Luonnon monimuotoisuuden säilyttäminen haastaa enenevässä määrin päätöksen­tekoa. Tämä näkyy myös Jukka Hoffrenin blogissa, jossa todetaan että ilmaston­muutos ja luontokato ovat meille haasteellisimpia kestävän kehityksen alueita.

Korjausehdotuksia on monia, ja niistä useiden taustalla paistaa huoli soveltuvien mittareiden puutteista.

Miten voidaan kohdistaa toimenpiteet oikein tai arvioida niiden vaikutuksia, jos sopivaa dataa ei ole olemassa?

Miten voisimme saada näkyväksi taloutemme riippuvuuden ympäristöstä ja toisaalta sen luonnolle aiheuttamat paineet?

Miten arvioida, mitä maksaa luonto?

Tässä kohtaa minulla on iloisia uutisia: kansan­talouden tilinpidolla on jo ympäristö­laajennus! Olemassa on jopa ympäristö­tilinpidon EU-asetus sekä Suomen virallisia tilastoja pisimmillään yli 50 vuoden aikasarjalla (materiaali­tilinpito). Osa tätä ympäristö­laajennusta on ekosysteemi­tilinpito, jonka lisääminen mukaan ympäristö­tilinpidon tilastointi­vaatimuksiin on parhaillaan työn alla EU:ssa.

Ympäristötilinpito on tilastoalue, joka suodattaa ja muokkaa ympäristö­datan sopimaan talous­tilastojen määritelmiin. Käytännössä siis saamme tietoa luonnosta ja taloudellisen toiminnan sille aiheuttamista paineista suoraan BKT:hen yhdisteltävässä muodossa.

Luontoarvojen integrointi samaan kehikkoon taloudellisen toiminnan kanssa antaa meille pikakaistan kestävämpään päätöksen­tekoon – voimme käyttää samoja tuttuja talouslukuja mutta laajennetulla sisällöllä.

Matka ajatuksesta viralliseksi tilastoksi on ollut pitkä. Ympäristö­tilinpidon kehittämis­työtä on tehty vuosikymmeniä, eivätkä molempien käsien sormet kohta riitä ekosysteemi­tilinpidonkaan iän laskentaan. 

Kaivelin tätä blogia varten ympäristö­tilinpidon historiaa, ja löysin vuonna 2012 Tieto ja trendit -lehdessä julkaistun Leo Kolttolan tekstin, jossa hän kirjoittaa: "YK:n tilastokomitea hyväksyi keväällä 2012 ympäristö­tilinpidon keskuskehikon kansainväliseksi tilasto­standardiksi eli suositukseksi kaikille maailman maille. Kevään 2013 tilastokomitean kokoukseen YK valmistelee ehdotuksen kokeellisesta ekosysteemi­tilinpidosta."

Ympäristötilinpidon täyden potentiaalin ymmärtämiseksi kannattaa vilkaista hieman tilinpito­maailman perusteita. Kaiken taustalla on kaikille tuttu kansantalouden tilinpito, josta myös suurin osa käytetystä määritelmistä ja termistöstä juontaa juurensa.

Kun herättiin BKT:n rajallisuuteen kehityksen mittarina, sille alettiin kehittää laajennuksia. Ympäristö­puolelle syntyi ensimmäisenä ympäristö­tilinpito ja sille standardoitu kehikko. Ympäristö­tilinpito on vuosien varrella kasvanut ja eriytynyt omaksi kokonaisuudekseen. Nyt se alkaa jo lähennellä teini-ikää sekä vuosien että itsenäisyytensä puolesta.

Nykyisin ympäristötilinpidon tilastoja jo syntyy ja niiden avulla voidaan tutkailla esimerkiksi

- paljonko luonnonvaroja kulutamme ja mitä niillä saamme  

- mihin menevät ympäristönsuojeluun käytetyt eurot ja

- suosivatko rahoittajat päästöintensiiviä toimialoja

Etenkin ekosysteemi­tilinpitoa, joka standardoitiin YK:ssa vuonna 2021, pidetään merkittävänä edistys­askeleena bio­diversiteetin ja ympäristön tilan seurannassa. Sen vahvuutena ovat etenkin kokonaisvaltainen näkemys eko­systeemeihin sekä paikkatieto­ulottuvuus.

Hyvin paljon karkeistettuna ekosysteemi­tilinpito jakaa Suomen pinta-alan ruutuihin, joiden ekosysteemi­tyyppi ja ekologinen tila määritetään. Näin tiedämme, paljonko esimerkiksi metsämaata, viljelys­maata tai urbaania ympäristöä meillä on ja voimme myös seurata muutoksia ajassa. Lisäksi tilastoidaan ekosysteemien tarjoamia palveluja, kuten luonnon virkistys­käyttö, pölytys ja ilmansuodatus.

Ekosysteemitilinpito seuraa määritelmiltään sekä kansantalouden tilinpitoa että ympäristö­tilinpitoa. Nimestään huolimatta ekosysteemi­tilinpito ei siis ole yritys­kirjanpitoa tai liity suoraan vaikkapa kestävyys­raportointiin.

Kaikki ekosysteemitieto ei myöskään ole automaattisesti tilinpitoa. Tietojen hierarkiaa voidaan ajatella pyramidina, jonka pohjan muodostavat tilastot ja muut tietoaineistot. Kansantalouden tilinpidossa pohjalta löytyvät esimerkiksi yritystilastot, kun taas ympäristö- ja ekosysteemi­tilinpidon näkökulmasta näitä ovat vaikkapa kasvihuonekaasu­inventaario sekä erilaiset luonto­tiedonkeruut. Näistä aineistoista yhteensovittamalla päästään tilinpito­maailmaan.

Usein tilinpidon laskenta muistuttaakin palapelin kokoamista, koska parhaimmillaan yhteen tiliin saattaa tulla dataa hyvin monesta tietolähteestä. Tieto­pyramidin huipulta löytyvät erilaiset indikaattorit, joita voidaan poimia suoraan tai johtaa tilinpidoista.

Ekosysteemitilinpito on malliesimerkki siitä, mitä pitkäjänteisellä työllä ja osaamisella saadaan aikaiseksi. Maallikon silmiin aikajänne saattaa vaikuttaa hitaalta, mutta tosiasiassa kymmenessä vuodessa on tapahtunut paljon.

Kaikkien maiden yhteisten pelisääntöjen sopiminen on jo itsessään iso ponnistus ja vie vuosia. Sen lisäksi ekosysteem­itilinpitoa on pilotoitu 34 maassa, Suomi mukaan luettuna.

Suomessa pilotointityöhön ovat osallistuneet ansiokkaasti etenkin tutkijat Suomen ympäristö­keskuksesta ja Luonnonvara­keskuksesta. Vielä tarvitaan loppukiri, että päästään testausvaiheesta tiedon tuotantoon.

Kirjoittaja työskentelee Tilasto­keskuksessa  ympäristötilinpidon kehittämistehtävissä ja on YK:n ympäristö­tilinpito­komitean jäsen.

Linkkejä:

YK:n ympäristötilinpidon sivut https://seea.un.org/

Tilastokeskuksen ympäristötilinpidon teemasivut https://www.stat.fi/tup/ymparistotilinpidon-teemasivut/index.html

Syken ekosysteemitilinpidon sivut https://www.syke.fi/ekosysteemitilinpito