Tämä sivu on arkistoitu.

5.4.2022 jälkeen julkaistut tiedot löydät uudistetulta sivustolta.

Siirry uudelle tilastosivulle

2. Henkilöverotietoihin perustuvat tulokset

Henkilöveroaineistosta lasketut tietokantataulut on laadittu vuosille 2000–2016. Henkilöverorekisteristä on haettu verotiedot sellaisille luonnollisille henkilöille ja heidän puolisoille, jotka viljelevät maatilarekisteriin kuuluvaa maatilaa ja joiden maatalouden tuloja verotetaan MVL:n mukaan. Puolisoiden tiedot on sitten laskettu yhteen, joten tilastoyksiköllä tarkoitetaan viljelijäpuolisoiden yhteenlaskettuja tietoja. Voidaan myös puhua maatilayrityksen omistajapuolisoista tai viljelijäperheestä. Lasten mahdollisia veronalaisia tuloja ei kuitenkaan ole huomioitu tilastossa. Henkilöverotietojen pohjalta voidaan tehdä päätelmiä siitä, mikä osuus viljelijäpuolisoiden tuloista tulee maataloudesta ja mikä osuus muista tulolähteistä. Viljelijäpuolisoiden tuloista yhä suurempi osa tuleekin muualta kuin maataloudesta.

Tarkastelun kohteena olevaan henkilöveroaineistoon tuli mukaan 42 029 viljelijän ja 29 295 puolison tiedot. Perheviljelmien määrä on laskenut vuodesta 2000 vuoteen 2016 ulottuvalla ajanjaksolla noin 40 prosenttia. Henkilöverotietojen pohjalta laadituissa kuntakohtaisissa taulukoissa käytetään maatilan sijaintikuntaa eikä viljelijän kotikuntaa.

Viljelijöiden keski-ikä on kasvanut viidellä vuodella vuodesta 2000 vuoteen 2016, alle 35 vuotiaiden viljelijöiden ikäluokka on yli puolittunut saman ajanjakson aikana. Samanaikaisesti yli 65 vuotiaiden viljelijöiden omistamien tilojen määrä kasvoi noin 32 prosentilla. Toisaalta maatalousyhtymien hallinnoimien tilojen osakkaiden ikäjakaumasta ei ole tehty erillistä selvitystä, mutta oletettavasti yhtymän osakkaiden ikäjakauman keskiarvo olisi alhaisempi kuin luonnollisina henkilöinä toimivilla viljelijöillä.

Metsätalouden puhdas pääomatulo oli vuonna 2008–2016 yleisesti suhteellisen matalalla tasolla verrattuna esimerkiksi vuoteen 2007. Tilanne johtuu em. vuosina sovelletusta metsätalouden verohuojennuksesta. Tämä näkyy myös viljelijäperheiden tulonmuodostuksessa. Vuosina 2000–2005 metsätalouden tulot eivät ole metsän pinta-alaverotuksen takia täysin vertailukelpoisia vuosien 2006–2016 tuloksiin, jolloin metsätalouden tuloja on verotettu yksinomaan metsätalouden pääomaverotuksen mukaan. Maanviljelijöistä yli 40 prosenttia kuului 2000–luvun alkupuolen siirtymäkaudella metsän pinta-alaverotuksen piiriin. Viljelijäperheiden maa- ja metsätalouden yhteenlasketut tulot vuonna 2000 olivat noin 16 300 euroa, kun vuonna 2015 ne olivat noin 23 000 euroa.

Taulukko 4. Luonnollisten henkilöiden omistamat maatilayritykset, viljelijöiden keski-ikä, sekä veronalaiset tuloerät euroina ikäryhmittäin vuosina 2000 ja 2016

  Viljelijän ikä
Vuosi Kaikki ikäryhmät yhteensä alle 35 v. 35 - 49 v. 50 - 64 v. yli 65 v.
Maatilayritysten lkm 2000 70 083 8 410 31 050 26 966 3 657
2016 42 029 3 557 13 390 19 681 5 401
Viljelijän keski-ikä 2000 47 30 42 55 70
2016 52 30 43 57 69
Puolisoiden valtionveronalaiset tulot 2000 35 235 30 369 37 221 35 655 26 460
2016 63 087 54 470 68 734 62 573 56 633
Maatalouden ansio- ja pääomatulo 2000 13 187 13 622 14 363 12 619 6 387
2016 17 789 21 135 21 795 17 191 7 836
Puolisoiden metsätalouden tulot 2000 3 137 3 031 3 247 3 113 2 609
2016 5 715 5 660 6 039 5 840 4 488
Puolisoiden muut tulot 2000 5 147 2 900 5 074 6 095 3 938
2016 10 299 5 132 10 225 10 810 12 027

Lähde: Maa- ja metsätalousyritysten taloustilasto, Tilastokeskus

Lisätietoja: Juhapekka Kyllönen 029 551 2917, maataloustilastot@tilastokeskus.fi

Vastaava tilastojohtaja: Sami Saarikivi


Päivitetty 21.3.2018

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Maa- ja metsätalousyritysten taloustilasto [verkkojulkaisu].
ISSN=1797-304X. 2016, 2. Henkilöverotietoihin perustuvat tulokset . Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 30.3.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/mmtal/2016/mmtal_2016_2018-03-21_kat_002_fi.html