Julkaistu: 7.6.2017

Vuonna 2016 loppuun käsiteltyjen konkurssihakemusten määrä väheni 10,2 prosenttia edellisvuodesta

Tilastokeskuksen tietojen mukaan tuomioistuimet käsittelivät loppuun yhteensä 2 845 konkurssihakemusta vuonna 2016. Määrä on 323 hakemusta vähemmän kuin vuonna 2015. Vuoden 2016 hakemuksista 601 päättyi jakoluettelon vahvistamiseen. Muissa tapauksissa konkurssin käsittely keskeytyi konkurssimenettelyn eri vaiheissa.

Loppuun käsitellyt konkurssihakemukset ratkaisulajeittain 2016 ja 2015

Loppuun käsitellyt konkurssihakemukset ratkaisulajeittain 2016 ja 2015

Yleisimmät konkurssimenettelyn keskeytymisen syyt olivat konkurssipesien varattomuus, joka oli syynä 1 167 tapauksessa, ja hakemuksen peruuttaminen, joka oli syynä 615 tapauksessa. Vuonna 2016 konkurssipesän varattomuudesta johtuvia konkurssimenettelyn keskeyttämisiä oli 243 kappaletta (17,2 prosenttia) vähemmän kuin vuotta aiemmin. Hakemuksen peruuttaminen merkitsee käytännössä sitä, että menettelyyn osallistuneet velkojat ovat saaneet saatavilleen suorituksen tai hyväksymänsä vakuuden. Vuonna 2016 hakemuksen peruuttamisia oli 16 kappaletta (2,5 prosenttia) vähemmän kuin vuotta aiemmin.

Uusi konkurssilaki tuli voimaan 1.9.2004 ja korvasi vanhan vuonna 1868 annetun konkurssisäännön. Uusi laki ei aiheuttanut merkittäviä muutoksia konkurssimenettelyyn kokonaisuutena eikä myöskään velkojien tai velallisen asemaan. Uusi konkurssilaki toi kuitenkin mukanaan uuden konkurssipesien selvittelymuodon, julkisselvityksen, joka tulee yleensä kyseeseen konkurssin raukeamisen vaihtoehtona. Julkisselvityksessä velkojien päätösvalta ja pesänhoitajan määräys lakkaavat ja konkurssiasiamiehen määräämä julkisselvittäjä ryhtyy hoitamaan konkurssipesän hallintoa. Julkisselvityksen kustannukset maksetaan valtion varoista siltä osin kuin pesän varat eivät niihin riitä. Vuonna 2016 tehtiin käräjäoikeuksissa kaikkiaan 50 päätöstä siirtymisestä julkisselvitykseen, sama määrä kuin vuotta aiemmin. Konkurssin perumisia konkurssiinasettamispäätöksen jälkeen tehtiin käräjäoikeuksissa vuonna 2016 yhteensä 49 kappaletta, mikä on 8 vähemmän kuin vuotta aiemmin.

Loppuun käsitellyillä konkurssiasioilla tarkoitetaan Tilastokeskuksen konkurssitilastoissa asioita, jotka on käsitelty käräjäoikeudessa ja joista on tehty käräjäoikeuden ratkaisu. Loppuun käsiteltyjä konkursseja koskevat tilastot kuvaavat eri perusjoukkoa kuin vireille pannut konkurssit. Loppuun käsitellyt konkurssit sisältävät jo tilastovuotta aiemmin vireille tulleita asioita ja vastaavasti osa tilastovuonna vireille tulleista asioista käsitellään loppuun vasta tulevina vuosina.


Lähde: Loppuun käsitellyt konkurssihakemukset, 2016. Tilastokeskus

Lisätietoja: Sami Fredriksson 029 551 2696, oikeus@tilastokeskus.fi

Vastaava tilastojohtaja: Jari Tarkoma

Julkaisu pdf-muodossa (216,1 kt)

Taulukot

Tietokantataulukot

Liitetaulukot

Laatuselosteet

Päivitetty 7.6.2017

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Konkurssit [verkkojulkaisu].
ISSN=1798-4424. 2016. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 24.11.2017].
Saantitapa: http://www.stat.fi/til/konk/2016/konk_2016_2017-06-07_tie_001_fi.html

Jaa