Tämä tilasto on lakkautettu.

Tilastotietoa tästä aiheesta julkaistaan toisen tilaston yhteydessä.

5.4.2022 jälkeen julkaistuja tilastotietoja tästä aiheesta

Tämä sivu on arkistoitu.

Julkaistu: 7.3.2017

Valtion takauskanta 45,3 miljardia joulukuun 2016 lopussa

Tilastokeskuksen tietojen mukaan valtion takauskanta oli 45,3 miljardia euroa vuoden 2016 neljännen neljänneksen lopussa. Takauskanta oli 856 miljoonaa euroa suurempi kuin vuotta aiemmin ja 610 miljoonaa suurempi edelliseen neljännekseen verrattuna.

Valtion takauskanta neljänneksittäin, miljoonaa euroa

Valtion takauskanta neljänneksittäin, miljoonaa euroa

Uudet valtion takaukset

Uusia valtion takauksia myönnettiin vuoden neljännen neljänneksen aikana 1,5 miljardilla eurolla. Edellisen vuoden vastaavaan neljännekseen verrattuna myönnettyjen uusien takauksien määrä pieneni 2,1 miljardilla eurolla ja edelliseen neljännekseen verrattuna kasvua oli 484 miljoonaa euroa. Uusia takauksia myönnettiin vuoden aikana 6,1 miljardilla eurolla.

Takauskanta

Vuoden 2016 neljännen neljänneksen lopussa 38 prosenttia valtion takauskannasta muodostui yrityksille myönnetyistä takauksista (pl. asuntoyhteisöt). Asuntoyhteisöille myönnettyjen takauksien kanta oli 24 prosenttia, kotitalouksien ja kotitalouksia palvelevien voittoa tavoittelemattomien yhteisöjen 11 prosenttia, ulkomaille myönnettyjen 14 prosenttia. Loput 13 prosenttia valtion takauskannasta jakautui rahoitus- ja vakuutuslaitosten sekä julkisyhteisöjen kesken.

Maksetut korvaukset

Maksetut takauskorvaukset olivat neljännellä neljänneksellä 508 miljoonaa euroa. Vuoden aikana maksettuja korvauksia oli kaiken kaikkiaan 575 miljoonaa euroa.

Takausmaksutulot

Takausmaksutulot olivat neljännellä neljänneksellä 35 miljoonaa euroa. Vuoden aikana takausmaksutuloja kertyi 168 miljoonaa euroa.

Takaisinperintätuotot

Takaisinperintätuotot olivat neljännellä neljänneksellä 22 miljoonaa euroa. Vuoden aikana perintätuottoja kertyi 69 miljoonaa euroa.


Lähde: Valtion takaukset, Tilastokeskus

Lisätietoja: Mira Lehmuskoski 029 551 2708, Kerttu Helin 029 551 3330, rahoitusmarkkinat@tilastokeskus.fi

Vastaava tilastojohtaja: Ville Vertanen

Julkaisu pdf-muodossa (203,0 kt)

Taulukot

Tietokantataulukot

Poimi tarvitsemiasi tietoja taulukoiksi, tarkastele tietoja kuvioina, tai lataa dataa käyttöösi.

Liitetaulukot

Kuviot
Laatuselosteet

Päivitetty 7.3.2017

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Valtion takaukset [verkkojulkaisu].
ISSN=1797-6669. 4. vuosineljännes 2016. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 28.3.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/vtak/2016/04/vtak_2016_04_2017-03-07_tie_001_fi.html