Tämä tilasto on lakkautettu.

Tilastosta ei enää tuoteta uusia tietoja.

Tämä sivu on arkistoitu.

Julkaistu: 29.10.2015

Vakuutusyhtiöiden sijoitusten arvo vuoden 2014 lopussa 116,2 miljardia euroa

Vakuutustoiminnan sijoitustoiminnan tasearvo oli vuoden 2014 lopussa yhteensä 116,2 miljardia euroa, josta 71 prosentin osuudella vastasivat työeläkeyhtiöt. Sijoitustoiminnan tasearvo kaikkiaan kasvoi edellisestä vuodesta lähes 2 prosenttia. Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen vakuutustoimintatilastosta.

Vakuutusyhtiöiden sijoitusjakauma 31.12.2014, milj. euroa

Vakuutusyhtiöiden sijoitusjakauma 31.12.2014, milj. euroa

Vakuutustoiminnan tuotot vuonna 2014

Vakuutustoiminnan tuotot muodostuvat ensisijaisesti vakuutusmaksutulosta, sijoitustoiminnan nettotuotoista ja muista tuotoista. Vakuutusmaksutulo oli kaikkiaan 23 miljardia euroa vuonna 2014, josta työeläkeyhtiöt vastasivat 55 prosentin osuudella, henkivakuutusyhtiöt 26 prosentin osuudella sekä vahinkovakuutusyhtiöt 19 prosentin osuudella.

Edelliseen vuoteen verrattuna henki- ja vahinkovakuutusyhtiöt kasvattivat vuonna 2014 vakuutusmaksutulojaan 9 prosentilla ja työeläkeyhtiöillä kasvua oli 2 prosenttia vakuutusmaksutulon kasvaessa 13 miljardiin euroon.

Tarkempaa tietoa vakuutustoiminnasta on saatavilla tilaston tietokanta-taulukoista ja muiden vakuutustietoa tuottavien yhteisöjen internet-sivuilta (linkki tilaston kotisivun vasemmassa valikossa kohdassa ”Linkit”).

Vakuutustoiminta-tilasto kattaa eläke-, henki- ja vahinkovakuutusyhtiöiden toimintatietoja, kuten tuloslaskelman, taseen sekä vakuutusluokkien kannat. Tiedot perustuvat Finanssivalvonnan tiedonkeruuseen vakuutusmarkkinoilla toimivien yhteisöjen kotimaan toiminnasta. Huomioitavaa on, että vakuutusyhtiöiden tilinpäätös ja niistä lasketut tunnusluvut poikkeavat olennaisesti muilla toimialoilla toimivien yritysten tilinpäätöskaavasta. Tilinpäätösten rakenne eroaa monilta osin eläke-, henki- ja vahinkovakuutusyhtiöiden kesken. Henki- ja vahinkovakuutusyhtiöiden tiedot sisältävät myös sivuliikkeet ulkomailla.


Lähde: Vakuutustoiminta 2014, Tilastokeskus

Lisätietoja: Jan Klavus 029 551 3391, Kerttu Helin 029 551 3330, rahoitusmarkkinat@tilastokeskus.fi

Vastaava tilastojohtaja: Ville Vertanen

Julkaisu pdf-muodossa (263,6 kt)

Taulukot

Tietokantataulukot

Poimi tarvitsemiasi tietoja taulukoiksi, tarkastele tietoja kuvioina, tai lataa dataa käyttöösi.

Liitetaulukot

Kuviot
Laatuselosteet

Päivitetty 29.10.2015

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Vakuutustoiminta [verkkojulkaisu].
ISSN=2341-7609. 2014. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 29.3.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/vato/2014/vato_2014_2015-10-29_tie_001_fi.html