Tämä tilasto on lakkautettu.

Tilastotietoa tästä aiheesta julkaistaan toisen tilaston yhteydessä.

5.4.2022 jälkeen julkaistuja tilastotietoja tästä aiheesta

Tämä sivu on arkistoitu.

Julkaistu: 29.8.2016

Valtion takauskanta 44,9 miljardia kesäkuun 2016 lopussa

Tilastokeskuksen tietojen mukaan valtion takauskanta oli 44,9 miljardia euroa vuoden 2016 toisen neljänneksen lopussa. Takauskanta oli 4 miljardia euroa korkeampi kuin vuotta aiemmin. Edelliseen neljännekseen verrattuna kasvua oli miljardi euroa.

Valtion takauskanta neljänneksittäin, miljoonaa euroa

Valtion takauskanta neljänneksittäin, miljoonaa euroa

Uudet valtion takaukset

Uusia valtion takauksia myönnettiin vuoden toisen neljänneksen aikana 2,4 miljardia euroa. Uusia takauksia myönnettiin miljardi euroa vähemmän kuin vuotta aiemmin ja miljardi euroa enemmän kuin edellisellä neljänneksellä. Uusien takauksien takauskannasta 94 prosenttia kohdistui kotimaahan. Valtion takauksiin sisältyy pääasiassa valtion, valtion liikelaitosten, valtion osakeyhtiöiden ja erityisluottolaitosten myöntämiä takauslajeja, joista valtionhallinto viime kädessä vastaa.

Takauskanta

Vuoden 2016 toisen neljänneksen lopussa 39 prosenttia valtion takauskannasta muodostui yrityksille myönnetyistä takauksista (pl. asuntoyhteisöt). Asuntoyhtiöille myönnetyt takaukset pysyivät 23 prosentissa sekä ulkomaille myönnetyt 15 prosentissa. Loput 23 prosenttia valtion takauskannasta jakautuu kotitalouksien, rahoitus- ja vakuutuslaitosten sekä julkisyhteisöjen kesken.

Maksetut takauskorvaukset olivat toisen neljänneksen aikana 41 miljoonaa euroa sekä takausmaksutulot 74 miljoonaa euroa.

Vuodesta 2016 alusta alkaen yksi tiedonantaja on siirtynyt valtiosektorin ulkopuolelle.


Lähde: Valtion takaukset, Tilastokeskus

Lisätietoja: Kerttu Helin 029 551 3330, Sari Kuisma 029 551 2645, rahoitusmarkkinat@tilastokeskus.fi

Vastaava tilastojohtaja: Ville Vertanen

Julkaisu pdf-muodossa (205,0 kt)

Taulukot

Tietokantataulukot

Poimi tarvitsemiasi tietoja taulukoiksi, tarkastele tietoja kuvioina, tai lataa dataa käyttöösi.

Liitetaulukot

Kuviot
Laatuselosteet

Päivitetty 29.8.2016

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Valtion takaukset [verkkojulkaisu].
ISSN=1797-6669. 2. vuosineljännes 2016. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 29.3.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/vtak/2016/02/vtak_2016_02_2016-08-29_tie_001_fi.html