Tämä tilasto on lakkautettu.

Tilastotietoa tästä aiheesta julkaistaan toisen tilaston yhteydessä.

5.4.2022 jälkeen julkaistuja tilastotietoja tästä aiheesta

Tämä sivu on arkistoitu.

Julkaistu: 1.7.2019

Vuonna 2018 loppuun käsiteltyjen konkurssihakemusten määrä kasvoi 2,4 prosenttia edellisvuodesta

Tilastokeskuksen tietojen mukaan tuomioistuimet käsittelivät loppuun yhteensä 2 649 konkurssihakemusta vuonna 2018. Määrä on 61 hakemusta enemmän kuin vuonna 2017. Vuoden 2018 hakemuksista 468 päättyi jakoluettelon vahvistamiseen. Muissa tapauksissa konkurssin käsittely keskeytyi konkurssimenettelyn eri vaiheissa.

Loppuun käsitellyt konkurssihakemukset ratkaisulajeittain 2018 ja 2017

Loppuun käsitellyt konkurssihakemukset ratkaisulajeittain 2018 ja 2017

Yleisimmät konkurssimenettelyn keskeytymisen syyt olivat konkurssipesien varattomuus, joka oli syynä 1 158 tapauksessa, ja hakemuksen peruuttaminen, joka oli syynä 564 tapauksessa. Vuonna 2018 konkurssipesän varattomuudesta johtuvia konkurssimenettelyn keskeyttämisiä oli 29 kappaletta (2,6 prosenttia) enemmän kuin vuotta aiemmin. Hakemuksen peruuttaminen merkitsee käytännössä sitä, että menettelyyn osallistuneet velkojat ovat saaneet saatavilleen suorituksen tai hyväksymänsä vakuuden. Vuonna 2018 hakemuksen peruuttamisia oli 89 kappaletta (18,7 prosenttia) enemmän kuin vuotta aiemmin.

Uusi konkurssilaki tuli voimaan 1.9.2004 ja korvasi vanhan vuonna 1868 annetun konkurssisäännön. Uusi laki ei aiheuttanut merkittäviä muutoksia konkurssimenettelyyn kokonaisuutena eikä myöskään velkojien tai velallisen asemaan. Uusi konkurssilaki toi kuitenkin mukanaan uuden konkurssipesien selvittelymuodon, julkisselvityksen, joka tulee yleensä kyseeseen konkurssin raukeamisen vaihtoehtona. Julkisselvityksessä velkojien päätösvalta ja pesänhoitajan määräys lakkaavat ja konkurssiasiamiehen määräämä julkisselvittäjä ryhtyy hoitamaan konkurssipesän hallintoa. Julkisselvityksen kustannukset maksetaan valtion varoista siltä osin kuin pesän varat eivät niihin riitä. Vuonna 2018 tehtiin käräjäoikeuksissa kaikkiaan 55 päätöstä siirtymisestä julkisselvitykseen, mikä on 1 vähemmän kuin vuotta aiemmin. Konkurssin perumisia konkurssiinasettamispäätöksen jälkeen tehtiin käräjäoikeuksissa vuonna 2018 yhteensä 53 kappaletta, mikä on 15 enemmän kuin vuotta aiemmin.

Loppuun käsitellyillä konkurssiasioilla tarkoitetaan Tilastokeskuksen konkurssitilastoissa asioita, jotka on käsitelty käräjäoikeudessa ja joista on tehty käräjäoikeuden ratkaisu. Loppuun käsiteltyjä konkursseja koskevat tilastot kuvaavat eri perusjoukkoa kuin vireille pannut konkurssit. Loppuun käsitellyt konkurssit sisältävät jo tilastovuotta aiemmin vireille tulleita asioita ja vastaavasti osa tilastovuonna vireille tulleista asioista käsitellään loppuun vasta tulevina vuosina.


Lähde: Loppuun käsitellyt konkurssihakemukset, 2018. Tilastokeskus

Lisätietoja: Sami Fredriksson 029 551 2696, oikeus@tilastokeskus.fi

Vastaava tilastojohtaja: Jari Tarkoma

Julkaisu pdf-muodossa (217,1 kt)

Taulukot

Tietokantataulukot

Poimi tarvitsemiasi tietoja taulukoiksi, tarkastele tietoja kuvioina, tai lataa dataa käyttöösi.

Liitetaulukot

Laatuselosteet

Päivitetty 1.7.2019

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Konkurssit [verkkojulkaisu].
ISSN=1798-4424. 2018. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 28.3.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/konk/2018/konk_2018_2019-07-01_tie_001_fi.html