Julkaistu: 3.6.2009

Vapaa-ajanmatkat huhtikuussa 2009

Suomalaiset tekivät huhtikuussa 426 000 yöpymisen sisältänyttä vapaa-ajanmatkaa ulkomaille. Näistä matkoista 315 000 oli sellaisia, joiden aikana yövyttiin kohdemaassa. Joka kuudes näistä matkoista tehtiin Viroon. Risteilyt, joiden aikana yövytään ainoastaan laivalla, suuntautuivat lähinnä Ruotsiin ja Viroon. Ennakkotiedot ilmenevät Tilastokeskuksen Suomalaisten matkailu -tutkimuksesta, jota varten haastateltiin toukokuussa 1 451 Suomessa asuvaa 15-74-vuotiasta henkilöä.

Kotimaassa suomalaiset tekivät 2 miljoonaa vapaa-ajanmatkaa. Luku on 15 prosenttia enemmän kuin vastaavana aikana vuotta aiemmin. Suurin osa matkoista, 1,6 miljoonaa, oli ilmaismajoitusmatkoja joko omalle mökille, sukulaisten tai tuttavien luokse tai matkalla käytettiin muuta ilmaista majoitusta.

Lopulliset ja tarkemmat tiedot Suomalaisten matkailu -tutkimuksesta julkaistaan vuosittain ilmestyvässä Suomalaisten matkailu -julkaisussa. Lisäksi neljännesvuosittaisia ennakkotietoja julkaistaan Matkailutilaston (majoitustilaston) kuukausijulkaisun yhteydessä puolentoista kuukauden kuluessa neljänneksen päättymisestä.

Suomalaisten tekemät yöpymisen sisältäneet vapaa-ajanmatkat huhtikuussa 2009 ja niiden vuosimuutos, ennakkotiedot

  Matkoja
huhtikuussa
     Vuosimuutos, %
4/2009 - 4/2008
Kumulatiivinen
vuosimuutos, %
1-4/2009 - 1-4/2008
Kotimaanmatkoja maksullisessa majoituksessa    390 000 25 -3
Mökki- ja vierailumatkat 1 627 000 13 2
Kotimaanmatkoja yhteensä 2 017 000 15 1
Ulkomaanmatkat, yöpyminen kohdemaassa 315 000 11 5
  - Viroon 55 000 20 9
  - Muihin maihin 260 000 10 4
Risteilyt, yöpyminen vain laivalla 111 000 13 -16
  - Viroon 25 000 -34 -32
  - Ruotsiin 86 000 43 -8
Ulkomaanmatkoja yhteensä 426 000 12 -3
Vapaa-ajanmatkoja yhteensä 2 443 000 14 1

Lähde: Suomalaisten matkailu. Tilastokeskus

Lisätietoja: Taru Tamminen (09) 1734 2243 ja Ritva Tikkanen (09) 1734 3300, liikenne.matkailu@tilastokeskus.fi

Vastaava tilastojohtaja: Hannele Orjala

Taulukot

Tietokantataulukot

Kuviot

Päivitetty 3.6.2009

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Suomalaisten matkailu [verkkojulkaisu].
ISSN=1798-8837. huhtikuu 2009. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 21.10.2019].
Saantitapa: http://www.stat.fi/til/smat/2009/04/smat_2009_04_2009-06-03_tie_001.html