Uutisia 18.11.2015

Tule testaamaan aluetiedon verkkopalveluamme

Tilastokeskus on uudistamassa aluetiedon verkkopalveluaan. Kutsumme Tilastokeskuksen verkkopalvelujen käyttäjiä osallistumaan käytettävyystestaukseen, jonka avulla uudistuvista sivuista pyritään tekemään mahdollisimman helppokäyttöiset ja käyttäjien tarpeita vastaavat.

Käytettävyystestiin voi osallistua kuka tahansa, eikä siihen tarvitse valmistautua etukäteen. Käytettävyystestiin kuluu aikaa noin 30–50 minuuttia, jonka aikana testaaja suorittaa pieniä tehtäviä uudistettavaan materiaaliin liittyen. Testauksessa ei arvioida käyttäjää, vaan kerätään mielipiteitä ja havaintoja testattavasta palvelusta.

Testit tehdään Tilastokeskuksessa (Työpajankatu 13, Helsinki).

Osallistumisohjeet

Voit varata itsellesi mieluisimman testiajan nimelläsi ja sähköpostiosoitteellasi alla olevasta linkistä. Ilmoittauduttuasi saat sähköpostilla tarkemmat ohjeet testiin saapumisesta.

Testauksia tehdään marras-joulukuussa, ja aikoja lisätään tarjolle ajankohtien lähestyessä. Jos haluaisit osallistua testaukseen mutta et löydä itsellesi sopivaa aikaa, ota yhteyttä. Voimme järjestää tarvittaessa myös muita aikoja.

Kiitokseksi osallistumisesta saat Tilastokeskuksen lahjakassin.

Ilmoittaudu testiin

Lisätietoja: laura.karhu@stat.fi