Uutisia 5.12.2019

Suhdannetilastojen nopeutukseen liittyvä tutkimus saa tunnustusta tiedelehdessä

Tilastokeskus ja Etla ovat kehittäneet yhteistyössä talouden suhdanteita kuvaavaa kokeellista pikaestimaattia, jonka tuottamisessa hyödynnetään ennustemalleja ja tekoälyalgoritmeja. Tutkimustyötä kuvaava artikkeli on julkaistu empiiriseen taloustieteeseen keskittyvässä Empirical Economics -aikakausilehdessä.

Tilastokeskuksen yliaktuaari Henri Luomaranta ja Etlan tutkijan Paolo Fornaro käyttävät ennustamisessa sellaisia aineistoja, joita on hyödynnetty vielä melko vähän. Tällaisia uusia aineistoja ovat esimerkiksi liikenteen automaattiset mittauspisteet.

”Tutkimuksemme osoittaa, miten koneoppimisteknologiaa voidaan käyttää tällaisten epätyypillisten aineistojen mallintamisessa. Näitä aineistoja on useimmiten käytössä tilastoviranomaisilla, joten tuloksia voidaan pitää hyvin kiinnostavina sekä tilastoviranomaisten toiminnan että uusien mahdollisten tietotuotteiden kehittämisen kannalta”, sanoo yliaktuaari Henri Luomaranta.

Tilastokeskus julkaisee kokeellista pikaestimaattia kerran kuukaudessa, ja tulokset ovat olleet vakuuttavia bruttokansantuotteen ennakoimisessa. Pikaestimaatin avulla on voitu merkittävästi lyhentää tilastojen julkaisuaikaa.

”Indikaattorin ajantasaisuus on parantunut huimasti ilman, että sen tarkkuus olisi juuri heikentynyt. Jatkossa Tilastokeskus pystyy hyödyntämään vastaavanlaisia tekniikoita esimerkiksi turistivirtojen ennakoimisessa. Muita sovellutuskohteita on esimerkiksi kokeellisten päätoimialojen liikevaihtoennakkojen tuottaminen samankaltaisilla menetelmillä”, sanoo Luomaranta.

Empirical Economics: Nowcasting Finnish real economic activity: a machine learning approach

Koko talouden pikaestimaatti

Lisätietoja: yliaktuaari Henri Luomaranta p. 029 551 3595