Tämä sivu on arkistoitu.

5.4.2022 jälkeen julkaistut tiedot löydät uudistetulta sivustolta.

Siirry uudelle tilastosivulle

Julkaistu: 21.12.2006

Vuoden 2005 peruskoulun 9. luokan päättäneistä jatkoi opiskelua samana vuonna 95 prosenttia, ylioppilaista 42 prosenttia

Peruskoulun päättäneistä vähän yli puolet (naisista 61 prosenttia ja miehistä 46 prosenttia) jatkoi opintoja lukiossa. Runsas kolmannes (naisista 30 prosenttia ja miehistä 48 prosenttia) jatkoi opintoja toisen asteen ammatillisessa koulutuksessa ja 10. luokalle siirtyi kaksi ja puoli prosenttia. Opiskelua ei jatkanut 5 prosenttia peruskoulun päättäneistä. Jatko-opintojen ulkopuolelle jääneiden osuus on viime vuosina hieman pienentynyt.

Uusista ylioppilaista aloitti yliopistokoulutuksessa 19 prosenttia, ammattikorkeakoulukoulutuksessa 18 prosenttia ja toisen asteen ammatillisessa koulutuksessa 4 prosenttia. Vuoden 2005 ylioppilaista yli puolet, 58 prosenttia, ei jatkanut opiskelua valmistumisvuonna. Jatko-opintojen ulkopuolelle jääneiden osuus on viime vuosina hieman pienentynyt, mutta osuus on ollut pitkään yli puolet.

Peruskoulun 9. luokan päättäneiden ja ylioppilaiden välitön sijoittuminen jatko-opintoihin 2001-2005

  Valmistumisvuosi
2005   2004 2003 2001
  % % % %
Peruskoulun 9. luokan päättäneet 63 297 100,0 100,0 100,0 100,0
Jatkoi opiskelua valmistumisvuonna          
   Lukiokoulutuksessa 33 706 53,3 54,1 55,1 54,2
   Toisen asteen ammatillisessa koulutuksessa 24 925 39,4 38,4 37,0 36,1
   Peruskoulun 10. luokalla 1 593 2,5 2,5 2,4 2,9
Ei jatkanut opiskelua 3 073 4,9 5,0 5,5 6,8
Ylioppilaat 34 337 100,0 100,0 100,0 100,0
Jatkoi opiskelua valmistumisvuonna           
   Toisen asteen ammatillisessa koulutuksessa 1 490 4,3 4,1 4,0 4,1
   Ammattikorkeakoulukoulutuksessa 6 262 18,2 17,0 15,2 11,7
   Yliopistokoulutuksessa 6 702 19,5 19,2 19,0 19,4
Ei jatkanut opiskelua 19 883 57,9 59,8 61,8 64,8

Lähde: Koulutustilastot. Tilastokeskus

Lisätietoja: Ritva Kaukonen (09) 1734 3311, koulutus.tilastot@tilastokeskus.fi

Vastaava tilastojohtaja: Riitta Harala

Taulukot

Tietokantataulukot

Poimi tarvitsemiasi tietoja taulukoiksi, tarkastele tietoja kuvioina, tai lataa dataa käyttöösi.

Liitetaulukot


Päivitetty 21.12.2006

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Koulutukseen hakeutuminen [verkkojulkaisu].
ISSN=1799-4500. 2005. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 16.4.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/khak/2005/khak_2005_2006-12-21_tie_001.html