Tästä tilastosta on olemassa uudempi julkaisu

Tuorein julkaisu: Kuluttajahintaindeksi 2019, huhtikuu

Julkaistu: 14.5.2008

Inflaatio hidastui huhtikuussa 3,5 prosenttiin

Tilastokeskuksen laskema kuluttajahintojen vuosimuutos eli inflaatio hidastui huhtikuussa 3,5 prosenttiin. Inflaatiota hidasti maaliskuun 3,9 prosentista lähinnä vihannesten halpeneminen ja polttonesteiden hinnannousun laantuminen.

Asumisen kallistuminen nosti kuluttajahintoja vuodessa eniten. Sen aiheutti energian, asuntolainojen korkojen sekä osakehuoneistojen ja kiinteistöjen kallistuminen ja vuokrankorotukset. Inflaatioon vaikutti myös elintarvikkeiden, ajoneuvojen polttoaineiden, ravintola- ja kahvilapalveluiden sekä alkoholijuomien vähittäishintojen kallistuminen viime vuoden huhtikuusta. Kuluttajahintojen nousua hillitsi huhtikuussa eniten henkilöautojen sekä viihde-elektroniikan ja tietojenkäsittelylaitteiden ja vihannesten halpeneminen.

Maaliskuusta huhtikuuhun kuluttajahinnat nousivat 0,1 prosenttia.

Tilastokeskuksen haastattelijat keräävät indeksiä varten noin 50 000 hintatietoa 497 hyödykkeestä noin 2 700 liikkeestä aina kuukauden puolivälissä. Lisäksi noin 1 000 hintatietoa kerätään keskitetysti.

Suomen inflaatiomittarit huhtikuu 2008

  Pisteluku Vuosimuutos Kk-muutos

Kuluttajahintaindeksi
2005=100

107,8

3,5 %

0,1 %

Elinkustannusindeksi
1951:10=100

1 721
   

Yhdenmukaistettu kuluttajahintaindeksi 2005=100

106,5

3,3 %

0,2 %

EMU-maiden inflaatio huhtikuussa ennakkotietojen mukaan 3,3 prosenttia

Yhdenmukaistetun kuluttajahintaindeksin ennakkotietojen mukaan EMU-maiden inflaatio oli huhtikuussa 3,3 prosenttia. Maaliskuussa se oli 3,6 prosenttia. Suomen vastaava inflaatio oli huhtikuussa 3,3 prosenttia.

Eurostatin arvio EMU-alueen inflaatiosta perustuu jäsenmaiden ennakkotietoihin ja energian hinnankehitykseen. Eurostat julkaisee huhtikuuta koskevat yksityiskohtaiset yhdenmukaistetut kuluttajahintaindeksit 15. toukokuuta.

Lähde: Kuluttajahintaindeksi 2008, huhtikuu. Tilastokeskus

Lisätietoja: Juhani Pekkarinen (09) 1734 3476, Kati Heikkinen (09) 1734 3472,
Yhdenmukaistettu kuluttajahintaindeksi: Christina Telasuo (09) 1734 2951
khi.tilastokeskus@tilastokeskus.fi

Vastaava tilastojohtaja: Kari Molnar

Taulukot

Tietokantataulukot

Laskurit

Liitetaulukot

Kuviot

Päivitetty 14.5.2008

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Kuluttajahintaindeksi [verkkojulkaisu].
ISSN=1796-3524. huhtikuu 2008. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 20.5.2019].
Saantitapa: http://www.stat.fi/til/khi/2008/04/khi_2008_04_2008-05-14_tie_001.html