Sosioekonomista aseman luokitusta käytetään hyvinvointitutkimuksissa selvitettäessä eri yhteiskuntaryhmien elinolosuhteita ja niiden muutoksia. Luokitus toimii sosiaalisen ja taloudellisen ympäristön yleisindikaattorina. Tilastokäytössä sosioekonomisen aseman luokitusta sovelletaan yleisesti mm. väestötilastoissa, työvoimatutkimuksissa, tulonjakotilastoissa ja kulutustutkimuksissa.

Sosioekonominen asema käsitteenä Sosioekonomisen aseman luokituksella pyritään muodostamaan sellaisia sosioekonomisia ryhmiä, joiden jäsenet elävät yhteiskunnan rakenteellis-toiminnallisissa osajärjestelmissä yhtäläisissä asemissa. Sosioekonominen asema muodostuu useana eri luokittelukriteerin avulla, koska yksittäistä jakoperustetta käytettäessä ei voida ottaa huomioon kaikkia keskeisimpiä henkilön asemaan vaikuttavia tekijöitä. Luokituksessa otetaan huomioon henkilön elämänvaihe (perheenjäsen, opiskelija, ammatissa toimiva, eläkeläinen jne.) sekä ammatti ja ammattiasema (yrittäjä, palkansaaja, yrittäjäperheenjäsen) ammatissa toimivien osalta. Lisäksi luokitusta täydennetään ammatin ja työn luonnetta kuvaavilla jaoilla (toimihenkilö- ja työntekijäjako). Jakoperusteena käytetään osittain myös toimialaa ja palkansaajien määrää. Luokituksen uudistaminen Sosioekonomista asemaa kuvaava luokitusstandardi julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1983, jolloin luokituksen pohjana oli ammattiluokitus 1980. Luokitus uudistettiin vuonna 1989 Ammattiluokituksen (1987) ja Toimialaluokituksen (1988) uudistamisten seurauksena. Suomen kansallinen ammattiluokitus muuttui EU:n standardin mukaiseksi vuonna 1997 ja vuonna 2001 ammattiluokituksesta valmistui tarkistettu versio. Viimeisin Ammattiluokituksen uudistus on vuodelta 2010. Nämä eivät aiheuttaneet tarvetta uudistaa sosioekonomisen aseman luokitusta. Ammattiluokitus 2010:n luokille on määritelty Sosioekonomisen aseman luokituksen (1989) mukaiset ryhmät. Ammattiluokituksen ja sosioekonomisen aseman välinen luokitusavain on saatavissa metatietopalvelujen Internet-sivuilta. Luokituksen tasot Sosioekonomisen aseman luokitusta voidaan käyttää usealla tarkkuudeltaan vaihtoehtoisella tasolla (ks. Käsikirja). Seuraavassa esitetään kolme vaihtoehtoista tasoa. Tason valintaan vaikuttavia seikkoja ovat mm. tutkimuksen luonne (kokonais-, otostutkimus), otoksen koko, tietosisällön laajuus ja luokittelevien muuttujien lukumäärä. Taso A on luokitusstandardi tarkimmalla tasolla. Se sisältää sosioekonomisen luokituksen kaikki luokat kaksinumerotasolla. Tasoa A suositellaan käytettäväksi kokonaistutkimuksissa, kuten väestölaskennoissa ja suurissa otostutkimuksissa. Luokituksen tasolla B yrittäjät on jaettu vain kahteen ryhmään, maatalousyrittäjiin ja muihin yrittäjiin. Lisäksi työttömät, joilla ei ole aikaisempaa työkokemusta, on yhdistetty muualla luokittelemattomien ryhmään. Tasoa B voidaan käyttää suurehkoissa otostutkimuksissa. Taso C on karkein sosioekonomisen aseman luokituksen taso. Luokitus erittelee ammattiasemanluokituksen pääluokista palkansaajat ja muut (ammatissa toimimattomat) yksinumerotasolla. Tasoa C voidaan käyttää pienissä otostutkimuksissa ja sellaisissa tutkimuksissa, joissa sosioekonomista asemaa taulukoidaan ristiin moniluokkaisten muuttujien kanssa. Tällaisia tutkimuksia ovat esim. työolo- ja vapaa-ajantutkimukset. Mikäli on tarpeen käyttää vielä karkeampaa tasoa (ryhmittelyä), voidaan käyttää ammattiasemaluokituksen pääluokkia: yrittäjät palkansaajat muut (ammatissa toimimattomat). Sosioekonomisen aseman määrittäminen Ks. Käsikirja. Luokituksen pääperiaatteet ja soveltaminen Henkilöiden luokittelu Sosioekonomisen aseman tarkimman tason määrittelyssä tarvitaan seuraavat tiedot henkilöstä: pääasiallinen toiminta ammattiasema ammatti 4-numerotasolla Ammattiluokitus 2010:n mukaan toimiala pääryhmätasolla Toimialaluokitus 2008:n mukaan. Ammatissa toimivat Ammatissa toimivat henkilöt luokitellaan sosioekonomisiin ryhmiin ammattiluokituksen pohjalta. Tilastokeskuksen ammattiluokituksen tarkimman tason ryhmät (4- tai 5 -numerotaso) muodostavat sosioekonomisen ryhmän, johon kyseisen ammattiryhmän ammattinimikkeet luetaan. Yrittäjien sosioekonominen ryhmä määräytyy ensisijaisesti sen mukaan, onko yrittäjä maa-, metsä- tai kalatalouden harjoittaja vai ei. Toisena määrittelykriteerinä on se, onko yrittäjällä palkattua työvoimaa vai ei. Maatalousyrittäjien sosioekonomisen aseman kuvausta voidaan tarvittaessa tarkentaa esim. tuotantosuuntaa ja/tai peltoalaa koskevilla alajaotteluilla. Mikäli henkilö on maatalousyrittäjä ja hänen palveluksessaan on myös palkattua työvoimaa, hänet sekä häntä avustavat perheenjäsenet luetaan maataloustyönantajiin (11). Muuna kuin maatalousyrittäjinä toimivat työnantajat jaetaan lisäksi palkatun työvoiman lukumäärän mukaan pientyönantajiin ja muihin yrittäjiin. Pientyönantajia (21) ovat ne yrittäjät, joilla on palveluksessaan alle viisi työntekijää. Muita (22) työnantajia ovat ne yrittäjät, joilla on palveluksessaan vähintään viisi palkattua työntekijää. Yksinäisyrittäjiä ovat ne yrittäjät, joilla ei ole palveluksessaan palkattua työvoimaa. Vapaiden ammattien harjoittajien yrittäjäryhmään luetaan yleensä akateemisen koulutuksen saaneet ylempiin toimihenkilöihin rinnastettavat tieteellisissä, taiteellisissa tai muutoin luovissa ammattiryhmissä olevat yrittäjät, esim. lääkärit, asianajajat, insinöörit, toimittajat, kirjailijat, kuvataiteilijat, näyttelijät jne. Tähän ryhmään luetaan vain sellaiset yrittäjät, joilla ei ole palkattua työvoimaa. Kun mainituilla ammattiryhmillä on palkattua työvoimaa, heidät luetaan ryhmiin 21-22. Palkansaajat jaetaan toimihenkilöihin ja työntekijöihin. Periaatteessa toimihenkilöiden rajana työntekijöihin on, että toimihenkilöt käsittelevät työssään symboleja, kuten rahaa, informaatiota tai tietovälineitä tai työn kohteena on ihminen. Raja toimihenkilöiden ja työntekijöiden välillä on hämärtynyt mm. tehtävissä, joissa käytetään paljon tieto- ja viestintäteknologiaa. Raja on kuitenkin haluttu säilyttää ja kriteereinä on käytetty useita tekijöitä. Niinpä ns. henkinen työ, joka tapahtuu usein toimistossa, koulussa, sairaalassa jne. katsotaan toimihenkilötyöksi, kun taas tehtaassa tapahtuva ruumiillinen työ, tavarantuotanto, tavaroiden ja ihmisten kuljetus sekä fyysisiä suorituksia vaativat suojelu- ja vartiointitehtävät katsotaan työntekijätyöksi. Jako on haluttu säilyttää jo pelkästään vertailujen jatkuvuuden mahdollistamiseksi. Ylempiin toimihenkilöihin luetaan kaikki julkisen hallinnon, yritysten tai järjestöjen johtotehtävissä toimivat, kaikki suunnittelu-, tutkimus- ja esittelytehtävissä toimivat, opetustehtävissä toimivat sekä muut yleensä ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneet toimihenkilöt. Ylemmät toimihenkilöt luokitellaan neljään luokkaan: johtotehtävissä toimivat suunnittelu- ja tutkimustehtävissä toimivat opetustehtävissä toimivat muut ylemmät toimihenkilöt. Sellaisia yleisiä toimihenkilöitä varten, joita ei voida lukea mihinkään edellä mainituista ryhmistä, luokitellaan erittelemättömien ylempien toimihenkilöiden luokkaan. Alempiin toimihenkilöihin luetaan työnjohtotehtävissä sekä toimisto-, myynti-, hoito- tms. tehtävissä toimivat toimihenkilöt. Alemmista toimihenkilöistä esimiestehtävissä toimivat on eroteltu omaksi luokakseen. Samoin toimisto- tai myyntitehtävissä toimivat on eroteltu muista, sillä näillä aloilla tehtävien osittaminen on jo pitkälti toteutettu. Edelleen toimisto- ja myyntitehtäviä hoitavista on eroteltu omaksi luokaksi ne, joiden työnkuva on lähellä työntekijöiden työnkuvaa (eli jossain määrin toimihenkilö-työntekijä-rajan yli liukuneet toimihenkilöryhmät). Tähän luokkaan kuuluvien työ on mekaanista, vaihetyönomaista eikä tehtävien suorittaminen edellytä päätöksentekoa tai kokonaisuuden hallintaa. Työntekijät luokitellaan neljään luokkaan: maataloustyöntekijät teollisuustyöntekijät muut tuotantotyöntekijät jakelu- ja palvelutyöntekijät. Toimialojen A (Maatalous, metsätalous ja kalatalous) työntekijät luetaan maataloustyöntekijöihin, toimialojen B (Kaivostoiminta ja louhinta), C (Teollisuus), D (Sähkö-, kaasu- ja lämpöhuolto, jäähdytysliiketoiminta) E (Vesihuolto, viemäri- ja jätevesihuolto, jätehuolto ja muu ympäristön puhtaanapito) ja F (Rakentaminen) työntekijät taas ovat joko teollisuustyöntekijöitä (52) tai muita tuotantotyöntekijöitä (53). Teollisuustyöntekijöihin luokitellaan tuotantoprosessin valmistusammateissa työskentelevät, kun työnantaja on toimialaltaan teollisuuden tai rakennustoiminnan harjoittaja (Toimialaluokitus 2008:n luokat B, C, D, E, F). Teollisuuden pakkaus-, varastointi-, kuljetus-, ahtaus- yms. tehtävissä työskentelevät luetaan muiden tuotantotyöntekijöiden ryhmään. Muihin tuotantotyöntekijöihin luetaan lisäksi toimialasta riippumatta sekatyöntekijät, kokit, keittäjät, kylmäköt ja keittiöapulaiset. Silloin kun pakkaus-, varastointi-, kuljetus-, ahtaus- yms. tehtävissä toimivat työskentelevät muilla toimialoilla kuin B, C, D, E, F, he ovat jakelu- ja palvelutyöntekijöitä (54). Työntekijöille, joiden toimialaa ei tiedetä, on varattu oma ryhmä (59). Työttömien sosioekonominen asema riippuu työttömyysajan pituudesta. Henkilöt, joiden työttömyys on jatkunut vähintään kuusi kuukautta, luokitellaan luokkaan 81 (Pitkäaikaistyöttömät), kun taas ne työttömät, joiden työttömyys on kestänyt alle kuusi kuukautta, mutta jotka ovat olleet aiemmin työssä, luokitellaan työttömyyttä edeltäneen ammatin ja työpaikan mukaan. Ne työttömät, jotka eivät ole vielä olleet työssä ollenkaan, luokitellaan luokkaan 82 (Muualla luokittelemattomat). Ammatissa toimimattomat Lähtökohtana ammatissa toimimattoman väestön luokittelussa pidetään pääasiallisen toiminnan luokitusta. Siten 0-14 -vuotiaat luokitellaan sosioekonomiselta asemaltaan päämiehen mukaan. Päämiehellä tai viitehenkilöllä tarkoitetaan henkilöä, joka pääasiallisesti vastaa ko. yksikön toimeentulosta. Luokittelu tapahtuu ensisijaisesti kotitalouden, toissijaisesti perheen taloudellisesti vastuullisen henkilön mukaan. Ammatissa toimimattomien luokittelu tapahtuu ensisijassa sen toiminnan mukaan, johon on käytetty eniten aikaa. Jos henkilö on suorittamassa asevelvollisuuttaan tai siviilipalvelustaan, perheenjäsen ilman omaa ammattia, omaisuustuloilla tai säästöillä elävä tai laitosvanki, hänet sijoitetaan ryhmään 82 (Muualla luokittelemattomat). Opiskelijat muodostavat oman luokan riippumatta siitä, ovatko he vanhemmistaan taloudellisesti riippuvaisia. Opiskelijoihin (60) luetaan kaikki 15 vuotta täyttäneet opiskelijat ja koululaiset, ei kuitenkaan peruskoululaisia. Eläkeläiset luokitellaan taloudellisesti aktiivin vaiheen perusteella soveltaen luokituksen karkeaa tasoa. Pitkäaikaistyöttömiin luetaan ne henkilöt, joiden työttömyys on jatkunut yhtämittaisesti vähintään kuuden kuukauden ajan. Eläkeläiset luokitellaan edelleen alaryhmiin aikaisemman ammatin sosioekonomisen ryhmän mukaan. Pääasialliselta toiminnaltaan kotitaloustyötä tekevät ja alle 15-vuotiaat voidaan luokitella joko kotitalouden päämiehen tai perheen päämiehen mukaan. Mikäli henkilölle ei pystytä määrittelemään sosioekonomista ryhmää, hänet voidaan sijoittaa ryhmään 99 (Sosioekonominen asema tuntematon). Kotitalouksien luokittelu Yksittäisten henkilöiden lisäksi sosioekonominen asema voidaan määritellä myös kotitalouksille. Näin menetellään esim. Tilastokeskuksen tulonjakotilastossa, kulutustutkimuksessa ja väestölaskennassa. Kaikkien saman kotitalouden jäsenten oletetaan kuuluvan samaan sosioekonomiseen ryhmään. Kotitalouden sosioekonominen asema määräytyy kuitenkin yhden henkilön, viitehenkilön tai päämiehen sosioekonomisen aseman mukaisesti. Lähtökohtana on, että kullekin kotitalouden (ammatissa toimivalle) henkilölle on ensin määritetty sosioekonominen asema. Viitehenkilöksi valitaan henkilö, joka parhaiten edustaa kotitalouden asemaa yhteiskunnan työnjaossa. Hänen katsotaan lähinnä vastaavan talouden yhteiseen kulutukseen tulevista hyödykkeistä, esim. asunnon hankinnasta ja ylläpidosta. Hän ei välttämättä ole talouden suurituloisin henkilö, sillä jäsenten suhteellinen panos yhteisistä kustannuksista vaihtelee. Viitehenkilön valinnassa tarvitaan tietoja kotitalouden (tai perheen) jäsenten sukulaisuussuhteista ja iästä sekä näiden taloudellisesta toiminnasta. Keskeisimmät eroavuudet pohjoismaisen (NORD-SEI) ja Tilastokeskuksen sosioekonomisen aseman luokituksen välillä: NORD-SEI jakaa työntekijät ammatillisesti koulutettuihin ja kouluttamattomiin, kun taas Tilastokeskuksen luokitus ryhmittelee työntekijät ammattiryhmittäin ja toimialoittain. NORD-SEI jakaa toimihenkilöt kolmeen ryhmään: alemmat toimihenkilöt, keskitoimihenkilöt ja ylemmät toimihenkilöt. Tilastokeskuksen luokituksessa ei ole keskitoimihenkilöiden ryhmää, mutta ylemmät ja alemmat toimihenkilöt jaetaan edelleen useaan alaryhmään käyttäen kriteerinä mm. sitä, toimiiko henkilö johtamistehtävissä vai ei sekä työn laatua ja itsenäisyyttä. Ammatissa toimimattomien osalta NORD-SEIssä on omat ryhmänsä kotona kotitaloustyötä tekeville sekä asevelvollisuuttaan suorittaville, joita Tilastokeskuksen luokitus ei erittele.

Muutokset vuoden 1980 versiosta: Yrittäjien pääryhmä on jaettu alaryhmiin maatalousyrittäjät ja muut yrittäjät. Lisäksi on muodostettu uusi ryhmä vapaiden ammattien harjoittajille Jako julkisyhteisöissä ja muissa yhteisöissä toimiviin on poistettu toimihenkilöryhmistä.Pitkäaikaistyöttömiä varten on perustettu oma ryhmä. Vuoden 1983 standardin luokat 91 (Työttömät, joilla ei ole aikaisempaa työkokemusta), 92 (Muut ammatissa toimivat/työlliset, joiden ammatista ei ole tietoa) ja 93 (Muut ammatissa toimimattomat/työvoimaan kuulumattomat) on yhdistetty uudeksi ryhmäksi 82 (Muualla luokittelemattomat). Seuraavat yksittäiset ammattiryhmät on muutettu työntekijöistä toimihenkilöiksi: (1911) optikot, (9042) tulli-, raja- ja merivartijat, (9052) vanginvartijat, (9911) purserit ja lentoemännät. Luokkien numerointia on yksinkertaistettu. Vuoden 1983 standardin 3-numeroinen koodi on lyhentynyt 2-numeroiseksi. Lisäksi pääluokkien loppuun on sijoitettu residuaaliluokkia, jotka päättyvät numeroon 9. Luokituksen käytön helpottamiseksi siihen on liitetty erilaisia vaihtoehtoisia tasoja luokituksen tarkimman tason karkeistamiseksi. Joidenkin luokkien nimikkeitä on muutettu lyhyemmiksi ilman, että luokkien sisältöä olisi muutettu. Tällaisia nimikkeitä ovat (uusi nimike jälkimmäisenä): 121 (Muut työnantajat) 1-4 työntekijää - 1 Pientyönantajat 122 (Muut työnantajat) Vähintään 5 työntekijää - 22 Muut työnantajat 21 Maatalousyksinäisyrittäjät - 12 Maatalouden yksinäisyrittäjät 32 Valmistelu-, esittely-, tutkimus- ja suunnittelutehtävissä toimivat ylemmät toimihenkilöt - 32 Suunnittelu- ja tutkimustehtävissä toimivat ylemmät toimihenkilöt 41 Esimiestehtävissä toimivat alemmat toimihenkilöt 41 Työnjohtotehtävissä toimivat alemmat toimihenkilöt 42 Itsenäistä tai monipuolista toimistotyötä tekevät alemmat toimihenkilöt - 42 Itsenäistä toimistotyötä tekevät alemmat toimihenkilöt 43 Epäitsenäistä tai rutiininomaista toimisto- tai myyntityötä tekevät alemmat toimihenkilöt - 43 Epäitsenäistä toimistotyötä tekevät alemmat toimihenkilöt 51 Maa- ja metsätalous- sekä kalatalousalan työntekijät - 51 Maataloustyöntekijät.

Sosioekonomisen aseman luokitus 1989 perustuu kansainvälisiin suosituksiin. YK:n Euroopan järjestö (ECE) on antanut väestölaskentoja varten yleisluonteisia tilastosuosituksia sosioekonomisen aseman luokituksen muodostamiseksi. Viimeisin on vuoden 2010 väestölaskentaa varten. YK:n voimassa oleva tilastosuositus sosioekonomisen aseman luokitukseksi tulonjakotilastoissa ja kulutustutkimuksissa (Provisional Guidelines on Statistics of Distribution of Income, Consumption and Accumulation of Households. United Nations, 1977.) noudattaa väestölaskentasuositusten periaatteita pienin eroavuuksin. Yhteispohjoismainen väestö- ja sosiaalitilastovaliokunta (NUSD) julkaisi vuonna 1988 pohjoismaisen sosioekonomisen aseman luokituksen NORD-SEI:n (Förslag till Nordisk socioekonomisk lndelning: Nordiska utskottet för sociodemografisk statistik. NUSD 1989-02-03.). Pohjoismaisen luokituksen tarkoituksena on mahdollistaa yhteispohjoismainen vertailu lähinnä elinolotutkimus-tyyppisissä tilastoissa, joissa eri Pohjoismaat käyttävät omia kansallisia luokituksiaan.