Tämä sivu on arkistoitu.

5.4.2022 jälkeen julkaistut tiedot löydät uudistetulta sivustolta.

Siirry uudelle tilastosivulle

Julkaistu: 9.1.2009

Vapaa-ajanmatkat marraskuussa 2008

Suomalaiset tekivät marraskuussa 302 000 yöpymisen sisältänyttä vapaa-ajanmatkaa ulkomaille. Näistä matkoista 200 000 oli sellaisia, joiden aikana yövyttiin kohdemaassa. Joka kolmas näistä matkoista tehtiin Viroon. Risteilyt, joiden aikana yövytään ainoastaan laivalla, suuntautuivat lähinnä Ruotsiin ja Viroon. Ennakkotiedot ilmenevät Tilastokeskuksen Suomalaisten matkailu -tutkimuksesta, jota varten haastateltiin joulukuussa 1 456 Suomessa asuvaa 15-74-vuotiasta henkilöä.

Kotimaassa suomalaiset tekivät 1,8 miljoonaa vapaa-ajanmatkaa. Luku on 19 prosenttia enemmän kuin vastaavana aikana vuotta aiemmin. Suurin osa matkoista, 1,5 miljoonaa, oli ilmaismajoitusmatkoja joko omalle mökille, sukulaisten tai tuttavien luokse tai matkalla käytettiin muuta ilmaista majoitusta.

Lopulliset ja tarkemmat tiedot Suomalaisten matkailu -tutkimuksesta julkaistaan vuosittain ilmestyvässä Suomalaisten matkailu -julkaisussa. Lisäksi neljännesvuosittaisia ennakkotietoja julkaistaan Matkailutilaston (majoitustilaston) kuukausijulkaisun yhteydessä kahden kuukauden kuluessa neljänneksen päättymisestä.

Suomalaisten tekemät yöpymisen sisältäneet vapaa-ajanmatkat marraskuussa 2008 ja niiden vuosimuutos, ennakkotiedot

  Matkoja
marraskuussa
     Vuosimuutos, %
11/2008 - 11/2007
Kumulatiivinen
vuosimuutos, %
1-11/2008 - 1-11/2007
Kotimaanmatkoja maksullisessa majoituksessa    329 000 31 5
Mökki- ja vierailumatkat 1 469 000 16 2
Kotimaanmatkoja yhteensä 1 798 000 19 3
Ulkomaanmatkat, yöpyminen kohdemaassa 200 000 -3 5
  - Viroon 63 000 85 7
  - Muihin maihin 137 000 -21 4
Risteilyt, yöpyminen vain laivalla 102 000 -32 -5
  - Viroon 44 000 -8 6
  - Ruotsiin 58 000 -44 -13
Ulkomaanmatkoja yhteensä 302 000 -16 2
Vapaa-ajanmatkoja yhteensä 2 100 000 12 2

Lähde: Suomalaisten matkailu. Tilastokeskus

Lisätietoja: Ritva Tikkanen (09) 1734 3300 ja Mervi Härkönen (09) 1734 3260, liikenne.matkailu@tilastokeskus.fi

Vastaava tilastojohtaja: Hannele Orjala

Taulukot

Tietokantataulukot

Poimi tarvitsemiasi tietoja taulukoiksi, tarkastele tietoja kuvioina, tai lataa dataa käyttöösi.

Kuviot

Päivitetty 9.1.2009

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Suomalaisten matkailu [verkkojulkaisu].
ISSN=1798-8837. marraskuu 2008. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 29.3.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/smat/2008/11/smat_2008_11_2009-01-09_tie_001.html