Uutisia 3.9.2015

Nimitysuutinen: Jussi Heino tiedonhankinta-yksikön tilastojohtajaksi

DI Jussi Heino on nimitetty tilastojohtajaksi Tilastokeskuksen tiedonhankinta-yksikköön 1.10.2015 alkavaksi viisivuotiskaudeksi. 

Jussi Heino on työskennellyt vuodesta 1999 lähtien Tilastokeskuksessa muun muassa tilastopäällikön ja kehittämispäällikön tehtävissä. Tilastojohtajaksi hän siirtyy Tilastokeskuksen tutkijapalveluiden esimiehen tehtävästä.

Tiedonhankinta-yksikkö vastaa Tilastokeskuksen tiedonhankinnan ja käsittelyn kokonaisuudesta ja kehittää tiedonhankintamenetelmiä ja -välineitä yhteistyössä tietohallinnon kanssa. Yksikköön kuuluu myös Tilastokeskuksen noin 200 henkilön haastatteluorganisaatio. 

Tilastokeskus tuottaa valtaosan Suomen virallisista tilastoista ja on tilastoalan merkittävä kansainvälinen toimija. Sen tehtävänä on yhdistää tietoaineistot tilastoiksi ja tietopalveluiksi päätöksenteon ja kansalaisten tarpeisiin. Tilastokeskuksen palveluksessa on noin 900 eri alojen asiantuntijaa Helsingissä ja haastattelijoina eri puolilla maata. Vuonna 2015 tulee kuluneeksi 150 vuotta Tilastokeskuksen perustamisesta.

Lisätietoja: hallintojohtaja Pasi Henriksson 029 551 2249