Asiantuntija-artikkelit ja ajankohtaisblogit
Sivuston näkymät

Vieraskynä: Jussi Melkas

3.1.2018
Vieraskynä: Jussi Melkas

Virallisen tilaston toiminta­ympäristön on nopeasti muuttunut haasteelliseksi. Keskeinen muuttuja on digitalisaatio, jolla on ollut sekä suoria että välillisiä vaikutuksia tieto­markkinoihin. Tiedon näköistä informaatiota liikkuu verkossa valtavat määrät, ja se kilpailee tilasto­informaation kanssa sekä sisällöillä, nopeudella että vakuuttavuudella.

12.2.2016
Vieraskynä: Jussi Melkas
Big data muuttaa yhteis­kuntaa syvällisesti. Jokseenkin varma muutos on se, että tiedon näköinen informaatio lisääntyy valtavasti. Mutta mitä big data merkitsee tiedon tuottamiselle?
10.4.2014
Vieraskynä: Jussi Melkas
Yhteiskunnille koituu iso lasku siitä, että kansalaiset ovat menettäneet uskoaan talouteen ja politiikkaan. Laskua kasvattaa lisäksi se, että myös tieteeseen, tilastoihin ja toisiin ihmisiin kohdistuva luottamus on heikoissa kantimissa.
4.10.2013
Vieraskynä: Jussi Melkas
Media julkaisee yhä useammin pieniä tilastollisia selvityksiä ja niihin liittyvää tilastografiikkaa. Välillä näitä näennäistilastoja julkaistaan, vaikkei siihen ole perusteita. Tilastollista esitystapaa käytetään taikatemppuna, joka saa olemattoman näyttämään olemassa olevalta ja mielivaltaisen jakauman edustavalta. Seuraavat esimerkit painottuvat Helsingin Sanomiin, koska seuraan sitä säännöllisesti.
26.8.2013
Vieraskynä: Jussi Melkas
Uutiset kertoivat, että Egyptissä osallistui Muhammed Mursin vastaisiin mielenosoituksiin 30 miljoonaa ihmistä eli enemmän kuin koskaan ennen. Miten on mahdollista arvioida miljoonan hengen mielenosoituksen koko? Luotettavasti ei mitenkään.
1.8.2013
Vieraskynä: Jussi Melkas
Käsittelin edellisessä blogikirjoituksessa (Luotettavaa tietoa vai mielivaltaista yhteenlaskua? ) kansainvälisten vertailuindeksien ongelmia ja mahdollisuuksia. Tarkastelen tässä yhtä vertailuindeksiä, sitoutumattoman The Institute for Economics and Peace (IEP) -laitoksen tuottamaa Maailman rauhanindeksiä. Se kertoo mielenkiintoisia tietoja siitä, mihin maailma on menossa, mutta kaikkea tarjottua ei pidä ottaa lopullisena totuutena.
16.7.2013
Vieraskynä: Jussi Melkas
Säännöllisin väliajoin julkaistaan kansainvälisiä indeksejä, joilla vertaillaan maailman eri maita. Kyse on milloin kestävästä kehityksestä, onnellisuudesta, kilpailukyvystä, vapaudesta, korruptiosta,  demokratiasta tai vaikkapa rauhasta, johon seuraavassa blogikirjoituksessa paneudutaan. Tällaisten kansainvälisten summaindikaattorien ”grand old indeksi” on YK:n julkaisema Inhimillisen kehityksen indeksi.
19.12.2012
Vieraskynä: Jussi Melkas
Britannian hallituksen maan tilastovirastolta tilaama onnellisuusraportti valmistui syksyllä 2011. Tiedämme Britannian tilastoviraston tietojen perusteella, että Brittien onnellisuus on 7,4 asteikolla nollasta kymmeneen.  Mitä siis tiedämme? Emme tietenkään oikeastaan mitään.
tk-icons