Julkaistu: 30.10.2009

Syyskuussa 2009 suomalaisten matkailu ulkomaille edellisvuotta vilkkaampaa

Suomalaiset tekivät syyskuussa 329 000 yöpymisen sisältänyttä vapaa-ajanmatkaa ulkomaille. Matkoista 260 000 oli sellaisia, joiden aikana yövyttiin kohdemaassa. Viroon näistä matkoista tehtiin 18 prosenttia ja Ruotsiin 5 prosenttia. Risteilyt, joiden aikana yövytään ainoastaan laivalla, suuntautuivat lähinnä Ruotsiin ja Viroon. Ennakkotiedot ilmenevät Tilastokeskuksen Suomalaisten matkailu -tutkimuksesta, jota varten haastateltiin lokakuussa 1 453 Suomessa asuvaa 15-74-vuotiasta henkilöä.

Kotimaassa suomalaiset tekivät 1,7 miljoonaa vapaa-ajanmatkaa. Tämä on 3 prosenttia enemmän kuin vastaavana aikana vuotta aiemmin. Suurin osa matkoista, 1,4 miljoonaa, oli ilmaismajoitusmatkoja joko omalle mökille, sukulaisten tai tuttavien luokse tai matkalla käytettiin muuta ilmaista majoitusta.

Lopulliset ja tarkemmat tiedot Suomalaisten matkailu -tutkimuksesta julkaistaan vuosittain ilmestyvässä Suomalaisten matkailu -julkaisussa. Lisäksi neljännesvuosittaisia ennakkotietoja julkaistaan Matkailutilaston (majoitustilaston) kuukausijulkaisun yhteydessä puolentoista kuukauden kuluessa neljänneksen päättymisestä.

Suomalaisten tekemät yöpymisen sisältäneet vapaa-ajanmatkat syyskuussa 2009 ja niiden vuosimuutos, ennakkotiedot

  Matkoja
syyskuussa
     Vuosimuutos, %
9/2009 - 9/2008
Kumulatiivinen
vuosimuutos, %
1-9/2009 - 1-9/2008
Kotimaanmatkoja maksullisessa majoituksessa    293 000 2 0
Mökki- ja vierailumatkat 1 360 000 4 -1
Kotimaanmatkoja yhteensä 1 653 000 3 -1
Ulkomaanmatkat, yöpyminen kohdemaassa 260 000 18 7
  - Viroon 47 000 -18 0
  - Ruotsiin 14 000 -13 3
  - Muihin maihin 199 000 33 9
Risteilyt, yöpyminen vain laivalla 69 000 -13 -8
  - Viroon 22 000 -24 -15
  - Ruotsiin 47 000 -6 -4
Ulkomaanmatkoja yhteensä 329 000 10 3
Vapaa-ajanmatkoja yhteensä 1 982 000 4 0

Lähde: Suomalaisten matkailu. Tilastokeskus

Lisätietoja: Taru Tamminen (09) 1734 2243 ja Ritva Tikkanen (09) 1734 3300, liikenne.matkailu@tilastokeskus.fi

Vastaava tilastojohtaja: Hannele Orjala

Taulukot

Tietokantataulukot

Kuviot

Päivitetty 30.10.2009

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Suomalaisten matkailu [verkkojulkaisu].
ISSN=1798-8837. syyskuu 2009. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 22.10.2019].
Saantitapa: http://www.stat.fi/til/smat/2009/09/smat_2009_09_2009-10-30_tie_001.html