Asiantuntija-artikkelit ja ajankohtaisblogit
Sivuston näkymät
  • Tämä juttu on arkistoitua sisältöä, joka tarjotaan luettavaksi sellaisenaan. Tämän vuoksi siinä voi olla saavutettavuusongelmia.

Unohtuvatko tulevat sukupolvet?

7.4.2014
Leo Kolttola. Kuva: Juhani Korpi

”Kestävä kehitys on kehitystä, joka tyydyttää nykyhetken tarpeet viemättä tulevilta sukupolvilta mahdollisuutta tyydyttää omat tarpeensa”, kiteytti Gro Harlem Brundtland vuonna 1987. Tätä kestävän kehityksen poliittista määritelmää ovat tutkijat melkein 30 vuoden ajan yrittäneet tavalla tai toisella mitata.

Stiglitzin, Senin ja Fitoussin vuonna 2009 ilmestynyttä kuuluisaa raporttia hyvinvoinnin ja sosiaalisen kehityksen mittaamisesta on äskettäin täydennetty jälkipohdinnoilla. Tunnetut tutkijat kommentoivat myös kestävän kehityksen mittaamisessa viimeisen viiden vuoden aikana tapahtunutta kehitystä.

Tuoreessa raportissaan he valittelevat erilaisten mittaustapojen kirjoa. On kansantalouden tilinpidon kehikosta lähteviä menetelmiä, jotka muuntavat tai täydentävät tilinpitoa eri tavoin. Ne ovat tulleet suosituiksi ympäristö­järjestöjen ja niiden aktivistien piirissä.

On yhdisteleviä tarkastelutapoja, jotka kokoavat – toisinaan hyvinkin mielivaltaisesti – kestävyyden eri ulottuvuuksia laajoiksi mittaristoiksi tai niin sanotuiksi komposiitti-­indikaattoreiksi, jotka eri tavoin summaavat indikaattorit yhdeksi indeksiksi. Komposiitti-­indeksit ovat olleet erityisesti median suosiossa.

Mittareista on kirjoittajien mukaan ennemminkin ylitarjontaa kuin puutetta,  ja tässä tapauksessa ylitarjonnasta on pelkkää haittaa. Eri menetelmät antavat aivan erilaisen viestin, jolloin päättäjille ei synny minkäänlaista käsitystä siitä, mihin pitäisi keskittyä. Herääkin kysymys, mitä oikein haluamme mitata?

Kolmikko syyttää kestävän kehityksen mittaristoja siitä, että ne sekoittavat nykyisen hyvinvoinnin ja sen kestävyyden, ja pitäisivätkin niiden mittaamisen erillään.

Itse olen pannut merkille, että silloin kun kestävän kehityksen indikaattoreita valitaan laajoissa työryhmissä, kuten Suomessakin on ollut tapana, poimitut indikaattorit keskittyvät pääasiassa nykyiseen hyvinvointiin. Tulevat sukupolvet usein unohtuvat. Kehityksen kestävyydessä on kuitenkin kysymys siitä, jääkö tuleville sukupolville vähintäänkin samat edellytykset hyvinvointiin, kuin meillä on ollut.

Stiglitz, Sen ja Fitoussi jakavat YK:n tilastoalan ECE:n vetämän kansainvälisten järjestöjen työryhmän käsityksen, jonka mukaan kestävyyden mittaamiseen tarvitaan varallisuuden mittaamista. Nykyisin kansantalouden tilinpidossa mitataan jonkinlaisella tarkkuudella kiinteää pääomaa.

ECE:n oma raportti tekee ehdotuksia indikaattoreista, joita voidaan alkaa jo heti soveltaa. Ne eivät suoraan anna arvoja eri pääomalajeille, mutta ne ovat esimerkkejä siitä, millä olemassa olevilla tiedoilla eri pääomalajien kehitystä voidaan tarkastella laajasti ja arvioida kehityksen kestävyyttä.

Lisäksi tarvittaisiin tietoja inhimillisestä pää­omasta eli työvoiman määrästä ja laadusta sekä luonto­pääomasta eli luonnonvaroista ja ympäristön laadusta.

Yllättävää kyllä arvostettu tutkijakolmikko ei ota huomioon sosiaalista pää­omaa, minkä ECE:n raportti noteeraa. Sosiaalinen pää­oma liittyy ihmisten välisiin suhteisiin, jotka puolestaan perustuvat luottamukseen. Luottamukseen perustuvat vuoro­vaikutus­suhteet ylläpitävät yhteiskunnan arvoja ja normeja, joilla on yhteiskuntien toiminnan kannalta olennainen merkitys.

Yhteiskunnan varallisuuden täydellinen mittaaminen ei ole mahdollista, eikä ainakaan varojen täydellinen hinnoittelu. Varsinkin luontopääomasta ja sosiaalisesta pääomasta suuri osa jää markkina­talouden ulkopuolelle, eikä niille voi antaa markkina­hintoja. Yhteenlaskettuja lukuja eri pääoman arvoista ei pystytä laskemaan, mutta varallisuusnäkökulma voi toimia ajatuskehikkona, kun mittaristoja kootaan.

Findikaattorissa on uutuutena Suomen kestävän kehityksen mittaristo, joka aika monelta osin sisältää samoja indikaattoreita kuin ECE:n raportti suosittaa. Kuinka hyvin se täyttää jo nyt nämä tavoitteet ja mitä lisätietoja tarvittaisiin, sitä voi jokainen arvioida itse.

Blogikirjoitukset eivät ole Tilastokeskuksen virallisia kannanottoja. Asiantuntijat kirjoittavat omissa nimissään ja vastaavat kukin omista kirjoituksistaan.
tk-icons