Euroopan väestö ikääntyy kovaa vauhtia. Nuorten aikuisten osuus on laskenut suuressa osassa Euroopan maista ja ikääntyvien osuus väestöstä kasvanut.

Nuorten määrä on vähentynyt viidenneksen tai enemmän kolmessa­toista EU-maassa vuodesta 2007 vuoteen 2017. Koko EU-alueella 18–29-vuotiaita oli 6,3 miljoonaa vähemmän kuin vuonna 2007, vaikka koko väestö on samaan aikaan kasvanut noin 13 miljoonalla.

Samaan aikaan väestö­rakenteen muutoksen kanssa on muuttunut myös nuorten toimeen­tulo. Asiaan on kiinnittänyt huomiota muun muassa OECD, jonka mukaan nuoret ovat korvanneet iäkkäät eniten köyhyys­riskiä kokevana ikä­ryhmänä. Kehitys on tapahtunut pitkällä aika­välillä, mutta kymmenen vuoden takainen finanssi­kriisi korosti muutosta. (OECD 2014.)

Suomessa, jossa koko väestön pienituloisuus­aste on ollut viime vuodet lasku­suunnassa, nuorten pieni­tuloisuus on pysynyt korkealla ja tulo­kehitys on ollut kaikista ikä­ryhmistä heikointa juuri nuorilla. (Tilasto­keskus 2018.)

Tarkastelen tässä artikkelissa 18–29-vuotiaiden määrän muutosta vuosina 2007 ja 2017 sekä heidän toimeen­tuloaan, tulo­asemaa ja köyhyys­riskiä Euroopan maissa* vuonna 2015. Aineistona ovat EU-SILC-mikro­aineisto ja Eurostatin tietokanta­taulukot. Suomen tiedot EU-SILC-aineistoon kerätään Tilasto­keskuksen tulo- ja elinolo­tutkimuksella, josta tuotetaan myös tulonjako­tilaston aineisto.

Keskityn vertailussa itsenäisesti asuviin perheettömiin nuoriin sekä vanhempiensa kanssa asuviin nuoriin, joilla ei vielä itsellään ole omia lapsia, sillä nämä kotitalous­tyypit ovat nuorten keskuudessa tavallisimmat Suomessa ja muissa Pohjois­maissa.

Nuorten määrä kasvussa Pohjois­maissa, laskussa Väli­meren maissa

Nuorten osuus väestöstä oli Eurostatin kokoamien väestölaskenta­tietojen mukaan vuonna 2017 pienin finanssi­kriisin koettelemissa Väli­meren maissa: Espanjassa, Italiassa, Kreikassa ja Portugalissa (kuvio 1) Nuorten osuus väestöstä on myös laskenut näissä maissa selvästi vuodesta 2007.

Dramaattisin muutos on ollut Irlannissa – kriisin kokenut maa sekin – missä nuorten väestö­osuus on pienentynyt noin 20 prosentista vajaaseen 15 prosenttiin. Myös Espanjassa osuus on pudonnut selvästi, vajaasta 17:sta noin 12 prosenttiin. Suomessa osuus on pienentynyt maltillisemmin, 15 prosentista 14,6 prosenttiin (Kuvio 2). Tärkein selittävä tekijä pienenemiselle on syntyvyyden lasku: uudet ikäluokat ovat aiempia pienempiä. Joissakin maissa – Kreikassa, Puolassa, Bulgariassa ja Romaniassa – myös muuttoliike on pienentänyt ikäryhmiä.  

Samanaikaisesti 65 vuotta täyttäneiden osuus väestöstä on kasvanut kaikissa maissa. Suomessa osuus on kasvanut kymmenen vuoden aikana Maltan jälkeen eniten Euroopassa, 16,5:sta 20,9 prosenttiin.

Vain vajaassa neljäs­osassa maita nuorten osuus väestöstä on kasvanut. Eniten osuus on kasvanut kolmessa Pohjois­maassa: Tanskassa, Norjassa ja Ruotsissa. Syynä on maahan­muutto: esi­merkiksi Ruotsissa nuorten määrä on kasvanut 209 000 henkilöllä vuodesta 2007 vuoteen 2017. Heistä 152 000 on ulkomaalais­taustaisia nuoria, jotka itse tai joiden vanhemmat ovat syntyneet ulko­mailla (SCB 2018).

Vanhempien kanssa asuminen harvinaisinta Pohjois­maissa

Tutkija Maria Iacovou (2011) on tunnistanut Euroopassa neljä erilaista alueellista mallia, jotka kuvaavat nuorten kotoa muuttoa.

Pohjoismaisessa mallissa nuoret muuttavat hyvin aikaisessa vaiheessa, mutta parin­muodostus ja perheen perustaminen tapahtuvat myöhään ja yksin­asuminen on tavallista.

Läntisen Euroopan mallissa, jota edustaa esimerkiksi Saksa, nuoret muuttavat omilleen myöhemmin kuin Pohjois­maissa, mutta muuhun Eurooppaan verraten suhteellisen aikaisin. Avioituminen ja perheen perustaminen tapahtuvat kuitenkin aiemmin kuin Pohjois­maissa, ja yksin­asuminen on vähäisempää.

Eteläisen Euroopan mallissa (esim. Italia) sekä omilleen muutto että perheen perustaminen tapahtuvat myöhäisemmällä iällä, ja erityisesti miehet asuvat vanhempiensa kanssa pitkään.

Myös itäisen Euroopan mallissa (esim. Bulgaria) erityisesti miehet asuvat pitkään vanhempiensa kanssa, mutta tavallista on myös asuminen (tavallisesti miehen) vanhempien ja puolison kanssa saman­aikaisesti.

EU-SILC-tietojen mukaan vuonna 2015 vanhempiensa kanssa asuvien 18–29-vuotiaiden osuus olikin pienin Tanskassa, Suomessa, Norjassa ja Ruotsissa. Ero on selvä muihin maihin.

Useimmin nuoret asuvat vanhempiensa kanssa eteläisen ja itäisen Euroopan maissa, missä keski­määrin kolme neljästä 18–29-vuotiaasta asuu vanhempiensa kanssa. (Kuvio 3)

Vanhempien kanssa asuvien osuus on suurempi 18–24-vuotiailla kuin tätä vanhemmilla nuorilla kaikissa maissa, mutta vielä 25–29-vuotiaistakin yli puolet asuu vanhempiensa kanssa eteläisessä ja itäisessä Euroopassa.

Vanhempiensa kanssa asuvien osuus on kasvanut vuosien 2007 ja 2015 välillä Norjassa, Ruotsissa, Tanskassa, Alanko­maissa, Belgiassa ja Luxemburgissa, joissa myös ikä­ryhmään kuuluvia on aiempaa enemmän.

Ranskassa, Kreikassa, Italiassa, Espanjassa ja Unkarissa, joissa ikä­luokan koko on pienentynyt selvästi, on vanhempien kanssa asuminen yleistynyt niin ikään.

Suomessa vanhempien kanssa asuvien osuus on pysynyt vakaana vuosien 2007 ja 2015 välillä.

Nuorten lukumäärän väheneminen joissakin maissa vaikeuttaa hieman itsenäistymisen ajallista vertailua. Esimerkiksi Espanjassa vanhempiensa kanssa asuvien nuorten määrä on pienentynyt noin 15 prosenttia vuodesta 2007 vuoteen 2015. Koska ikä­luokkaan kuuluvien määrä on pienentynyt saman­aikaisesti noin 25 prosenttia, on vanhempiensa kanssa asuvien osuus kuitenkin kasvanut 66 prosentista 74 prosenttiin. Nuoria on siis aiempaa vähemmän, mutta heistä aiempaa suurempi osuus asuu vanhempien kanssa.

Sillä, asuvatko nuoret vanhempiensa kanssa vai omillaan, on merkitystä nuorten toimeen­tulon kannalta. Samaan koti­talouteen kuuluvat vanhemmat parantavat tavallisesti nuorten toimeen­tuloa. Yleisestihän koti­talouksein ajatellaan, paitsi jakavan tuloja kaikkien jäsenten kesken, myös saavan yhteis­asumisesta ja -kulutuksesta mittakaava­hyötyä: saman jääkaapin ja sanoma­lehden jakaminen tulee edullisemmaksi.

Näin ollen vaikka nuorella ei itsellään olisi juuri tuloja, hänen asemansa tulo­jakaumalla voi nousta vanhempien tulojen ansiosta. Omillaan asuva nuori on puolestaan hyvin usein vielä opiskelemassa tai työ­uransa alku­päässä, jolloin oma tulo­taso on matalampi.  

Aikainen itsenäistyminen ja pienet tulot kulkevat käsi kädessä

Omillaan asuminen heijastuu nuorten asemaan tulo­jakaumalla. Pohjois­maissa, joissa nuorten asuminen vanhempiensa kanssa on harvinaisinta ja omillaan asuminen yleisintä, nuoret ovat tavallisesti ­jakauman pieni­tuloisemmassa päässä.

Nuorten asema tulo­jakaumalla on kaikkein heikoin Tanskassa, missä myös yli­voimaisesti suurin osa nuorista asuu itsenäisesti: 44 prosenttia 18–29-vuotiaista nuorista sijoittuu pieni­tuloisimpaan viidesosaan. Jakaumat ovat saman­muotoiset myös muissa Pohjois­maissa. (Kuvio 4)

Alankomaissa ja Ranskassa – maissa joissa itsenäinen asuminen on niin ikään yleistä, mutta vähäisempää kuin Pohjois­maissa – nuoret ovat asettuneet hieman tasaisemmin tulo­jakaumalle. Nuorten asema jakaumalla on paras Baltian maissa, Tšekeissä, Kroatiassa ja Sveitsissä.

Tanskassa itsenäisesti asuvista nuorista 60 prosenttia kuuluu pieni­tuloisimpaan viidennekseen, kun taas vanhempiensa kanssa asuvista pieni­tuloisimpaan ryhmään kuuluu ainoastaan vajaat 9 prosenttia nuorista (kuvio 5).

Talouskriisin koettelemissa Väli­meren maissa, joissa itsenäinen asuminen on vähäisempää, itsenäisesti asuvien ja vanhempiensa kanssa asuvien nuorten välillä ei ole niin suuria eroja sijoittumisessa tulo­jakaumalle kuin Pohjois­maissa.

Nuorten erot tuloasemassa Väli­meren maiden ja Pohjois­maiden välillä noudattelevat Iacovoun (2011) havaitsemia eroja nuorten poismuutto­iässä, -syissä ja -mahdollisuuksissa. Pohjois­maissa itsenäisesti asuvista nuorista on opiskelijoita selvästi suurempi osa kuin Espanjassa, Portugalissa ja Italiassa – Kreikka on poikkeus, sillä lähes 40 prosenttia itsenäisistä nuorista opiskelee.

On kuitenkin muistettava, ettei opinto­lainaa lueta tilastoissa osaksi tuloja kansain­välisten suositusten mukaisesti (opinto­lainan vaikutuksesta Suomen pienituloisuus­lukuihin vuonna 2014 ks. Okkonen 2016).

Vaikka Välimeren maiden nuorten työttömyys on kasvanut selvästi vuoteen 2007 verrattuna, on työssä­käyvien osuus itsenäisistä nuorista niissä edelleen suurempi kuin Pohjois­maissa. Vanhempiensa kanssa asuvista nuorista suuri osa niin Pohjois­maissa kuin eteläisen Euroopan maissakin opiskelee, mutta työttömien osuus on selvästi suurempi eteläisessä Euroopassa.

Kreikassa joka kolmas ja Italiassa joka neljäs vanhempiensa kanssa asuva nuori on työtön, kun vuonna 2007 osuus oli noin 14 prosenttia kummassakin maassa.

Köyhyys- tai syrjäytymis­riski on muuta väestöä suurempi

Köyhyys- tai syrjäytymis­riski (at risk of poverty or social exclusion, AROPE) on Eurooppa 2020 -strategian seuranta­indikaattori. Strategian tavoitteena on vähentää riskissä elävien määrää EU:ssa 20 miljoonalla vuoteen 2020 mennessä verrattuna vuoteen 2008, jolloin riski koski 116 miljoonaa ihmistä. Vuoteen 2015 verrattuna tavoitteen saavuttaminen edellyttäisi noin 22 miljoonan henkilön nostamista köyhyys- tai syrjäytymis­vaarasta.

Indikaattori koostuu kolmesta ulottuvuudesta – pieni­tuloisuudesta, aineellisesta puutteesta ja vajaa­työllisyydestä – joista vähintään yhden toteutuessa koti­talous ja sen jäsenet ovat köyhyys- tai syrjäytymis­riskissä.

Pienituloisia ovat henkilöt koti­taloudessa, jonka tulot kulutus­yksikköä kohti ovat alle 60 prosenttia kansallisesta mediaani­tulosta.

Vajaatyöllisiä henkilöitä ovat kaikki ne alle 60-vuotiaat, joiden koti­talouden työpanos on tutkimus­vuoden aikana alle 20 prosenttia koti­talouden mahdollisesta työ­panoksesta. Mahdollinen työ­panos tarkoittaa koti­talouden 18–59-vuotiaiden henkilöiden (pl. 18–24-vuotiaat opiskelijat) yhteen­laskettuja teoreettisia työ­kuukausia vuodessa.

Vakavaa aineellista puutetta kokeviksi katsotaan ne henkilöt, joiden koti­taloudessa koetaan puutetta vähintään neljällä mittarilla yhdeksästä. Mittarit ovat maksu­vaikeuksien kokeminen, vaikeudet selviytyä yllättävistä menoista tai että taloudella ei ole varaa puhelimeen, pesu­koneeseen, televisioon, autoon, proteiini­pitoiseen ateriaan joka toinen päivä, viikon lomaan vuodessa kodin ulko­puolella tai pitää kotiaan riittävän lämpimänä.

Indikaattori kuvaa yhden ulottuvuuden eli pieni­tuloisuuden osalta osin samaa ilmiötä, mitä edellä kerrottiin, eli asemaa tulo­jakaumalla.

Köyhyys- tai syrjäytymis­riskissä elävien nuorten osuus on suurin Kreikassa, missä 600 000 nuorta eli lähes puolet 18–29-vuotiaista on vaara­vyöhykkeessä. Kreikan jälkeen riski on suurin Tanskassa, noin 43 prosenttia, 365 000 nuorta. (Kuvio 6)

Suomessa köyhyys- tai syrjäytymis­riskissä eli noin 28 prosenttia nuorista. Vähäisin riski on Tšekeissä ja Islannissa.

Kaikissa maissa köyhyys- tai syrjäytymis­riskissä elävistä nuorista ainakin puolet on pieni­tuloisia. Ääri­päinä ovat Norja (91 % riskissä elävistä nuorista) ja Kreikka (55 %). Aineellinen puute on köyhyys- tai syrjäytymis­riskissä elävien nuorten keskuudessa yleisempää kuin pieni­tuloisuus vain Kreikassa (62 %), Unkarissa (63 %) ja Bulgariassa (79 %).

Lisäksi valtaosassa maita köyhyys- tai syrjäytymis­riskissä olevat nuoret ovat riskissä ainoastaan yhdellä kolmesta ulottuvuudesta. Moni­ulotteisessa riskissä elävien – saman­aikaisesti pieni­tuloisuutta, aineellista puutetta ja vajaa­työllisyyttä kokevien – nuorten osuus on suurin Bulgariassa (8,3 %) ja Kreikassa (7,3 %).

Suomessa moniulotteista köyhyys- ja syrjäytymis­riskiä kokee noin prosentti kaikista nuorista.

Suurimmassa nuorten köyhyys- tai syrjäytymis­riskin maassa eli Kreikassa viidennes riskissä elävistä nuorista kokee aineellista puutetta ja toinen viidennes sekä aineellista puutetta että pieni­tuloisuutta saman­aikaisesti. 15 prosenttia eli yli 90 000 nuorta kokee sekä aineellista puutetta, pieni­tuloisuutta että vajaa­työllisyyttä.

Toiseksi suurimman köyhyys- tai syrjäytymis­riskin maassa, Tanskassa, puolet riskissä elävistä nuorista kokee ainoastaan pieni­tuloisuutta ja neljäsosa sekä pieni­tuloisuutta että vajaa­työllisyyttä. Tanskassa nuorten ja koko väestön välinen ero riskissä elämisessä on lisäksi vertailu­maiden suurin, sillä keski­määrin koko väestöstä riskissä eli vain vajaat 17 prosenttia.

Nuorten köyhyys- tai syrjäytymis­riski on eläke­ikäisiin verrattuna korkea suuressa osassa maita. Eläke­ikäisten riski on suurin Bulgariassa ja Baltian maissa, missä ikä­ryhmän riski myös ylittää nuorten köyhyys- tai syrjäytymis­riskin. Suomessa nuorten köyhyys- tai syrjäytymis­riski on noin kaksin­kertainen eläke­ikäisiin verrattuna. (Kuvio 6)

Täytyy muistaa, että eläke­ikäisten ja alle 24-vuotiaiden opiskelijoiden köyhyys- tai syrjäytymis­riskiä mitattaessa käytössä ovat ainoastaan pieni­tuloisuus- ja aineellisen puutteen mittarit, sillä vajaa­työllisyyden kuvaama työ­panos olisi näillä talouksilla luonnollisista syistä pieni.

Myös köyhyys- tai syrjäytymis­riski vaihtelee sen mukaan, asuuko nuori omillaan vai vanhempien kanssa.

Suurin ero itsenäisten ja vanhempiensa kanssa asuvien nuorten kesken on Tanskassa, missä omillaan asuvista lähes 60 prosenttia on köyhyys- tai syrjäytymis­riskissä – ennen kaikkea heikon tulo­asemansa vuoksi. Etelä-Euroopan kriisi­maissa, joissa nuorten asema tulo­jakaumalla ei suuresti poikennut itsenäisten ja vanhempien kanssa asuvien kesken, myös köyhyys- tai syrjäytymis­riski on lähes yhtä suuri. (Kuvio 7)

Pienituloisuus ei aina tarkoita toimeentulo-ongelmia

Köyhyys- tai syrjäytymis­riski niputtaa yhteen kolme erilaista ­indikaattoria, jotka pyrkivät tavoittamaan ilmiön eri puolia. Kaikki riskin osa­tekijät eivät kuitenkaan heijastele samalla tavalla ongelmia toimeen­tulossa.

Kotitalouksilta kysytään haastattelussa, miten ne saavat tulonsa riittämään tavan­omaisiin menoihin: hyvin helposti, helposti, melko helposti, pienin vaikeuksin, vaikeuksin vai suurin vaikeuksin. Seuraavassa toimeentulo­vaikeuksia kokeviksi lasketaan vaikeuksin ja suurin vaikeuksin toimeen tulevat.

Maissa, joissa nuorten asema tulo­jakaumalla on heikoin – Suomessa, Tanskassa, Ruotsissa ja Norjassa – nuorten koti­taloudet kokevat vähiten toimeentulo-ongelmia (kuvio 8). Ero toimeentulo-ongelmia kokevien osuudessa on yksin­asuvien ja vanhempien kanssa asuvien välillä käytännössä olematon, eikä nuorten, ikääntyvien tai koko väestön välillä ole suurta eroa näissä maissa.

Eniten köyhyys- tai syrjäytymis­riskiä kokevat kreikkalaiset ja tanskalaiset nuoret sijoittuvat koetuissa toimeentulo-ongelmissa eri ääri­päihin. Tanskassa toimeentulo-ongelmaisissa talouksissa asuu vajaat 12 prosenttia nuorista, Kreikassa neljä viidestä nuoresta.

Itse koetun toimeen­tulon huomioiminen osoittaa, että vaikka nuorten kokema köyhyys- tai syrjäytymis­riski on lähes yhtä yleistä Tanskassa ja Kreikassa, indikaattori kuvaa hyvin erilaisissa elämän­tilanteissa olevia nuoria.

Vaikka pienituloiset kokevat toimeentulo-ongelmia useammin kuin pienituloisuus­rajan ylittävät, näyttäisi absoluuttisempia elintaso-ongelmia kuvaava aineellinen puute olevan selvemmässä yhteydessä koettuihin toimeentulo-ongelmiin: Maissa, joissa nuorten kokema aineellinen puute on yleistä, on myös toimeentulo-ongelmia kokevien osuus suuri. Pohjois­maissa, joissa aineellinen puute on vähäistä, toimeentulo-ongelmia kokevien osuus on hyvin vähäinen. (Kuvio 9)

Pohjoisessa ja eteläisessä köyhyydessä on eroa

Nuoriin kohdistuva köyhyys- tai syrjäytymis­riski on sisällöllisesti erilaista Etelä- ja Pohjois-Euroopassa. Aikainen itsenäistyminen Pohjois­maissa tiputtaa nuoria ­jakaumalla pieni­tuloiseen joukkoon. Samaan aikaan nuoret eivät kuitenkaan itse kuvaa kovin usein taloudellista toimeen­tuloaan niukaksi.

On mahdollista, että pieni­tuloisuudessa on kyse elämän­vaiheisiin kuuluvista valinnoista ja valinnan­mahdollisuuksista. Opiskelu voidaan nähdä investointina, joka takaa hyvän tulo­tason pitkällä aika­välillä, vaikka lyhyellä aika­välillä tulot pienenevät.

Silti ei sovi unohtaa, että myös Pohjois­maissa nuorten keskuudessa toimeentulo-ongelmia on useammin pienituloisuus­rajan ala­puolella kuin ylä­puolella.

Eteläisessä Euroopassa, etunenässä Kreikassa, nuorten tilanne vaikuttaisi olevan toinen. Nuorten ikä­ryhmä pienenee, ja merkittävä osa nuorista kokee paitsi puutetta perus­tarpeissa ja tulojen riittävyydessä, myös työttömyyttä ja suhteellista pieni­tuloisuutta, pohjoista useammin myös yhtä­aikaisesti.

Kun nuorten tilannetta verrataan eläke­ikäisiin, vaikuttaisi OECD:n havainto taloudellisesti haavoittuvimpien ryhmien muutoksesta pitävän paikkaansa – myös muilla mittareilla kuin suhteellisella pieni­tuloisuudella.

Kirjoittaja työskentelee yli­aktuaarina Tilasto­keskuksen Väestö- ja elinolot-yksikössä.

*Artikkelin aineistona käytetystä EU-SILC-mikro­aineistosta puuttuvat Saksan tiedot, sillä niitä ei luovuteta muiden tilasto­virastojen käyttöön, joten maa ei ole vertailussa mukana. Maltan tiedoissa on joiltakin osin puutteita, minkä vuoksi se on pudotettu joistakin vertailuista pois. Islannin tiedot viittaavat viimeksi saatavilla olevaan vuoteen eli 2014. Kaikkien maiden osalta ei ole olemassa vertailu­tietoja aiemmilta vuosilta. Artikkelissa viitataan aineistoihin tulonsaanti­vuoden mukaan, jonka mukaan myös Suomen tulonjako­tilasto julkaisee tiedot. Eurostat julkaisee vastaavia lukuja tiedonkeruu­vuoden mukaan (tulovuosi +1).

Lähteet:

Iacovou, Maria 2011. Leaving home: Independence, togetherness and income in Europe. Expert Paper No 2011/10. United Nations, Department of Economic and Social Affairs. http://www.un.org/en/development/desa/population/publications/pdf/expert/2011-10_Iacovou_Expert-paper.pdf

OECD 2014. Rising inequality: youth and poor fall further behind. Insights from the OECD Income Distribution Database, June 2014. https://www.oecd.org/social/OECD2014-Income-Inequality-Update.pdf

Okkonen, Kaisa-Mari 2016. Opintolaina osaksi opiskelijoiden tuloa? Tieto&Trendit, Tilastokeskus. http://tietotrendit.stat.fi/mag/article/186/

Tilastokeskus 2018. Tulonjakotilasto 2016. http://tilastokeskus.fi/til/tjt/index.html

SCB 2018.

Tutustu myös Oma talous –laskuriin. Voit verrata oman kotitaloutesi tuloja, kulutusta ja varallisuutta muihin samassa tai eri elämäntilanteessa oleviin kotitalouksiin. Pääset laskuriin tästä.