Rainer 1998. Why Are the Unemployed So Unhappy? Evidence From Panel Data. Economica vol. 65.



[3] Vastaavaa asiaa voisi analysoida myös negatiivisten tunnetilojen kautta, joista tulo- ja elinolo­tutkimuksessa kysyttiin mm. masentuneisuuden ja alakuloisuuden tuntemista samalla asteikolla kuin onnellisuutta. Johtopäätökset taloudellisen tilanteen vaikutuksesta tunnetiloihin ovat samankaltaiset riippumatta siitä, mitataanko koettuja positiivisia vai negatiivisia tunteita.

 

Lue samasta aiheesta:

Artikkeli
26.10.2023
Ella Pitkänen

Taiteen parissa työskenteleville on arkipäivää työskennellä freelancerina, osa-aikaisesti, apurahan varassa, useammassa työssä ja erilaisissa peräkkäisissä työsuhteissa. Vaikka epätyypilliset työn muodot tuovat vapautta ja joustavuutta, ne tarkoittavat usein myös epävarmempaa toimeentuloa sekä kamppailua sosiaali- ja työttömyysturva­järjestelmän kanssa.

Blogi
15.4.2020
Anna Pärnänen

Yksinyrittäjät ovat joutuneet koronakriisin riepottelemiksi hyvin erilaisista taloudellisista tilanteista käsin. Suurin osa on huomattavan pieni­tuloisia, kertoo Tilastokeskuksen Yrittäjät Suomessa 2017 -tutkimus.

Artikkeli
28.9.2016
Kaisa-Mari Okkonen

Opintotuen muuttaminen nykyistä lainapainotteisemmaksi vaikuttaisi tilastojen antamaan kuvaan pienituloisuudesta. Tulonjako­tilaston käsitteitä tulisikin tuolloin miettiä uudelleen.

Artikkeli
27.4.2016
Mira Kajantie

Julkisilla hyvinvointipalveluilla on keskeinen merkitys kotitalouksien toimeentulon ja kulutus­edellytysten kannalta. Toisin kuin Britanniassa Suomessa palveluita käytetään tasaisemmin kaikissa tuloluokissa.

Blogi
14.9.2015
Anna Pärnänen
Hallitus esittää sunnuntaityöstä maksetun korvauksen leikkaamista 100 prosentista 75 prosenttiin. Tämä on kirvoittanut Tilasto­keskukseen monia kyselyitä siitä, keitä korvauksen leikkaus oikeastaan koskee. Kuinka moni tekee sunnuntaityötä?
tk-icons