Virallisen tilaston toiminta­ympäristön on nopeasti muuttunut haasteelliseksi. Keskeinen muuttuja on digitalisaatio, jolla on ollut sekä suoria että välillisiä vaikutuksia tieto­markkinoihin. Tiedon näköistä informaatiota liikkuu verkossa valtavat määrät, ja se kilpailee tilasto­informaation kanssa sekä sisällöillä, nopeudella että vakuuttavuudella.

Vaikka uudenlaisen informaation luotettavuus on usein kyseen­alaista, on sen merkitys ns. tavallisen kansalaisen maailman­kuvassa huomattava. Uuden­laisen tiedon organisoijina ja hyväksi­käyttäjinä toimivat yleensä suuret kansain­väliset yritykset, jotka eivät avaa aineistojaan julkiseen arviointiin.

Oman rikkansa tilastojen kannalta happamaan soppaan tuovat ns. vale­uutiset, joita tehtaillaan valtiollisesti, kaupallisten organisaatioiden toimesta ja nyrkki­pajoissa ja joiden tarkoitus on sotkea informaatio­kenttää.

Päätöksenteon tutkimus tuottaa yhä vahvempaa näkemystä siitä, että faktojen sijasta – tai ainakin niiden kehyksenä – ovatkin tunteet ja ennakko­luulot. Tilasto­toimen perus­lause luotettavasta fakta­tiedosta päätöksen­teon pohjana on osoittautumassa vähintäänkin liian optimistiseksi.

Tilannetta ei paranna se, että tilaston perinteinen paradigma kohtaa kasvavia vaikeuksia. Tiedon tulva on myös tiedon­keruun tulva. Kun lähes jokaisen kaupassa ja kahvilassa käynnin jälkeen sähkö­postiin tulee tiedustelu palvelujen laadusta, alkaa piintyneemmänkin tilaston ystävän valmius osallistua tiedon­keruisiin hiipua ja ainakin vastaus­moraali heikentyy. Osallistuminen on kovan suostuttelun takana ja vastausten laatukin saattaa heiketä.

Vaikka tilastojen metodiikka kehittyy, niiden kohde muuttuu yhä vaikeammin mitattavaksi. Tuore esimerkki tästä on palvelu­viennin kasvun tuottama vaikeus tuottaa relevantteja tietoja Suomen viennistä.

Tilastoalan perinteinen ajattelu­kehikko ei riitä tulevaisuuden ennakointiin. Kiinnostava yritys ennakoida tulevaisuutta tilasto­ajattelun perinteiset rajat ylittäen on Emanuele Baldaccin ja Felicia Pelagallin Eurostatin työ­paperiksi kirjoittama skenario­tarkastelu Communication of statistics in post-truth society: the good, the bad and the ugly.

Raportti hahmottaa kolme tulevaisuuden kuvaa, joista kaksi on synkkiä ja yksi aurinkoinen, joskin työtä vaativa.

Värikkäät tarinat tunkevat empiirisen tiedon marginaaliin

Tarkastelu lähtee liikkeelle pahasta skenaariosta. Siinä ajatellaan, että maailma kehittyy osa­puilleen samalla tavalla kuin se on viime vuosina kehittynyt.

Tuloksena ovat voimakkaasti segmentoituneet tieto­markkinat, joilla kukin toimii turvallisesti oman kuplan sisällä. Koska julkinen valta ei ole pystynyt tai halunnut säädellä informaatio­markkinoita, vale­uutisten tarjonta on kasvanut edelleen. Empiiriseen aineistoon pohjautuvan tiedon arvostus on heikentynyt.

Virallinen tilasto toimii kuten ennenkin tarjoten tietojaan datana ja lehdistö­tiedotteina. Kirjoittajien mukaan kehitys johtaa virallisen tilaston ajautumiseen sivu­raiteelle ja siihen että muiden informaatio­lähteiden merkitys päätöksen­teolle kasvaa. Ja edelleen, tilastojen koetun relevanssin heikentyminen johtaa rahoituksen vähentymiseen.

Datasta tulee liike­salaisuutta

Pahaa huolestuttavampi tulevaisuuden­kuva on tekijöiden mielestä ruma. Se toteutuu jos tieto­markkinat mullistuvat oligopolien kehittymisen seurauksena. Sen seurauksena tieto­markkinoiden toiminta keskittyy muutamille alustoille, joita suur­yritykset hallitsevat.

Kehitys johtaa siihen, että suur­yritykset kontrolloivat koko tiedon tuotannon ja jakelun ketjua. Pienemmille toimijoille jää vain rajatut toiminta­mahdollisuudet. Datasta tulee osa suurten yritysten pää­omaa ja liike­salaisuus.

Viralliselle tilastolle tämä voi merkitä olemassa­olon vaarantumista. Joka tapauksessa se menettää uskottavuuttaan ja alkaa vaikuttaa dinosaurukselta, joka kulkee kohti suku­puuttoa. Tiedon laadun julkinen kontrolli ei ole mahdollista, koska data kuuluu liike­salaisuuksien piiriin.

Tilastolaitokset verkottuvat

Hyvä skenaario toteutuu tekijöiden mukaan kahdella ehdolla. Ensinnäkin informaatio­markkinat säilyttävät kilpailun, koska keskittyminen ehkäistään tehokkaasti sekä kansallisesti että kansain­välisesti.

Toiseksi virallinen tilasto uudistaa tehokkaasti sekä tiedon hankintaa että tuotanto­tekniikkaa. Tilasto­laitokset kehittävät sofistikoituneita analyysi­menetelmiä, joiden avulla tietoa voidaan räätälöidä tehokkaasti asiakkaiden tarpeisiin.

Skenaariossa tilasto­laitokset oppivat myös verkostoitumaan yritysten, kansalaisten ja instituutioiden kanssa suunnitellessaan tilastoja, kerätessään ja käsitellessään tietoja ja jaellessaan valmista tietoa.

Ajopuusta aktiivinen toimija

Tekijöiden mukaan ruma on skenaarioista epä­todennäköisin, ja he muistuttavat, että skenaariot ovat pelkistyksiä, joiden toteutuminen sellaisenaan ei ole toden­näköistä. Ne kuitenkin osoittavat kriittisiä trendejä, ja niiden mahdollisia seurauksia tilasto­toimelle.

Jotta huonot skenaariot eivät toteutuisi, tilasto­laitosten tulee kirjoittajien mielestä tuntea uuden median kieli ja säännöt, kertoa tarinoita jotka ovat lähellä tavallista ihmistä, luoda eri sisältöjen ympärille yhteisöjä ja kasvattaa kansalaisia ymmärtämään tilastoja.

Tarkemmin katsoen molemmat huonot skenaariot ovat sellaisia, johon tilasto­toimella on aika vähäiset mahdollisuudet vaikuttaa. Empiirisen tiedon arvostusta voidaan pyrkiä edistämään yhdessä tiede­maailman ja jopa perinteisen median kanssa, mutta muuten tilasto­toimi on tässä kehityksessä erään­lainen ajo­puu markkina- ja poliittisten voimien virtauksissa.

Hyvä skenaario sen sijaan perustuu tilasto­laitosten aktiivisuudelle. Skenaarion laatijoiden näkemyksen mukaan tilasto­laitosten tulee keskittyä ennen kaikkea tiedon­käyttäjien tarpeiden huomioon­ottamiseen.

Skenaarioraporttia voi arvostella siitä, että muodikas ajatus kulttuuristen kuplien muodostumisesta on saanut skenaarioissa vähän liikaa painoa. Onhan niitä kuplia ollut aina ja tuskinpa yleinen kansallis­valtion tasoinen julkisuus on kokonaan häviämässä – sehän hävittäisi kansallis­valtionkin ennen pitkää.

Siksi tilastolaitosten menestyksen yhdeksi elementiksi kannattaa nostaa myös tilasto­asian­tuntemuksen näkyminen ja pärjääminen julkisuudessa. Tarvitaan viisaita tilasto­kasvoja, jotka osaavat tehdä empiirisestä tiedosta ymmärrettävää ja uskottavaa ns. kadun­miehille.