Asiantuntija-artikkelit ja ajankohtaisblogit
Sivuston näkymät

Jukka Hoffren

13.7.2022
Jukka Hoffren

Maailman pitäisi YK:n tavoitteen mukaan saavuttaa vuonna 2015 sovitut kestävän kehityksen 17 päätavoitetta ja 169 alatavoitetta vuoteen 2030 mennessä. OECD:n arvion mukaan sen jäsenmaat ovat vielä kaukana tavoitteiden saavuttamisesta. Ilman paljon nykyisiä voimakkaampia toimia jäävät kestävän kehityksen tavoitteet teollisuusmaissa saavuttamatta.

7.7.2022
Jukka Hoffren

Euroopan Unioni on edistynyt lähes kaikissa vuonna 2015 sovituissa YK:n kestävän kehityksen tavoitteissa. Parhaiten on onnistuttu rauhan­omaisten yhteiskuntien rakentamisessa ja henkilö­kohtaisen turvallisuuden edistämisessä. EU:n uusimman seuranta­raportin tiedot kuvaavat tilannetta pääosin ennen korona­pandemiaa ja Venäjän hyökkäystä Ukrainaan.

8.6.2018
Jukka Hoffren, Ari Tyrkkö

Tilastokeskuksen hanke ”YK:n SDG-indikaattorien kansallinen tuottaminen” kokoaa ja julkaisee YK:n kestävän kehityksen indikaattorit Suomen osalta vuoden 2018 aikana. Juuri valmistuneen kartoituksen mukaan puolet indikaattoreista on hankittavissa olemassa olevista lähteistä.

31.10.2023
Jukka Hoffren

Pandemia heikensi ennestään vaatimatonta edistymistä kohti globaalia kestävää kehitystä, kertoo uusi YK:n kestävän kehityksen raportti. Kestävän kehityksen tavoitteiden mukaiselta kehitysuralta on pudottu rajusti. Nykytrendien mukaan vain 15 prosenttia Agenda 2030 tavoitteista tullaan saavuttamaan vuoteen 2030 mennessä ja jopa lähes joka toinen tavoitteista jää saavuttamatta.

6.7.2023
Jukka Hoffren

Suomella on vaikeuksia saavuttaa kaikkia YK:n kestävän kehityksen tavoitteita vuoteen 2030 mennessä, vaikka olemme menestyneet hyvin indikaattori­vertailuissa. Nyt tarvitaan yhteiskunnassa ja taloudessa järjestelmä­tason muutoksia. Tavoitteista etenkin ilmastonmuutos sekä maanpäällinen ja vedenalainen elämä vaativat toimia Suomessa.

21.2.2023
Jukka Hoffren

Kaikki globaalit SDG-indikaattorit on saatu menetelmällisesti määriteltyä, ja niihin saadaan lähi­tulevaisuudessa dataa. Yksittäisten maiden kyvyssä tuottaa dataa on kuitenkin yhä merkittäviä puutteita. Kansainvälisen tilasto-osaamisen kasvattamiseen ja verkostoitumiseen onkin viime vuosina panostettu.

13.1.2023
Jukka Hoffren

Bkt-mittarin perinteinen näkökulma edistymiseen ei riitä, kun pyrkimyksenä on vastata aikamme monimutkaisiin ja globaaleihin ongelmiin. YK:n suunnitelmissa onkin laajempi seuranta- ja tarkastelukehikko sekä enintään 10–20 uutta ohjausindikaattoria.

24.10.2022
Jukka Hoffren

Demokratioissa tilastot ovat osa yhteiskunnallista keskustelua, päätöksentekoa sekä seurausten arviointia  ja puolueettomina ne luovat edellytyksiä kompromisseille. Tietoon perustuva päätöksenteko edellyttää hidasta, harkitsevaa ja kyseenalaistavaa ajattelua. Jotta demokratia säilyisi informaatioyhteiskunnan perustana, tulisi tilastojen luku- ja käyttötaidosta tehdä yleinen kansalaistaito.

25.8.2022
Jukka Hoffren

Luotettavan ja nopean faktatiedon kysyntä kasvaa jatkuvasti. Säästöpaineissa tuskailevilla valtion­hallinnon organisaatioilla on kasvavia haasteita vastata tarpeisiin. Tietoaineistoa on saatavissa käyttöön valtavasti lisää kustannus­tehokkaasti hyödyntämällä laajemmin rekisteri­tietoja ja muita hallinnollisia tieto­aineistoja. Tämä edellyttää tieto- ja tilasto­ekosysteemin kehittämistä ja entistä syvempää verkostoitumista.

10.9.2019
Jukka Hoffren

Arvioiden mukaan maailmanlaajuisesti noin 30 prosenttia kaikesta tuotetusta ruoasta päätyy hävikkiin. Suomessa kaikesta syömäkelpoisesta ruoasta haaskataan arviolta 10–15 prosenttia. Kotitaloudet heittävät ruokaa vuosittain roskiin 120–160 miljoonaa kiloa – noin 23 kiloa ruokaa suomalaista kohti. Esitetyt arviot ovat kuitenkin epävarmoja, ja ruokahävikin tilastointia ollaan parhaillaan kehittämässä.

tk-icons