Tämä sivu on arkistoitu.

5.4.2022 jälkeen julkaistut tiedot löydät uudistetulta sivustolta.

Siirry uudelle tilastosivulle

Palkansaajien työoloista kerätään uutta tietoa

Tilastokeskus toteuttaa vuonna 2008 valtakunnallisen työolotutkimuksen, jossa haastatellaan noin 4 500 palkansaajaa maaliskuun alun ja toukokuun lopun välisenä aikana. Työolotutkimusta on tehty noin viiden vuoden välein vuodesta 1977 lähtien ja se on ainoa valtakunnallinen tutkimus, jonka avulla voidaan kuvata pitkän aikavälin muutoksia työoloissa. Ajankohtaisiin työelämän aiheisiin liittyen uusimmassa työolotutkimuksessa on kysymyksiä muun muassa työpaikkakiusaamisesta ja sen ehkäisystä työpaikalla, eläkeikää lähestyvien eläkeajatuksista, mobiilista työstä ja vuokratyöstä.

Työolotutkimuksen tiedonkeruuta rahoittavat Tilastokeskuksen lisäksi työ- ja elinkeinoministeriö, sosiaali- ja terveysministeriö, Valtiokonttori, Työterveyslaitos, Eläketurvakeskus, Kuntien eläkevakuutus, Työturvallisuuskeskus, Kansaneläkelaitos, Kuntoutussäätiö ja Työsuojelurahasto.

Tilastokeskuksen työolotutkimukset muodostavat kansainvälisestikin vertaillen poikkeuksellisen pitkän aikasarjan. Aikasarjatietoja on koottu julkaisuun Uhkia ja mahdollisuuksia, joka raportoi Työolotutkimuksen tuloksia vuosilta 1977-2003 ja joka on saatavana myös englanninkielisenä.

Työolotutkimuksen tuorein julkaisu Tasa-arvo työn takana käsittelee sukupuolten tasa-arvon ilmenemistä suomalaisessa työelämässä. Työolotutkimuksen aineistoja käytetään laajasti työelämän tutkimus- ja kehittämistyössä ja tutkijoiden ja asiantuntijat artikkeleita on koottu muun muassa julkaisuun Kaikilla mausteilla.


Päivitetty 14.3.2008

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Työolot [verkkojulkaisu].
ISSN=2342-2874. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 28.3.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/tyoolot/tyoolot_2008-03-14_uut_001.html