Julkaistu: 9.1.2007

Vapaa-ajanmatkat marraskuussa 2006

Suomalaiset tekivät marraskuussa 305 000 matkaa ulkomaille. Näistä matkoista 171 000 oli sellaisia, joiden aikana yövyttiin kohdemaassa. Kolmannes näistä matkoista tehtiin Viroon. Risteilyt, joiden aikana yövytään ainoastaan laivalla, suuntautuivat lähinnä Ruotsiin ja Viroon. Ennakkotiedot ilmenevät Tilastokeskuksen Suomalaisten matkailu -tutkimuksesta, jota varten haastateltiin joulukuussa 1 508 Suomessa asuvaa 15-74-vuotiasta henkilöä.

Kotimaassa suomalaiset tekivät 1,5 miljoonaa vapaa-ajanmatkaa. Tämä on 13 prosenttia vähemmän kuin vastaavana aikana vuotta aiemmin. Suurin osa matkoista, 1,3 miljoonaa, oli ilmaismajoitusmatkoja joko omalle mökille, sukulaisten tai tuttavien luokse tai matkalla käytettiin muuta ilmaista majoitusta.

Lopulliset ja tarkemmat tiedot Suomalaisten matkailu -tutkimuksesta julkaistaan vuosittain ilmestyvässä Suomalaisten matkailu -julkaisussa. Lisäksi neljännesvuosittaisia ennakkotietoja julkaistaan Matkailutilaston (majoitustilaston) kuukausijulkaisun yhteydessä kahden kuukauden kuluessa neljänneksen päättymisestä.

Suomalaisten tekemät yöpymisen sisältäneet vapaa-ajanmatkat marraskuussa 2006 ja niiden vuosimuutos, ennakkotiedot

  Matkoja
marraskuussa
     Vuosimuutos, %
11/2006 - 11/2005
             Kumulatiivinen
vuosimuutos, %
1-11/2006 - 1-11/2005
Kotimaanmatkoja maksullisessa majoituksessa    264 000 -9 12
Mökki- ja vierailumatkat 1 272 000 -13 -11
Kotimaanmatkoja yhteensä 1 536 000 -13 -7
Ulkomaanmatkat, yöpyminen kohdemaassa 171 000 -7 4
  - Viroon 55 000 10 5
  - Muihin maihin 116 000 -13 5
Risteilyt, yöpyminen vain laivalla 134 000 -33 -8
  - Viroon 37 000 -58 -9
  - Ruotsiin 97 000 -12 -6
Ulkomaanmatkoja yhteensä 305 000 -20 0
Vapaa-ajanmatkoja yhteensä 1 841 000 -14 -6

Lähde: Suomalaisten matkailu -tutkimus. Tilastokeskus

Lisätietoja: Klaus Bossart (09) 1734 2602 ja Ritva Tikkanen (09) 1734 3300, liikenne.matkailu@tilastokeskus.fi

Vastaava tilastojohtaja: Hannele Orjala

Taulukot

Tietokantataulukot

Kuviot

Päivitetty 9.1.2007

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Suomalaisten matkailu [verkkojulkaisu].
ISSN=1798-8837. marraskuu 2006. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 20.5.2019].
Saantitapa: http://www.stat.fi/til/smat/2006/11/smat_2006_11_2007-01-09_tie_001.html