Tämä sivu on arkistoitu.

5.4.2022 jälkeen julkaistut tiedot löydät uudistetulta sivustolta.

Siirry uudelle tilastosivulle

Asuntovelat kasvaneet muita velkoja enemmän

Velallisia asuntokuntia oli 1 393 700 vuonna 2012. Velkaa asuntokunnilla oli yhteensä 108,7 miljardia euroa eli 77 990 euroa velallista asuntokuntaa kohti. Asuntokuntien veloista 80,3 miljardia euroa eli 74 prosenttia oli asuntolainoja. Asuntovelkaa oli 870 000 asuntokunnalla. Asuntovelat kasvoivat edellisvuodesta nimellisesti 4,7 prosenttia ja asuntovelallisten asuntokuntien lukumäärä 1,3 prosenttia. Asuntovelallisilla oli asuntovelkaa keskimäärin 92 370 euroa. Kaikkiaan asuntokuntia oli 2 579 800, joten kaikista asuntokunnista 54 prosentilla oli velkaa ja 34 prosentilla asuntovelkaa.

Elinkeinotoimintaa ja tulonhankintaa varten otettuja velkoja asuntokunnilla oli 6,0 miljardia euroa. Vuonna 2012 sellaista velkaa oli 78 600 asuntokunnalla, 75 900 euroa velallisasuntokuntaa kohti. Edellisvuodesta nämä velat kasvoivat kahdeksan prosenttia. Opintovelkaa oli 280 500 asuntokunnalla, yhteensä 1,6 miljardia euroa. Opintovelat kasvoivat edellisvuodesta viisi prosenttia. Opintovelkaa opintovelallisilla asuntokunnilla oli keskimäärin 5 700 euroa. Vuonna 2012 opintovelallisten asuntokuntien määrä kasvoi 2,3 prosenttia.

Kulutukseen tai suurehkoihin hankintoihin kuten autoa tai loma-asuntoa varten otettua ns. muuta velkaa oli 851 700 asuntokunnalla. Näitä velkoja asuntokunnilla oli 20,8 miljardia euroa. Velallista asuntokuntaa kohti muuta velkaa oli 24 410 euroa. 1)

Kuvio 1. Asuntokuntien velat velkalajeittain 2002-2012, vuoden 2012 hinnoin

Kuvio 1. Asuntokuntien velat velkalajeittain 2002-2012, vuoden 2012 hinnoin

Asuntovelat ovat kasvaneet pitkään muita velkoja nopeammin. Vuodesta 2002 ne ovat kasvaneet reaalisesti 130 prosenttia, kun kaikki velat ovat samana aikana kaksinkertaistuneet. Asuntovelat kasvoivat eniten viime vuosikymmenen alkupuolella, jolloin ne kasvoivat reaalisesti yli kymmenen prosentin vuosivauhtia. Vuoden 2007 jälkeen asuntovelkojen kasvuvauhti on hidastunut, mutta jatkunut edelleen muita velkoja nopeampana. Asuntovelallisten asuntokuntien määrä on vuodesta 2002 kasvanut lähes kolmanneksen ja keskimääräiset asuntovelat 75 prosenttia.

Elinkeinotoimintaa tai tulonhankintaa varten otettua velkaa asuntokunnilla oli vuonna 2012 reaalisesti yhtä paljon kuin vuonna 2002, velallisasuntokuntien määrä sen sijaan on vähentynyt 30 prosenttia. Opintovelkaakin asuntokunnilla oli vuonna 2012 reaalisesti yhtä paljon kuin vuonna 2002, mutta opintovelallisia seitsemän prosenttia vähemmän. Muut velat kasvoivat selvästi viime vuosikymmenen puolivälin tienoilla, mutta sen jälkeen niiden kasvu on ollut huomattavasti hitaampaa. 2)

Kuvio 2. Asuntokuntien velat velkalajeittain 2002-2012

Kuvio 2. Asuntokuntien velat velkalajeittain 2002-2012
Korkoja asuntokunnat maksoivat vuonna 2012 yhteensä 2,5 miljardia euroa. Korkomenojen määrä on vaihdellut huomattavasti lainakannan muutoksia enemmän. Vuonna 2012 korkomenot pienenivät edellisvuodesta runsaat viisi prosenttia. Vuoteen 2002 verrattuna asuntokunnat maksoivat korkoja reaalisesti kahdeksan prosenttia vähemmän, vaikka niiden velat ovat tänä aikana kaksinkertaistuneet.

Kuvio 3. Asuntokuntien korot velkalajeittain 2002-2012, vuoden 2012 hinnoin

Kuvio 3. Asuntokuntien korot velkalajeittain 2002-2012, vuoden 2012 hinnoin

1. Useimmin velkaa 25–54-vuotiaiden asuntokunnilla

Asuntokunnan ikä, rakenne ja lapsiluku vaikuttavat siihen, kuinka paljon ja minkälaista velkaa niillä on. Alueelliset erot näkyvät selvimmin asuntovelkojen määrissä ja tulotaso rajoittaa asuntokuntien lainamahdollisuuksia. Suomessa oman asunnon hankinta vaikuttaa selvästi eniten asuntokuntien velkaantumiseen ja asuntovelkojen osuus veloista näyttää edelleenkin kasvavan.

Kolmella neljästä asuntokunnasta, joiden viitehenkilö oli 25–54-vuotias, oli velkaa. Joka toisella alle 25-vuotiaiden asuntokunnistakin oli velkaa ja vasta yli 65-vuotiaista asuntokunnista selvä enemmistö eli neljä viidestä oli velattomia.

Asuntovelat olivat yleisiä jo alle 30-vuotiailla ja koska laina-ajat ovat pitkiä ja asunnonvaihdot vaativat uutta lainaa, maksetaan niitä pitkään. Kaikissa ikäluokissa asuntovelkojen osuus veloista oli suurin ja vielä eläkeikäistenkin veloista oli lähes puolet asuntovelkoja. Opintovelallisista enemmistö oli nuoria, kun taas elinkeinotoimintaan ja tulonhankintaan tarkoitetut velat olivat tyypillisiä kohtalaisen varttuneille asuntokunnille. Tasaisimmin iän mukaan jakautuvat muuhun kulutukseen ja suurempiin hankintoihin otetut velat.

Kuvio 4. Asuntovelat ja velat yhteensä asuntokuntaa kohti ikäluokittain 2012

Kuvio 4. Asuntovelat ja velat yhteensä asuntokuntaa kohti ikäluokittain 2012

Useimmin asuntovelallisia olivat 35–44-vuotiaiden asuntokunnat, joista 61 prosentilla oli asuntovelkaa (Taulukko 1). Asuntovelat olivat yleisiä myös 25–34-vuotiaiden sekä 45–54-vuotiaiden asuntokunnilla, joista asuntovelallisia oli lähes puolet. Eniten asuntovelkaa oli 25–34-vuotiaiden asuntokunnilla, joilla sitä oli 122 180 euroa asuntovelallista asuntokuntaa kohti.

Kaikki velat mukaan lukien velkaa oli eniten 35–44-vuotiaiden asuntokunnilla, 113 330 euroa velallista asuntokuntaa kohti. Niillä oli asuntovelkojen lisäksi usein kulutukseen ja hankintoihin otettua muuta velkaa. Muuta velkaa oli lähes puolella 35–54-vuotiaiden asuntokunnista, eniten 45–54-vuotiailla, joilla muuta velkaa oli 29 950 euroa velallista asuntokuntaa kohti.

Opintovelkaa oli 280 500 asuntokunnalla keskimäärin 5 700 euroa. Noin kolmanneksella asuntokunnista, joiden viitehenkilö oli alle 35-vuotias, oli opintovelkaa. Suurimmat opintovelat olivat 25–34-vuotiailla, keskimäärin 6 750 euroa velallista asuntokuntaa kohti. Opintovelallisten määrä väheni 2000-luvulla, mutta alkoi viime vuosikymmenen lopulla jälleen kasvaa. Vuonna 2012 opintovelkaa oli 319 310 hengellä ja heillä opintovelkaa 5 010 euroa opintovelallista kohti. Edellisvuodesta opintovelallisten määrä kasvoi 2,5 prosenttia.

Elinkeinotoimintaan tai tulonhankintaan tarkoitettuja velkoja oli aika harvalla asuntokunnalla, mutta ne olivat kohtalaisen suuria. Edellisvuodesta velallisten asuntokuntien määrä kasvoi prosentin ja velat kahdeksan prosenttia. Velallisia asuntokuntia oli 78 600 ja niiden keskimääräiset velat 75 920 euroa. Asuntokunnat, joilla oli näitä velkoja, olivat muita vanhempia: niistä kaksi kolmesta oli sellaisia, joiden viitehenkilö oli vähintään 45-vuotias. Velkamäärät sen sijaan eivät juuri vaihdelleet iän mukaan.

2. Neljällä viidestä lapsiperheestä asuntovelkaa

Velat olivat selvästi yleisempiä niillä asuntokunnilla, joissa on lapsia, kuin lapsettomilla. Lapsettomista asuntokunnista yli puolet oli velattomia, sitä vastoin niistä asuntokunnista, joissa oli lapsia, vain vajaa viidennes. Asuntokunnista, joissa lapsia oli vähintään kaksi, oli velattomia 15 prosenttia. Velkaa asuntokunnilla oli sitä enemmän, mitä useampia lapsia siinä oli. Lapsettomilla asuntokunnilla oli velkaa keskimäärin 57 240 euroa, yksilapsisilla 101 460 ja vähintään kolmilapsisilla 137 010 euroa velallista suntokuntaa kohti.

Asuntokunnista, joissa oli lapsia, oli kahdella kolmesta asuntovelkaa. Asuntokunnissa, joissa on lapsia, vanhemmat ovat tietenkin usein iässä, jossa asuntovelat ovat yleisiä. Silti kaikenikäisillä asuntokunnilla joihin kuului lapsia oli lapsettomia useammin velkaa. Lapsettomista asuntokunnista asuntovelallisia oli neljännes. Asuntovelkaa lapsettomilla asuntovelallisilla oli keskimäärin 72 990 euroa, yksilapsisilla 107 570 ja vähintään kolmilapsisilla 126 410 euroa. Muuta velkaa oli 28 prosentilla lapsettomista ja 51 prosentilla niistä asuntokunnista, joissa oli lapsia. Lapsettomilla asuntokunnilla oli velkaa 21 840 euroa velallista asuntokuntaa kohti ja niillä, joissa oli lapsia 29 180 euroa. Opintovelkaa sen sijaan oli hieman enemmän lapsettomilla asuntokunnilla kuin niillä, joissa oli lapsia.

Taulukko 1. Asuntokuntien lukumäärä ja velat 2012

  Asuntokuntia Velallisia yhteensä Velallisten osuus, % Velat keskimäärin, € Asuntovelallisia Osuus asuntokunnista, % Velat keskimäärin, €
Yhteensä 2 579 978 1 393 711 54,0 77 994 869 777 33,7 92 370
1 hengen talous 1 069 933 398 078 37,2 42 793 201309 18,8 63 260
- 24 106 579 45 435 42,6 19 911 8 614 8,1 79 717
25 - 34 151 918 93 410 61,5 49 104 44 818 29,5 84 562
35 - 44 103 777 58 325 56,2 63 875 38 567 37,2 78 139
45 - 54 144 619 69 237 47,9 52 203 43 011 29,7 61 843
55 - 64 195 223 75 437 38,6 37 510 41 364 21,2 43 806
65 - 367 817 56 234 15,3 24 432 24 935 6,8 30 991
2 aikuista, ei lapsia 798 328 426 113 53,4 66 615 238 940 29,9 81 224
- 24 53 683 33 432 62,3 31 267 7 602 14,2 102 818
25 - 34 98 126 81 399 83,0 92 277 49 544 50,5 128 551
35 - 44 48 904 38 947 79,7 107 651 29 580 60,5 115 307
45 - 54 108 113 78 033 72,2 75 661 52 416 48,5 74 843
55 - 64 220 167 122 299 55,5 55 707 67 061 30,5 52 950
65 - 269 335 72 003 26,7 40 546 32 737 12,2 41 924
1 aikuinen + väh. 1 lapsi 100 413 64 247 64,0 60 253 38 900 38,7 83 553
Väh. 2 aikuista + väh. 1 lapsi 465 688 401 659 86,3 125 839 329 598 70,8 121 196
Muu asuntokunta 145 419 103 614 71,3 85 554 61 030 42,0 81 963

Kahden aikuisen asuntokunnista, joissa oli lapsia, oli 71 prosentilla asuntovelkaa (Taulukko 1). Asuntovelkaa näillä asuntokunnilla oli keskimäärin 121 200 euroa. Muutakin velkaa tällaisilla asuntokunnilla oli muita useammin. Velattomia näistä asuntokunnista oli vain 14 prosenttia. Kulutukseen ja hankintoihin otettua velkaa näistä asuntokunnista oli 55 prosentilla.

Yksinhuoltajista monella oli velkaa, mutta asuntovelkaa huomattavasti harvemmin kuin silloin, kun asuntokunnassa oli useampi aikuinen. Kahdella kolmesta yksinhuoltajasta oli velkaa ja 39 prosentilla asuntovelkaa. Velallista kohti heillä oli velkaa 64 250 euroa ja asuntovelkaa asuntovelallista kohden 83 550 euroa. Muuta velkaa yksinhuoltajien asuntokunnista oli joka kolmannella.

Lapsettomien asuntokuntien velkaantuneisuus vaihtelee huomattavasti ikäluokittain. Kahden aikuisen lapsettomilla asuntokunnilla oli useimmin velkaa 25–34-vuotiailla, joista 83 prosentilla oli velkaa ja 51 prosentilla asuntovelkaa. Asuntovelkaa niillä oli varsin paljon, 128 550 euroa asuntovelallista kohti, eli hieman enemmän kuin niillä kahden aikuisen asuntokunnilla, joissa oli lapsia.

Yksinasuvat olivat muita useimmin velattomia. Heistä 37 prosentilla oli velkaa ja 19 prosentilla asuntovelkaa. Velkaa heillä oli keskimäärin 42 790 euroa. Yksinasuvistakin olivat asuntovelallisia useimmin 35–44-vuotiaat, joista asuntovelkaa oli 37 prosentilla. Yksinasuvilla oli asuntovelkaa 63 260 euroa velallista kohden, eniten 25–34-vuotiailla, joilla sitä oli 84 560 euroa. Nuorilla yksinasuvilla oli usein myös opintovelkaa, alle 35-vuotiaista sitä oli lähes joka kolmannella.

3. Eniten velkaa Etelä-Suomen asuntokunnilla

Ahvenanmaan ja Uudenmaan asuntokunnat olivat velkaisimpia. Ahvenanmaalla velallisilla asuntokunnilla oli velkaa 97 570 euroa ja Uudellamaalla 91 000 euroa asuntokuntaa kohti. Vähiten velkaa oli Kainuun ja Lapin asukkailla, noin 60 000 euroa velallista asuntokuntaa kohti.

Kuvio 5. Velat velallista asuntokuntaa kohti 2002 ja 2012, vuoden 2012 hinnoin

Kuvio 5. Velat velallista asuntokuntaa kohti 2002 ja 2012, vuoden 2012 hinnoin
Velat ovat vuodesta 2002 kasvaneet eniten Uudellamaalla, missä velat velallista asuntokuntaa reaalisesti kaksinkertaistuivat. Vähiten velat kasvoivat Kainuussa, missä ne kasvoivat 69 prosenttia. Eniten asuntovelkaa oli Uudenmaan asuntokunnilla, joilla sitä oli 117 820 euroa asuntovelallista asuntokuntaa kohti (Kuvio 6). Seuraavaksi eniten, 108 050 euroa, sitä oli Ahvenanmaan asuntokunnilla. Asuntovelallisten asuntokuntien lukumäärä on kasvanut eniten Uudellamaalla, Kanta-Hämeessä ja Pirkanmaalla. Näissä maakunnissa asuntovelallisia oli vuonna 2012 noin 40 prosenttia enemmän kuin vuonna 2002.

Kuvio 6. Asuntovelat asuntovelallista asuntokuntaa kohti 2002 ja 2012, vuoden 2012 hinnoin

Kuvio 6. Asuntovelat asuntovelallista asuntokuntaa kohti 2002 ja 2012, vuoden 2012 hinnoin

Pääkaupunkiseudulla oli asuntovelallisia hieman vähemmän kuin muualla, 30 prosenttia asuntokunnista. Pääkaupunkiseudulla asutaan muuta maata useammin vuokralla. Siellä asuntovelat olivat kuitenkin selvästi muuta maata suuremmat, 121 950 euroa asuntovelallista asuntokuntaa kohden, eli kolmanneksen suuremmat kuin koko maassa keskimäärin. Useimmin asuntovelkaa oli muun Helsinki-Uusimaan asuntokunnilla, joista 42 prosenttia oli asuntovelallisia. Asuntovelkaa niillä oli 110 660 euroa asuntovelallista asuntokuntaa kohti. Vähiten asuntovelkaa oli Pohjois- ja Itä-Suomen asuntokunnilla, 77 560 euroa asuntovelallista asuntokuntaa kohti.

Keskimääräiset asuntovelat ovat kasvaneet pääkaupunkiseudulla jonkin verran muuta maata enemmän. Siellä asuntovelallisilla asuntokunnilla oli asuntovelkaa vuonna 2012 reaalisesti 79 prosenttia enemmän kuin vuonna 2002, kun koko maassa keskimääräiset asuntovelat kasvoivat 75 prosenttia. Vähiten, 71 prosenttia, ne kasvoivat Etelä-Suomessa sekä Pohjois- ja Itä-Suomessa.

Asuntovelkaisimmat asuntokunnat asuvat suurten keskusten lähikunnissa. Nuorten perheiden ja muiden asumistasoaan parantamaan pyrkivien muuttoliike on suuntautunut usein keskusten sijasta lähikuntiin ainakin silloin, kun asumisen ongelmat liittyvät tilanpuutteeseen. Eniten asuntovelkaa oli vuonna 2012 Kauniaisten asuntokunnilla, 195 200 euroa velallisasuntokuntaa kohti ja seuraavaksi eniten, runsaat 130 000 euroa Sipoon, Siuntion, Espoon ja Kirkkonummen asuntovelallisilla. Helsinkiläisillä asuntovelkaa oli 119 400 euroa. Hieman helsinkiläisiä enemmän sitä oli myös Nurmijärven ja Tuusulan asuntovelallisilla. Tilanne on samankaltainen muissakin aluekeskuksissa, esimerkiksi Tampereen, Turun ja Oulun seuduilla.

4. 412 000 asuntokunnalla velkaa vähintään 100 000 euroa

Suuret velat yleisimpiä 35–44-vuotiailla

Vuonna 2012 oli 412 240 asuntokuntaa, joilla oli velkaa vähintään 100 000 euroa. Kaikista asuntokunnista niin paljon velkaa oli 16 prosentilla ja velallisista asuntokunnista 30 prosentilla. Edellisvuodesta määrä kasvoi 14 400 asuntokunnalla. Velkaa niillä oli 79 miljardia euroa, mikä oli 73 prosenttia asuntokuntien kaikista veloista. Lähes kaikilla niistä oli asuntovelkaa. Veloista asuntovelkoja oli 60,4 miljardia, muita velkoja 13,2 miljardia ja elinkeinotoimintaa tai tulonhankintaa varten otettuja velkoja 5,0 miljardia euroa. Vähintään 200 000 euroa velkaa oli 120 800 asuntokunnalla eli yhdeksällä prosentilla velallisista. Sellaisten asuntokuntien määrä kasvoi edellisvuodesta lähes 9 000 asuntokunnalla.

Useimmin suuria velkoja oli asuntokunnilla, joiden viitehenkilö oli 25–44-vuotias. Asuntokunnista, joilla oli velkaa yli 200 000 euroa, oli kaksi kolmannesta 25–44-vuotiaiden ja runsas viidennes 45–54-vuotiaiden asuntokuntia (Taulukko 2). Alle 25-vuotiailla ja eläkeikäisillä oli niin suuria velkoja harvoin.

Taulukko 2. Asuntokunnat, joilla velkaa vähintään 100 000 tai 200 000 euroa vuonna 2012

Viitehenkilön ikä Asuntokuntia Velallisia asuntokuntia Velallisten osuus, % Velat keskimäärin, € Velat vähintään 100 000 € Osuus asuntokunnista, % Velat vähintään 200 000 € Osuus asuntokunnista, %
Yhteensä 2 579 781 1 393 711 54,0 77 994 412 242 29,6 120 805 8,7
- 24 183 197 92 978 50,8 28 563 9 819 10,6 1 132 1,2
25 - 34 396 746 299 499 75,5 90 652 121 601 40,6 32 759 10,9
35 - 44 395 582 303 779 76,8 113 334 142 576 46,9 46 268 15,2
45 - 54 465 860 315 516 67,7 82 875 90 652 28,7 26 951 8,5
55 - 64 481 626 244 077 50,8 54 856 36 708 15,0 10 536 4,3
65 - 656 770 137 862 21,0 35 751 10 886 7,9 3 159 2,3

Pääkaupunkiseudun velallisista asuntokunnista kolmanneksella oli velkaa vähintään 100 000 euroa. Eniten suuria velkoja oli kuitenkin muun Helsinki-Uusimaan alueella, jossa 40 prosentilla velallisista asuntokunnista oli velkaa vähintään 100 000 euroa ja 14 prosentilla vähintään 200 000 euroa. Harvinaisimpia suuret velat olivat Pohjois- ja Itä-Suomessa. Siellä neljänneksellä velallisasuntokunnista oli velkaa yli 100 000 euroa.

Vähintään 100 000 euroa asuntovelkaa oli 325 680 asuntokunnalla ja yli 200 000 euroa 77 030 asuntokunnalla (Taulukko 3). Yhdeksällä prosentilla asuntovelallisista oli siten asuntovelkaa vähintään 200 000 euroa. Edellisvuodesta sellaisten asuntokuntien määrä kasvoi 8 300 asuntokunnalla. Joka toisella pääkaupunkiseudun asuntovelallisista asuntokunnista oli asuntovelkaa vähintään 100 000 ja 17 prosentilla yli 200 000 euroa. Suuret asuntovelat olivat lähes yhtä yleisiä muunkin Helsinki-Uusimaan asuntokunnilla.

Taulukko 3. Asuntokunnat, joilla asuntovelkaa vähintään 100 000 tai 200 000 euroa vuonna 2012

Asuntokunnan ikä ja rakenne Asuntovelallisia asuntokuntia Asuntovelkaa vähintään 100 000 € Asuntovelkaa vähintään 200 000 €
Asuntokuntia Osuus asuntovelallisista, % Asuntovelat keskimäärin, € Asuntokuntia Osuus asuntovelallisista, % Asuntovelat keskimäärin, €
Asuntokunnat yhteensä 869 777 325 682 37,4 172 396 77 028 8,9 276 169
1 hengen talous 201 309 39 770 19,8 146 270 4 112 2,0 284 526
- 24 8 614 2 205 25,6 127 199 63 0,7 272 076
25 - 34 44 818 14 360 32,0 136 194 857 1,9 250 511
35 - 44 38 567 10 639 27,6 149 718 1 286 3,3 277 534
45 - 54 43 011 7 528 17,5 156 193 1 088 2,5 296 488
55 - 64 41 364 3 826 9,2 160 617 602 1,5 319 733
65 - 24 935 1 212 4,9 163 159 216 0,9 306 384
2 aikuista, ei lapsia 238 940 76 461 32,0 169 439 16 904 7,1 273 176
- 24 7 602 3 742 49,2 143 834 300 3,9 237 622
25 - 34 49 544 30 987 62,5 168 350 7 001 14,1 253 616
35 - 44 29 580 14 828 50,1 177 122 3 985 13,5 273 859
45 - 54 52 416 13 783 26,3 166 665 2 771 5,3 285 593
55 - 64 67 061 9 856 14,7 171 825 2 072 3,1 308 742
65 - 32 737 3 265 10,0 178 747 775 2,4 320 643
1 aikuinen + väh. 1 lapsi 38 900 12 509 32,2 149 716 1 496 3,8 271 550
Väh. 2 aikuista + väh. 1 lapsi 329 598 178 623 54,2 180 130 49 727 15,1 274 462
Muu asuntokunta 61 030 18 319 30,0 181 533 4 789 7,8 298 744

Useimmin suuria asuntovelkoja oli niillä kahden huoltajan asuntokunnilla, joissa oli lapsia. Sellaisista noin 50 000 asuntokunnalla, eli 15 prosentilla asuntovelallisista oli asuntovelkaa vähintään 200 000 euroa. Tavallisia näin suuret asuntovelat olivat myös kahden huoltajan lapsettomilla asuntokunnilla silloin, kun viitehenkilö oli iältään 25–44-vuotias. Yksinasuvista asuntovelallisista niin velkaisia oli vain kaksi ja yksinhuoltajista neljä prosenttia.

Lähes kaikilla asuntokunnilla, joilla oli paljon velkaa, oli asuntovelkaa. Suurimmalla osalla asuntokunnista, joilla oli paljon velkaa, oli kuitenkin myös kulutukseen ja muihin suurehkoihin hankintoihin otettua velkaa ja yleisimpiä suuret velkamäärät olivat niillä asuntokunnilla, joilla oli tulonhankintaa tai elinkeinotoimintaa varten otettua velkaa.

719 000 asuntokunnalla velkaa vähintään vuositulojen verran

Velkojen rasittavuudesta saa paremman kuvan suhteuttamalla velkamäärät asuntokuntien käytettävissä oleviin vuosituloihin. Velkojen suhde vuoden aikana saatuihin käytettävissä oleviin rahatuloihin on velkaantumisaste. Vuoden 2012 osalta on syytä huomata, että verohallinto muutti ohjeistustaan rahoituslaitosten ilmoituksista ns. muiden velkojen osalta, joten vuoden 2012 velkaantumisasteet eivät ole vertailukelpoisia aiempien vuosien kanssa. 3)

Vuosikymmenen aikana ovat asuntokuntien velat kasvaneet selvästi tuloja enemmän. Vuodesta 2002 vuoteen 2012 velat reaalisesti kaksinkertaistuivat, kun käytettävissä olevat rahatulot kasvoivat 27 prosenttia. Vuonna 2012 oli kaikkien asuntokuntien velkaantumisaste, eli velkojen suhde käytettävissä oleviin rahatuloihin 111 prosenttia, kun se vuonna 2002 oli 70 prosenttia. Vuosikymmenen vaihteen tienoilla on velkaantumisasteen kasvu kuitenkin hidastunut.

Velkaisimpia olivat asuntokunnat, joiden viitehenkilö oli 25–34-vuotias. Niiden velkaantumisaste oli 192 prosenttia vuonna 2012. Eläkeikäisten asuntokunnilla olivat velkaantumisasteet selvästi muita pienempiä: yli 65-vuotiaiden asuntokunnilla oli velkaa 27 prosenttia vuosituloista vuonna 2012 (Taulukko 4). Alle 35–vuotiaiden asunokuntia lukuun ottamatta velallisten asuntokuntien velkaantumisasteet kasvoivat edellisvuodesta.

Asuntokuntia, joilla oli velkaa vähintään vuositulojen verran, oli 483 210 vuonna 2002 ja 718 650 vuonna 2012. Edellisvuodesta niiden määrä kasvoi 2 100 asuntokunnalla. Niin paljon velkaa oli 28 prosentilla kaikista ja 52 prosentilla velallisista asuntokunnista. Asuntovelallisista asuntokunnista 75 prosentilla oli velkaa vähintään vuositulojen verran.

Asuntokuntia, joiden velat olivat vähintään kolminkertaiset käytettävissä oleviin vuosituloihin verrattuna, oli 263 200 eli kymmenen prosenttia kaikista asuntokunnista. Lähes kaikilla niistä oli asuntovelkaa. Yleisimpiä niin suuret velat olivat asuntokunnilla, joiden viitehenkilö oli 25–44-vuotias. Vähintään kolme kertaa vuositulojen verran velkaa oli neljänneksellä niistä asuntokunnista, joiden viitehenkilö oli 24–35-vuotias ja viidenneksellä niistä asuntokunnista, joiden viitehenkilö oli 35–44-vuotias.

Taulukko 4. Asuntokuntien velkaantumisasteet ikäluokittain 2002–2012, %

Ikä Vuosi
  2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 1)
Yhteensä 70 76 82 91 98 101 105 109 110 111 111
–24 58 64 69 80 88 91 86 85 80 79 76
25–34 125 139 151 171 182 189 188 193 195 195 192
35–44 104 114 124 138 149 155 161 170 175 178 181
45–54 64 69 74 83 89 94 100 107 110 112 115
55–64 38 41 44 49 52 54 57 61 63 65 67
65– 12 12 14 15 17 18 20 22 23 26 27
1) Velkaantumiasteet eivät ole vuoden 2012 osalta vertailukelpoisia edellisten vuosien kanssa

Suuret velat yleisiä lapsiperheillä

Velallisilla asuntokunnilla oli velkaa 171 prosenttia vuosituloista vuonna 2012. Velkaisimpia olivat 25–34-vuotiaiden asuntokunnat, joilla velkaantumisaste oli 230 prosenttia (liitetaulukko 1). Eläkeikäisilläkin velallisasuntokunnilla oli velkaa keskimäärin vuositulojen verran. Yleisimpiä suuret velat suhteessa tuloihin olivat asuntokunnilla, joiden viitehenkilö oli 25–34-vuotias. Kolmanneksella sellaisista velallisasuntokunnista oli velkaa vähintään kolme ja seitsemällä prosentilla viisi kertaa vuositulojen verran.

Velallisilla yksinhuoltajatalouksilla ja lapsiperheillä oli velkaa yli 200 prosenttia vuosituloista. Neljänneksellä yhden ja kahden huoltajan velallisasuntokunnista, joissa oli lapsia, velat olivat vähintään kolminkertaiset vuosituloihin verrattuna. Eniten velkaa suhteessa tuloihin, keskimäärin 271 prosenttia. oli kahden aikuisen asuntokunniila, joissa oli lapsia ja joiden viitehenkilö oli 25–34-vuotias. Sellaisista velallisasuntokunnista 42 prosentilla oli velkaa vähintään kolme kertaa vuositulojen verran. Lähes kaikki velalliset lapsiperheet olivat sellaisia, joissa viitehenkilö oli iältään 25–54-vuotias. Lapsettomilla kahden aikuisen velallisasuntokunnillakin oli velkaa kaksi kertaan vuositulojen verran silloin, kun niiden viitehenkilö oli 25–44-vuotias.

Asuntovelallisilla velkaa keskimäärin 216 prosenttia vuosituloista

Asuntovelkaisten velkaantumisasteet olivat vielä korkeammat kuin kaikilla velallisilla. Asuntovelallisten asuntokuntien velkaantumisaste oli sitä korkeampi, mitä nuorempi oli asuntokunnan viitehenkilö. Kaikkien asuntovelallisten asuntokuntien velat suhteessa vuosituloihin olivat yli kaksinkertaiset ja nuorimmilla reilusti yli kolminkertaiset. Vielä eläkeikäisilläkin asuntovelallisilla oli velkaa selvästi yli vuositulojen verran. Nuorimpia asuntovelallisia lukuun ottamatta asuntovelkaisten asuntokuntien velkaantumisasteet kasvoivat edellisvuodesta.

Taulukko 5. Asuntovelallisten asuntokuntien velkaantumisasteet ikäluokittain 2002–2012, %

Viitehenkilön ikä 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 1)
Yhteensä 152 162 172 187 197 203 208 214 216 216 216
–24 236 259 276 305 319 321 311 321 323 330 322
25–34 213 230 244 266 280 287 288 296 300 300 300
35–44 157 170 181 198 209 216 223 231 236 237 240
45–54 116 123 131 143 152 159 166 174 177 178 180
55–64 104 108 112 120 127 132 140 143 144 147 148
65– 95 98 105 112 120 124 127 129 134 136 137
1) Velkaantumisasteet eivät ole vuoden 2012 osalta vertailukelpoisia edellisten vuosien kanssa
Eniten velkaa suhteessa tuloihin oli Ahvenanmaan, pääkaupunkiseudun ja muun Helsinki-Uusimaan asuntovelallisilla asuntokunnilla. Kolmanneksella näiden alueiden asuntovelallisista asuntokunnista oli velkaa vähintään kolme kertaa vuositulojen verran. Pienimmät velkaantumisasteet olivat Pohjois- ja Itä-Suomessa. Sielläkin neljänneksellä asuntovelallista olivat velat vähintään kolminkertaiset vuosituloihin verrattuna.

Taulukko 6. Asuntovelallisten asuntokuntien velkaantumisasteet suuralueittain 2002-2012, %

Suuralue 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 1)
Koko maa 152 162 172 187 197 203 208 214 216 216 216
Pääkaupunkiseutu 153 168 181 198 207 209 217 225 227 227 231
Muu Helsinki-Uusimaa 157 171 183 200 214 222 227 232 233 233 232
Etelä-Suomi 150 160 169 184 194 202 207 211 213 213 210
Länsi-Suomi 152 161 170 182 192 198 202 208 211 211 211
Pohjois- ja Itä-Suomi 148 155 163 176 187 194 198 202 203 204 203
Ahvenanmaa-Åland 151 163 174 185 201 208 215 222 226 228 234
1) Velkaantumiasteet eivät ole vuoden 2012 osalta vertailukelpoisia edellisten vuosien kanssa
Asuntovelallisten asuntokuntien velkaantumisasteet olivat sitä suuremmat, mitä alhaisempi niiden tulotaso oli. Pienituloisimpaan viidennekseen kuuluvilla asuntokunnilla oli velkaa keskimäärin 3,6 kertaa vuositulojen verran, mutta hyvätuloisimmankin viidenneksen asuntokunnilla olivat velat lähes kaksinkertaiset vuosituloihin verrattuna.

Taulukko 7. Asuntovelallisten asuntokuntien velkaantumisasteet tuloviidenneksittäin 2002-2012, %

Tuloviidennes 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 1)
Kvintiilit yhteensä 152 162 172 187 197 203 208 214 216 216 216
1. Kvintiili 238 262 283 313 337 348 354 370 372 369 361
2. Kvintiili 180 193 205 224 237 244 246 253 258 258 254
3. Kvintiili 162 174 185 200 212 220 221 228 231 232 229
4. Kvintiili 151 162 171 187 198 205 208 212 214 215 214
5. Kvintiili 134 142 151 164 172 177 185 190 190 190 193
1) Velkaantumiasteet eivät ole vuoden 2012 osalta vertailukelpoisia edellisten vuosien kanssa

Asuntovelallisten asuntokuntien tulot olivat kolmanneksen suuremmat kuin kaikilla asuntokunnilla. Asuntovelallisista asuntokunnista 30 prosenttia kuului ylimpään tuloviidennekseen ja vain kahdeksan prosenttia pienituloisimpaan viidennekseen. Eniten suhteellisen pienituloisia asuntovelallisia oli nuorimpien ja vanhimpien asuntokuntien joukossa. Alle 24–vuotiaista asuntovelallista asuntokunnista 15 prosenttia kuului alimpaan ja vain seitsemän prosenttia ylimpään tuloviidennekseen. Nuorimpien asuntovelallisten tulot olivat silti selvästi, 70 prosenttia korkeammat kuin kaikilla samanikäisillä asuntokunnilla. Eläkeikäisistäkin asuntovelallisista 15 prosenttia kuului alimpaan tuloviidennekseen, mutta heitä oli nuoria enemmän myös suhteellisten hyvätuloisten joukossa.

5. Korkomenojen vaihtelut suuria

Vuonna 2012 keskimääräiset korkomenot velallista asuntokuntaa kohti olivat 1 820 euroa. Asuntovelallisilla asuntovelkojen keskimääräiset korkomenot olivat 1 930 euroa. Asuntokuntia, joiden korkomenot olivat yli 5 000 euroa, oli 94 520 eli seitsemän prosenttia velallisista asuntokunnista. Niistä 91 prosentilla oli asuntovelkaa. Vähintään 10 000 euron korkomenot oli 12 720 asuntokunnalla eli noin prosentilla velallisista. Velallisista 46 prosenttia maksoi korkoja enintään 1 000 euroa vuonna 2012.

Kuvio 7. Asuntovelkojen korot sekä korot yhteensä velallista asuntokuntaa kohti 2002-2012 , vuoden 2012 hinnoin

Kuvio 7. Asuntovelkojen korot sekä korot yhteensä velallista asuntokuntaa kohti 2002-2012 , vuoden 2012 hinnoin

Asuntokunnat maksoivat asuntovelkojen korkoja 1,7 miljardia euroa vuonna 2012. Asuntolainakorkojen osuus asuntokuntien korkomenoista oli 66 prosenttia, kun asuntovelkojen osuus asuntokuntien veloista oli 74 prosenttia.

Asuntokuntien korkomenot ovat vuosikymmenen aikana vaihdelleet huomattavasti enemmän kuin velkamäärät. Korkomenot olivat suurimmillaan vuonna 2008, jolloin asuntokunnat maksoivat korkoja 5,1 miljardia euroa vuoden 2012 hinnoilla. Vuonna 2012 asuntokuntien korkomenot olivat reaalisesti noin puolet siitä, 2,5 miljardia euroa.


1) Muut velat eivät ole vuoden 2012 osalta vertailukelpoisia aiempien vuosien kanssa, sillä verohallinto on muuttanut ohjeistustaan niiden ilmoittamisesta rahoituslaitosten vuosi-ilmoituksilla. Vuodesta 2012 lähtien velkatietoja ei tarvitse antaa kuluttajansuojalain 7 luvun 7 §:n 1 kohdassa tarkoitetuista jatkuvista luotoista. Jatkuvia luottoja ovat esimerkiksi yleis- ja erityisluottokorttiluotot, luotolliset tilit sekä muut luotot, joita kuluttaja voi luottorajan puitteissa käyttää jatkuvasti ilman luotonantajan erillistä luottopäätöstä. Muutos vaikuttaa muiden velkojen kokonaissummaan, mutta erityisesti velallisten lukumääriin. Tällaiset luotot ovat enimmäkseen pienehköjä, joidenkin satojen tai muutaman tuhannen euron luokkaa olevia, mutta niitä on monilla.
2) Tarkkaa arviota siitä, paljonko muita velkoja jäi vuoden 2012 vuosi-ilmoitusmenettelymuutoksen takia ilmoittamatta on vaikea tehdä, koska näitä luottoja ei verottajan aineistossa ole eroteltu. Luottokantatilaston ja Suomen Pankin tilastojen sekä vuosi-ilmoitusaineiston luottokohtaisten tietojen perusteella vaikutus on noin 1,5–2,5 miljardia euroa eli 8–11 prosenttia muista veloista ja 2–3 prosenttia kaikista veloista. Muutos vaikuttaa paitsi velkojen kokonaissummiin ja velallisten lukumääriin myös velallista kohti laskettuihin keskimääräisiin velkoihin. Vuonna 2012 asuntokuntia, joilla oli muuta velkaa, oli 325 000 edellisvuotista vähemmän.
3) Ns. jatkuvien luottojen ilmoitusvelvollisuuden poisto aiheutti sen, että velallisten joukosta poistui paljon velallisia, joiden velat olivat koostuneet lähinnä pienehköistä kulutusluotoista. Velallisten asuntokuntien velkaantumisaste kasvoi sen seurauksena 155 prosentista 171 prosenttiin vuodesta 2011 vuoteen 2012. Toisaalta kaikkien asuntokuntien velkaantumisteiden kasvu jäi todennäköisesti liian pieneksi, koska osaa kulutusluotoista ei enää tarvinnut ilmoittaa. Velkaantumistilastossa kaikkien asuntokuntien velkaantumisaste oli 111 prosenttia sekä vuonna 2011 että vuonna 2012, mutta rahoitustilinpidon tietoihin perustuvat kotitaloussektorin velkaantumisasteet kasvoivat samana aikana runsaat kaksi prosenttiyksikköä 115 prosentista 117,3 prosenttiin. Rahoitustilinpidon velkakäsite on velkaantumistilastoa laajempi, siihen sisältyvät myös mm. asuntoyhtiöiden osakkaiden osuudet taloyhtiöiden veloista. Myös asuntovelallisten asuntokuntien velkaantumisasteet olisivat ilman muutosta todennäköisesti kasvaneet jonkin verran enemmän. Asuntovelallisten veloista oli muita velkoja 14 prosenttia vuonna 2011 ja 13 prosenttia vuonna 2012.

Lähde: Velkaantumistilasto 2012. Tilastokeskus

Lisätietoja: Timo Matala 09 1734 3422, toimeentulo@tilastokeskus.fi

Vastaava tilastojohtaja: Riitta Harala


Päivitetty 23.1.2014

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Velkaantumistilasto [verkkojulkaisu].
ISSN=1797-8793. 2012, Asuntovelat kasvaneet muita velkoja enemmän . Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 18.4.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/velk/2012/velk_2012_2014-01-23_kat_001_fi.html