Julkaistu: 28.9.2018

Julkisyhteisöjen alijäämä 0,7 prosenttia ja velka 61,3 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen vuonna 2017

Tilastokeskuksen Eurostatille raportoimien tarkistettujen ennakkotietojen mukaan julkisyhteisöjen alijäämä oli 0,7 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen vuonna 2017. Alijäämä alitti selvästi EU:n vakaus- ja kasvusopimuksen mukaisen viitearvon, joka on kolme prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen. Julkisyhteisöjen EDP-velka eli sulautettu bruttovelka oli vuoden 2017 lopussa 61,3 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen. Velan BKT-suhde on nyt ollut neljänä vuonna yli 60 prosentin viitearvon, mutta laskenut kahtena viime vuotena.

Julkisyhteisöjen EDP-alijäämä (-), suhteessa bruttokansantuotteseen

Julkisyhteisöjen EDP-alijäämä (-), suhteessa bruttokansantuotteseen

Julkisyhteisöjen alijäämä eli kansantalouden tilinpidon mukainen nettoluotonotto oli 1,5 miljardia euroa vuonna 2017. Julkisyhteisöjen rahoitusasema parani 2,2 miljardia euroa edellisvuodesta. Eniten koheni valtionhallinnon rahoitusasema, 1,8 miljardia euroa vuoteen 2016 verrattuna, ja siihen vaikutti varsinkin verotulojen merkittävä kasvu. Valtionhallinto pysyi kuitenkin selvästi alijäämäisenä, sen alijäämä oli 4,0 miljardia euroa vuonna 2017.

Paikallishallintosektorin alijäämä eli nettoluotonotto oli 299 miljoonaa euroa vuonna 2017, mikä on 621 miljoonaa euroa vähemmän kuin vuotta aiemmin. Sosiaaliturvarahastot jakaantuvat työeläkelaitoksiin ja muihin sosiaaliturvarahastoihin. Työeläkelaitosten ylijäämä jatkoi supistumista. Sektorin ylijäämä oli
1 996 miljoonaa euroa vuonna 2017, eli 433 miljoonaa euroa vähemmän kuin edellisenä vuonna. Muut sosiaaliturvarahastot olivat toista vuotta peräkkäin ylijäämäisiä. Niiden ylijäämä kasvoi 208 miljoonaa edellisvuodesta ja oli 718 miljoonaa euroa vuonna 2017.

Maaliskuun lopussa julkaistuihin ennakkotietoihin verrattuna julkisyhteisöjen alijäämä tarkentui 263 miljoonaa euroa suuremmaksi. Julkisyhteisöjen alasektoreista eniten päivittyi valtionhallinto, jonka alijäämä kasvoi maaliskuuhun verrattuna 151 miljoonalla eurolla 3 957 miljoonaan euroon.

Julkisyhteisöjen EDP-velka, suhteessa bruttokansantuotteeseen

Julkisyhteisöjen EDP-velka, suhteessa bruttokansantuotteeseen

Julkisyhteisöjen sulautettu bruttovelka (EDP-velka) oli 137,3 miljardia euroa vuoden 2017 lopussa. Velka kasvoi 1,1 miljardia euroa vuonna 2017. Valtionhallinnon velka kasvoi 1,2 miljardia euroa ja paikallishallinnon 0,1 miljardia. Sosiaaliturvarahastojen velka kasvoi 0,5 miljardia euroa, mikä johtui työeläkelaitosten johdannaisiin ja arvopaperilainaukseen liittyvien saatujen käteisvakuuksien kannan kasvusta. Julkisyhteisöjen välisten sulautuserien kasvu 0,7 miljardilla eurolla vaikutti kuitenkin niin, että koko julkisyhteisöt-sektorin velka kasvoi vain mainitut 1,1 miljardia euroa vuonna 2017. EDP-velka kuvaa julkisyhteisöjen velkaa talouden muille sektoreille ja ulkomaille, ja sen kehitykseen vaikuttavat sekä sulauttamattoman bruttovelan että julkisyhteisöjen sisäisten velkojen muutokset.

Maaliskuussa julkaistuihin ennakkotietoihin verrattuna velan BKT-suhde päivittyi nyt 0,1 prosenttiyksikköä pienemmäksi, ja oli siis 61,3 prosenttia vuonna 2017. Muutos johtuu lähes täysin bruttokansantuotteen tarkentumisesta.

Eurostat tarkastaa jäsenmaiden raportoimia alijäämä- ja velkatietoja seuraavien viikkojen aikana. Tässä yhteydessä Tilastokeskuksen raportoimiin tietoihin voi tulla muutoksia. Mikäli näin tapahtuu, päivittyneet tiedot julkaistaan tämän tilaston sivuilla samana päivänä kun Eurostat julkistaa tiedot (alustavasti 22. lokakuuta).

Tilaston sisällöstä ja käsitteistä

Julkisyhteisöjen yli-/alijäämällä tarkoitetaan kansantalouden tilinpidon sektoritilien mukaista nettoluotonantoa/-ottoa, joka on kokonaistulojen ja kokonaismenojen erotus. Esimerkiksi paikallishallinnon tapauksessa käsite poikkeaa sektoriin kuuluvien kuntien ja kuntayhtymien tuloslaskelmien mukaisesta tilikauden yli-/alijäämästä. Keskeinen ero liittyy investointeihin, jotka kirjataan kansantalouden tilinpidossa menoiksi sellaisenaan.

Julkisyhteisöjen tilinpidossa Euroopan väliaikainen rahoitusvakausväline ERVV käsitellään Eurostatin päätöksen perusteella siten, että ERVV:n velanotto tilastoidaan osaksi takauksia myöntäneiden maiden julkista velkaa. Avunsaajamaan ERVV:ltä saama laina tilastoidaan ikään kuin se olisi saatu takaukset myöntäneiltä euromailta, ja nämä maat puolestaan ovat vastaavan summan velkaa ERVV:lle. Tämän seurauksena takaukset myöntäneillä euromailla EDP-bruttovelka kasvaa, mutta nettovelka pysyy ennallaan, koska maille syntyy yhtä iso saaminen avunsaajamaalta. Kunkin maan julkisyhteisöjen velkaan kirjattava osuus ERVV:n myöntämistä lainoista lasketaan jakamalla avunsaajamaille annettu laina sovitetulla jako-osuudella (perustuu kuhunkin tukipakettiin osallistuvien jäsenmaiden osuuksiin EKP:n pääomasta).

Vuoden 2017 lopussa Suomen julkisyhteisöjen velkaan on kirjattu 3 401 miljoonaa euroa velkaa ERVV:n myöntämien lainojen perusteella. Vuoden 2016 lopussa määrä oli sama. Vastaavaa käsittelyä ei Euroopan vakausmekanismin (EVM) kohdalla tehdä.

Valtionhallinnon EDP-velka eroaa käsitteellisesti Valtiokonttorin julkaisemasta valtionvelasta. Valtion EDP-velkaan luetaan mukaan lisäksi väliaikaisen rahoitusvakausvälineen ERVV:n myöntämät lainat avunsaajamaille, johdannaissopimuksiin liittyvät saadut vakuustalletukset, ydinjätehuoltorahaston pääoma, valtion elinkaarihankkeiden investoinneista syntyneet velat ja kierrossa olevat kolikot. Kansantalouden tilinpidossa valtionhallinto on myös käsitteellisesti laajempi kuin budjetti- ja rahastotalous, joiden lisäksi siihen luetaan mm. yliopistot, Solidium, Yleisradio ja Senaatti-kiinteistöt. Kun nämä erot otetaan huomioon päästään EDP-käsitteen mukaiseen valtionhallinnon bruttovelkaan (Liitetaulukko 2). Vuonna 2017 Valtiokonttorin valtionvelka 105,8 mrd. euroa + velan käsitteelliset erot 7,0 mrd. euroa + sektorirajauksesta johtuvat erot 4,2 mrd. euroa = valtionhallinnon bruttovelka 117,0 mrd. euroa. Arvostusperiaatteena molemmissa velkakäsitteissä on nimellisarvo, jossa korko- ja valuutanvaihtosopimusten vaikutus on huomioitu.

Lista julkisyhteisöihin sisältyvistä yksiköistä löytyy osoitteesta http://www.stat.fi/meta/luokitukset/_linkki/julkisyhteisot.html . Päätöksiä merkittävimmistä sektoriluokitustapauksista löytyy puolestaan osoitteesta http://www.stat.fi/meta/luokitukset/_linkki/soveltamisp.html.


Lähde: Julkisyhteisöjen alijäämä ja velka, Tilastokeskus

Lisätietoja: Atte Virtanen 029 551 3685, Timo Ristimäki 029 551 2324, rahoitus.tilinpito@tilastokeskus.fi

Vastaava tilastojohtaja: Ville Vertanen

Julkaisu pdf-muodossa (246,4 kt)

Taulukot

Tietokantataulukot

Liitetaulukot

Kuviot
Laatuselosteet
Tietojen tarkentuminen

Päivitetty 28.9.2018

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Julkisyhteisöjen alijäämä ja velka [verkkojulkaisu].
ISSN=1799-5892. 2017. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 16.12.2018].
Saantitapa: http://www.stat.fi/til/jali/2017/jali_2017_2018-09-28_tie_001_fi.html