Julkaistu: 27.4.2017

Kuntavaaleissa 2017 valituista 44 prosenttia uusia kunnanvaltuutettuja


Vuoden 2017 kuntavaaleissa valittiin yhteensä 8 999 valtuutettua kunnanvaltuustoihin. Valituista valtuutetuista oli naisia 39,0 prosenttia, mikä on 0,9 prosenttiyksikköä vähemmän kuin vaaleissa asetetuista ehdokkaista. Naisten osuus kunnanvaltuutetuiksi valituista kasvoi kuitenkin 2,8 prosenttiyksiköllä edellisistä vaaleista.

Naisten osuus valituista puolueittain kuntavaaleissa 2008, 2012 ja 2017, %

Naisten osuus valituista puolueittain kuntavaaleissa 2008, 2012 ja 2017, %

Kaikkien kuntavaaleissa valittujen keski-ikä oli 50,7 vuotta. Valituista istuvia kunnanvaltuutettuja oli 56,1 prosenttia. Eduskuntapuolueista suhteellisesti eniten istuvia kunnanvaltuutettuja valittiin uudelle valtuustokaudelle Perussuomalaisista, 62,2 prosenttia. Suhteellisesti eniten uusia kunnanvaltuutettuja valittiin puolestaan Vihreän liiton ehdokkaista, 65,7 prosenttia.

Valituista 92,7 prosenttia oli suomen- tai saamenkielisiä, ruotsinkielisiä oli 6,5 prosenttia ja muuta kieltä äidinkielenään puhuu 0,7 prosenttia valituista. Suhteellisesti eniten muunkielisiä, 1,9 prosenttia, valittiin eduskuntapuolueista Vihreän liiton ehdokkaista.

Pääasiallisen toiminnan perusteella kaikista kuntavaaleissa valituista työllisiä oli 80,6 prosenttia, työttömiä 4,2 ja työvoiman ulkopuolella 15,2 prosenttia. Eduskuntapuolueista suhteellisesti eniten työllisiä on kokoomuksen riveistä valituista (85,1 %) ja vähiten Vasemmistoliitolla (70,8 %).

Valittujen taustatekijöitä puolueittain kuntavaaleissa 2017

Puolue Kunnan-
valtuu-
tettuja (%)
Valittujen
ikä
keski-
määrin
Suomen-
ja
saamen-
kielisiä (%)
Ruotsin-
kielisiä (%)
Muun-
kielisiä (%)
Työllisiä (%) Työttömiä (%) Työ-
voiman
ulko-
puolella (%)
Tulot
keski-
määrin
KESK 58,4 50,6 99,6 0,1 0,2 84,8 3,0 12,2 45 543
KOK 56,2 49,7 97,9 1,5 0,5 85,1 2,3 12,6 67 152
PS 62,2 49,3 98,8 0,4 0,8 73,6 8,8 17,6 39 580
SDP 59,3 53,0 95,9 2,9 1,2 77,3 4,2 18,5 44 255
VIHR 34,3 43,2 95,9 2,2 1,9 82,6 6,7 10,7 41 126
VAS 56,8 53,6 97,7 1,1 1,2 70,8 6,7 22,5 39 897
RKP 54,6 50,1 5,1 93,4 1,5 82,8 2,1 15,1 53 998
KD 44,0 53,2 88,6 11,1 0,3 74,4 5,4 20,3 45 538
Muut 50,2 52,5 92,9 5,9 1,3 74,8 6,7 18,5 43 647
Kaikki valitut 56,1 50,7 92,7 6,5 0,7 80,6 4,2 15,2 48 087

Kaikkien valittujen keskimääräiset valtionveronalaiset tulot ovat 48 087 euroa vuodessa. Eduskuntapuolueista keskimäärin suurimmat tulot ovat Kokoomuksen uusilla kunnanvaltuutetuilla, 67 152 euroa, pienimmät Perussuomalaisten uusilla valtuutetuilla, 39 580 euroa.

Tarkemmat tiedot kuntavaalien ehdokkaista ja valituista löytyvät katsauksesta: Ehdokkaiden ja valittujen tausta-analyysi kuntavaaleissa 2017.

Tilastokeskuksen vaalitulospalvelut

Tilastokeskus julkaisee kuntavaaliehdokkaiden ja valittujen taustoista katsauksen, jossa tarkastellaan muun muassa ehdokkaiden ja valittujen sukupuolijakaumaa, ikää, syntyperää, koulutusta, työllisyyttä, tulotasoa ja perheasemaa verrattuna äänioikeutettujen vastaaviin tietoihin.

Tilastokeskuksen maksuttomassa vaalikarttapalvelussa on kartoin ja kuvioin havainnollistettua tietoa kunnallisvaaleista. Teemoina ovat muun muassa äänestysaktiivisuus, eniten ääniä saanut puolue, puolueiden kannatus ja kannatuksen muutos sekä nuorten, naisten ja uusien valtuutettujen osuus. Tietoja voi tarkastella eri aluetasoilla: kunnittain, vaalipiireittäin ja suurimmissa kaupungeissa äänestysalueittain.

Tarkemmat vaalitulostiedot löytyvät Tilastokeskuksen PX-Web tietokantapalvelusta, jossa jokainen voi muodostaa omia tilastotaulujaan vaaleista.

Vaalikarttapalvelu

Tietokantataulukot




Lähde: Kunnallisvaalit 2017, ehdokkaiden ja valittujen tausta-analyysi, Tilastokeskus

Lisätietoja: Sami Fredriksson 029 551 2696, Kaija Ruotsalainen 029 551 3599, Jaana Asikainen 029 551 3506, vaalit@tilastokeskus.fi

Vastaava tilastojohtaja: Jari Tarkoma

Julkaisu pdf-muodossa (656,5 kt)

Katsaukset
Taulukot

Tietokantataulukot

Laatuselosteet

Päivitetty 27.4.2017

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Kunnallisvaalit [verkkojulkaisu].
ISSN=2323-1092. vahvistettu tulos 2017. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 21.11.2017].
Saantitapa: http://www.stat.fi/til/kvaa/2017/04/kvaa_2017_04_2017-04-27_tie_001_fi.html

Jaa