Tämä sivu on arkistoitu.

5.4.2022 jälkeen julkaistut tiedot löydät uudistetulta sivustolta.

Siirry uudelle tilastosivulle

4. Tilaston vaihtuva teema: Puun myyjät ja myyntitulot vuosina 2006–2011

Metsäteollisuus on perinteisesti ollut suhdanneherkkä toimiala. Harvoin on sellainen tilanne, että sekä puun ostajat että myyjät olisivat tyytyväisiä: puun ostajat valittavat raakapuun saannin ongelmia ja puun myyjät puolestaan puusta maksettavaa alhaista hintaa. Vuodesta 2006 saakka käytettävissä oleva yksityismetsänomistajien veroaineiston pohjalta on mahdollista selvittää miten metsäkauppa on käynyt viimeisten kuuden vuoden aikana, ja ketkä ovat tehneet puukauppoja. Metsätaouden verotuksen yleisperiaatteita on käsitelty luvun kolme alussa. Tässä luvussa on tarkoitus käsitellä aihetta hieman tarkemmin erityisesti puun myyjien näkökulmasta. Vuosina 2008–2011 puun myyjien oli mahdollista saada ns. puun myyntitulojen verohuojennusta, mikä tuo oman mielenkiintoisen lisän kyseisten vuosien tarkasteluihin. Veroaineiston perusteella ei kuitenkaan voida päätellä minkä verran puukauppoja olisi jäänyt syntymättä ilman verohuojennusta, tai syntyi huojennuksen takia. Verohallintoon palautettiin vuosina 2006–2011 noin 270 000 metsätalouden 2c -verolomaketta vuosittain. Tilastokeskuksella ei ole käytössään tietoa erillisverotusta vaatineista puolisoista, joten metsätalouden verovelvollisten tarkkaa määrää ei näinollen kyetty määrittelemään Tilastokeskuksessa, mutta verohallinnosta saadun tiedon mukaan metsätalouden 2c-verolomake on lähetetty vuosittain noin 400 000 verovelvolliselle. Näinollen noin 130 000 verolomaketta on jäänyt syystä tai toisesta palauttamatta.

Kiinteistörekisterin mukaan vuonna 2011 luonnollisten henkilöiden, verotusyhtymien ja kuolinpesien omistuksessa oli yhteensä noin 370 000 metsätilakokonaisuutta. Tässä luonnollisen henkilön metsätilakokonaisuus on muodostettu siten, että puolisoiden omistamat metsät on laskettu yhteen omistivat he metsäkiinteistön yksin tai erikseen. Verohallinnon postittamien 2c-verolomakkeiden ja kiinteistötietojen ero johtunee erillisverotukseen kuuluvien puolisoiden määrästä, sekä vuoden aikana tapahtuneista metsätilojen omistajien vaihdoksista. Omaistajavaihdoksissa sekä uusi että vanha omistaja saattavat olla samana vuonna verovelvollisa saman metsäkiinteistön tuloista. Kiinteistötiedoissa luonnollisia henkilöitä, eli omistajapuolisoita, oli yhteensä noin 270 000, kun verotusyhtymiä oli noin 46 000 ja kuolinpesiä 53 000. Yksityismetsänomistajien metsämaaksi luokiteltu pinta-ala on kiinteistörekisterin mukaan yhteensä noin 10,46 miljoonaa hehtaaria. Tästä luonnolliset henkilöt omistivat 7,63 miljoonaa hehtaaria, verotusyhtymät 1, 49 miljoonaa hehtaaria ja kuolinpesät omistivat loput 1,34 miljoonaa hehtaaria. Vuonna 2011 metsäverolomakkeen palauttaneiden verovelvollisten yhteenlaskettu metsäpinta-ala oli 9,75 miljoonaa hehtaaria, joten näin laskien vain noin 7 prosentilta metsäpinta-ala ei saatu vuosittaista veroilmoitusta. Kun tämä noin 0,7 miljoonan hehtaarin pinta-ala jaetaan palauttamatta jääneiden 130 000 lomakkeen lukumäärällä, niin voidaan päätellä, että kyseisten metsänomistajien keskimääräinen metsäpinta-ala oli vain noin viisi hehtaaria.

Vuosina 2006–2011 metsän myyntituloja sai keskimäärin 100 000 yksityismetsänomistajaa vuosittain. Vuosien välinen vaihtelu oli kuitenkin huomattavaa. Kun vilkkaimpana puukauppavuotena 2007 myyjiä oli liki 119 000, niin hiljaisinpana vuotena 2009 myyjiä oli vain noin 84 000. On huomattava, että metsän myyntitulo näkyy verotuksessa vasta sinä vuotena kun myynnistä saatavat rahat tuloutuvat myyjälle. Yhden puukaupan tulot saattavat siten näkyä useampanakin vuonna metsänomistajan verotuksessa, ensin puukaupan ennakkomaksuna ja sitten myöhemmin puukaupan lopullisena tilityksenä. Puukaupan tilitys voi viivästyä pitkäänkin esimerkiksi huonojen korjuuolosuhteiden takia.

Juridisen omistusmuodon mukaan tarkasteltuna kuolinpesät näyttävät olevan suhteellista osuuttaan passiivisimpia puun myyjiä, sekä verolomakkeen palauttajia. Kuolinpesät omistivat noin 14 prosenttia metsätilakokonaisuuksista ja niiden metsäala vastasi noin 13 prosenttia yksityismetsien pinta-alasta, mutta metsäverolomakkeen palauttajista vain 10 prosenttia oli kuolinpesiä, ja puun myyjistä vain keskimäärin 8 prosenttia oli kuolinpesiä. Verotusyhtymien osuus oli 12 prosenttia sekä metsänomistajista, verolomakkeen palauttajista että puunmyyjistä. Sen sijaan verotusyhtymien metsänmyyntitulot vastasivat keskimäärin 15 prosenttia vuosina 2006–2011 yhteenlasketuista yksityismetsien puunmyyntituloista. Tämä johtunee verotusyhtymien keskimääräistä suuremmasta metsäpinta-alasta. Luonnolliset henkilöt olivat lukumääräänsä suhteutettuna osuuttaan aktiivisempia puun myyjiä, sekä 2c-lomakkeen palauttajia. Luonnollisten henkilöiden osuus metsänomistajista oli noin 73 prosenttia, mutta puun myyjistä noin 80 prosenttia oli juridiselta muoltaan luonnollisia henkilöitä, ja puunmyyntituloista he saivat kaikkiaan 76 prosenttia.

Taulukko 10. Yksityismetsänomistajien lukumäärä, metsäala ja puunmyynnit juridisen omistusmuodon mukaan

  Yhteensä Luonnolliset henkilöt Verotusyhtymät Kuolinpesät % Luonnolliset henkilöt % Verotusyhtymät % Kuolinpesät % Yhteensä
Metsänomistajien lukumäärä kiinteistöaineistossa vuonna 2011 369 211 270 550 45 937 52 724 73 12 14 100
Metsäpinta-ala kiinteistöaineistossa vuonna 2011 10,47 7,63 1,49 1,34 73 14 13 100
2c -lomakkeen palauttajien lukumäärä vuonna 2011 268 793 209 498 33 339 25 956 78 12 10 100
Puunmyyjien lukumäärä yht vv. 2006–2011 603 321 479 970 74 072 49 279 80 12 8 100
Puunmyynnit yht. vv. 2006–2011 milj. euroa 8 287 6 259 1 273 755 76 15 9 100
josta hankintamyyntien osuus yht vv. 2006–2011 milj. euroa 1 522 1 205 202 115 79 13 8 100

Yksityismetsänomistajat on ryhmitelty useissa selvityksissä ns. kaupunkilais- ja maanviljelijä -metsänomistajiin. Tässäkin tilastossa on käytetty kyseistä ryhmittelyä vieläpä siten, että maatilojen omistajat on ryhmitelty ns. aktiiviviljelijöihin ja muihin maatilojen omistajiin. Tämän ryhmittelyn perusteet on esitetty luvussa kolme. Vuonna 2011 Tiken maatilarekisterin mukaan 61 500 maatilasta noin 55 500 tilalla oli yli 2 hehtaaria metsämaata. Näiden tilojen yhteenlaskettu metsäpinta-ala oli hieman yli 3 miljoonaa hehtaaria. Näistä metsäverolomakkeen palautti noin 51 000 metsänomistajaa. Heistä metsän myyntituloja oli hieman yli puolella, eli 26 000 viljelijällä. Aktiiviviljelijät näyttävät lukumääräänsä suhteutettuna olevan myös aktiivisempia metsänmyyjiä kuin muut metsänomistajat. Kun muita kuin aktiiviviljelijä -metsänomistajia oli yli 330 000, niin heistä noin reilulla 20 prosentilla oli vuonna 2011 puunmyyntituloja. Aktiiviviljelijöiden puunmyyntitulojen suhteellinen osuus on suurempi kuin tulonsaajien lukumäärän perusteella voisi olettaa. Metsäpinta-alan perusteella tilanne kuitenkin tasoittuu, sillä kun aktiiviviljelijät omistavat lähes 30 prosenttia yksityismetsistä, niin heidän puunmyyntitulot olivat keskimäärin 32 prosenttia yksityismetsänomistajien puunmyyntituloista.

Hankintamyyntien osuus puukauppatuloista oli vuosina 2006–2011 keskimäärin 18,4 prosenttia. Kun vuosittaiset puunmyyntitulot vaihtelivat kyseisellä ajanjaksolla 946–1883 miljoonan euron välillä, niin hankintatulo vaihteli välillä 200–297 miljoonaa euroa. Aktiiviviljelijöiden osuus hankintatulosta oli 38 prosenttia.

Taulukko 11. Maanviljelijöiden ja muiden metsänomistajien puunmyyntitulot ja metsätalouden puhdas pääomatulo

tiedot Vuosi Yksityismetsänomistajat
    Lukumäärä yhteensä josta aktiiviviljelijöiden osuus % josta ns. passiivimaatilan omistajien osuus % josta ns. metsätilallisten osuus %
Metsätaloudesta verovelvollisten lukumäärä Vv. 2006–2011 yht 603 321 27 20 52
2006 95 860 28 20 52
2007 118 565 26 20 53
2008 106 009 28 21 52
2009 84 416 29 20 51
2010 101 018 27 21 52
2011 97 453 27 20 53
Puun myyntitulot yhteensä miljoonaa euroa Vv. 2006–2011 yht 8 287 32 21 47
2006 1 045 33 21 47
2007 1 883 33 21 46
2008 1 525 31 21 48
2009 946 31 21 48
2010 1 409 32 22 46
2011 1 479 32 21 47
josta hankintakauppojen osuus yhteensä miljoonaa euroa Vv. 2006–2011 yht 1 522 38 20 42
2006 200 38 20 41
2007 281 37 21 42
2008 297 39 20 41
2009 218 39 19 41
2010 245 38 21 41
2011 282 37 20 43
13=Metsätalouden puhdas pääomatulo yhteensä miljoonaa euroa Vv. 2006–2011 yht 4 738 31 22 48
2006 724 32 21 48
2007 1 414 32 21 47
2008 851 29 22 50
2009 332 28 22 50
2010 579 31 23 46
2011 837 31 21 47
... puhdas po-tulo yhteensä miljoonaa euroa jos huojennuksia ei huomioida Vv. 2006–2011 6 037 31 21 48
2006 724 32 21 48
2007 1 414 32 21 47
2008 1 094 29 22 49
2009 684 30 21 49
2010 1 072 32 22 46
2011 1 048 31 21 48
Metsäpinta-ala miljoonaa hehtaaria Vv. 2006–2011 yht 28,65 40 21 39
2006 4,60 41 21 38
2007 5,21 39 21 40
2008 4,77 41 21 38
2009 4,08 42 21 38
2010 4,68 40 21 39
2011 5,31 38 21 42
Metsänmyyjät jaettiin lopuksi vuosittain puunmyyntitulojen perusteella kvartiileihin. Alimpaan ja ylimpään tuloryhmään kuuluu siten vuosittain 25 prosenttia kaikista puunmyyntituloa saaneista metsänomistajista. Keskimmäiset kvartiilit yhdistettiin omaksi luokakseen, johon kuului 50 prosenttia puunmyyjistä. Tämän tarkastelun mielenkiintoisin tieto lienee se, että suurimpia kauppoja tehneet 25 prosenttia puunmyyjistä saivat noin 73 prosenttia kaikista myyntituloista ajanjaksolla 2006–2011. Alimman tuloluokan puunmyyjien myyntitulot olivat vain noin kaksi prosenttia kokonaistuloista.

Taulukko 12. Puunmyyjien lukumäärä ja kokonaismyyntitulot tulonsaaja -kvartiileittain

    Puukauppojen suhteellinen koko
    Kaikki myyjät yhteensä josta pienkauppojen osuus % (alin neljännes) josta keskikokosten kauppojen osuus % (25-50 ja 50–75 kvartiilit) josta suurimpien kauppojen osuus % (ylin neljännes)
Puunmyyjien lukumäärä yhteensa vv 2006–2011 Yhteensä 603 321 25 50 25
Aktiiviviljelijä 165 267 21 49 30
Muut ns. passiivimaatilan omistajat 122 840 25 50 26
Omistavat vain metsämaata 315 214 27 51 22
Puun myyntitulot yhteensä milj. euroa vv 2006–2011 Yhteensä 8 287 2 26 73
Aktiiviviljelijä 2 643 1 22 77
Muut ns. passiivimaatilan omistajat 1 739 1 25 74
Omistavat vain metsämaata 3 905 2 28 70

Lähde: Maa- ja metsätalousyritysten taloustilasto, Tilastokeskus

Lisätietoja: Hannu Maliniemi 09 1734 2796, maataloustilastot@tilastokeskus.fi

Vastaava tilastojohtaja: Hannele Orjala


Päivitetty 11.4.2013

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Maa- ja metsätalousyritysten taloustilasto [verkkojulkaisu].
ISSN=1797-304X. 2011, 4. Tilaston vaihtuva teema: Puun myyjät ja myyntitulot vuosina 2006–2011 . Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 29.3.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/mmtal/2011/mmtal_2011_2013-04-11_kat_004_fi.html