Asiantuntija-artikkelit ja ajankohtaisblogit
Sivuston näkymät
  • Tämä juttu on arkistoitua sisältöä, joka tarjotaan luettavaksi sellaisenaan. Tämän vuoksi siinä voi olla saavutettavuusongelmia.

Nuoret hyödynsivät kauppojen pidentyneitä aukioloaikoja

16.5.2016

Kauppojen pidentyneet aukiolo­ajat palvelevat erityisesti nuoria hyvinkoulutettuja kaupunkilaisia - samaa ryhmää joka kuluttajabarometrissä ilmoittaa luottavansa talouteen.

pixhill.com

Kuva: pixhill.com

Kauppojen pidentyneet aukiolo­ajat palvelevat erityisesti nuoria ikäryhmiä. Kuluttaja­barometrin yhteydessä tehdyn kyselyn mukaan 45 prosenttia suomalaisista 15–84-vuotiaista kävi maalis­kuussa ostoksilla jossain kaupassa, joka oli pidentänyt aukiolo­aikaansa. Miehistä näin oli tehnyt 47 ja naisista 44 prosenttia.

Alle 35-vuotiaista 64 prosenttia oli käynyt kaupassa uuden ajan puitteissa, eläkeläisistä vain viidennes.

Lauantain ja sunnuntain sekä pääsiäisen jatkettua aukiolo­aikaa oli käyttänyt huomattavasti useampi kuin arki­-illan pidentynyttä aukioloa. Uudet pidennykset kohdistuivatkin paljon yleisemmin viikon­loppuun kuin arki­-iltoihin.

Hyödynsi pidennettyä aukioloa maaliskuussa 2016

Hyödynsi pidennettyä aukioloa maaliskuussa 2016 Lähde: Tilastokeskus. Kuluttaja­barometri.

Lähde: Tilastokeskus. Kuluttaja­barometri.

Shoppailuun on mitä ilmeisimmin halua. Kun kyse on muista kuin päivittäis­tavara­kaupoista, voi kulutus kasvaa jonkin verran lisääntyneen kaupassa­käyntiajan myötä.

Koulutetut kaupunkilaiset myöhään ostoksilla

Mitä urbaanimpi alue, sitä useampi vastaajista oli hyödyntänyt uutta aukiolo­aikaa. Pohjois-Suomen vastaajissa oli toiseksi eniten pidentynyttä aukiolo­aikaa hyödyntäneitä pääkaupunki­seudun jälkeen.

Alueiden eroihin vaikuttanee se, että uusia aukiolo­aikoja on tarjolla kaupungeissa ja taajamissa sekä siitä että kaupungeissa asuvat ovat nuorempia, koulutetumpia ja suuri­tuloisempia kuin muilla alueilla asuvat.

Enemmistö opiskelijoista ja ylemmistä toimi­henkilöistä ilmoitti hyödyntäneensä uusi aukiolo­aikoja. Erityisen selvästi he poikkesivat muista sosio­ekonomista ryhmistä viikon­lopun osalta.

Samalla ryhmällä luottamusta talouteen

Pääkaupunki­seudulla asuvat nuoret, opiskelijat ja ylemmät toimi­henkilöt ovat ikään kuin etujoukko, jonka elämän­tapaan ja ajan­käyttöön sopii myöhäinen kaupassa­käynti. Viikonloppu­iltojen ostos­käyneille on kuitenkin halukkuutta laajemminkin suomalaisten keskuudessa.

Kuluttajabarometrin laatijan Pertti Kangassalon mielestä kyselyn tuloksissa on kiintoisaa myös se, että innokkuus hyödyntää uusia aukiolo­aikoja ”menee oikeastaan kaikkien tausta­muuttujien suhteen aika samalla tavalla kuin kuluttajien luottamus”. Toisin sanoen, ”mitä enemmän luottamusta talouteen, sitä enemmän myös halua hyödyntää pidentyneitä aukioloja”.

Täsmällisempää tietoa syksyllä?

Kysely tehtiin kuluttaja­barometrin yhteydessä. Huhtikuun alku­puolella haasteltiin 1 255:tä eri puolilla Suomea asuvaa 15–84-vuotiasta. Kysymyksillä haluttiin saada tietoa siitä, oliko vastaaja käyttänyt ”uutta pidentynyttä aukiolo­aikaa”. Saadaanko tästä tietoa, on hieman epävarmaa. Vastauksiin voi sisältyä niitäkin, jotka ovat käyneet ylipäätään myöhään kaupoissa. Parempi käsitys aamu- ja ilta­virkuista kaupoissa­ kävijöistä saataisiin kysymällä käynti­aikoja varhain ja myöhään.

Joka tapauksessa vastaukset antavat yleiskuvan siitä, missä väestö­ryhmissä on eniten pidennettyjen aukiolo­aikojen käyttäjiä.

Tilastokeskus jatkanee uusien aukiolo­aikojen käyttäjien seurantaa syksyllä. Silloin kysymyksiä muokataan antamaan vielä täsmällisemmin tietoa myöhäisien aukiolo­aikojen käyttämisestä.

 

Juha Nurmela on Tilastokeskuksen kulutus­tutkimuksen tiimin­vetäjä.

Lue samasta aiheesta:

Artikkeli
16.9.2022
Tapio Kuusisto, Ulla Virtanen

Talouskasvu jatkui vuoden 2022 ensimmäisellä puoliskolla, mutta nousevat hinnat ja kotitalouksien heikkenevä tilanne ennakoivat muutosta. Neljännesvuositilinpidon volyymitiedot osoittavat kaupan volyymin kääntyneen laskuun, ja ainoastaan hintojen nousu on kasvattanut teollisuuden uusien tilausten arvoa kuluvana vuonna.

Artikkeli
9.4.2020
Pertti Kangassalo

Koronarajoitusten astuttua voimaan pessimismi valtasi nopeasti kuluttajien odotukset Suomen talouden kehityksestä ja työttömyyden kasvua ennakoivien osuus lisääntyi voimakkaasti. Omaan talouteen huonompia aikoja ennakoivien kuluttajien osuus tuplaantui kerralla, mikä on ainutlaatuista kuluttajien luottamus -tilaston koko historiassa.

Artikkeli
31.8.2016
Tero Luhtala

Usealla palvelutoimialalla yritykset ovat pärjänneet parhaiten viime vuosien taantumassa. Heikommin on kuitenkin mennyt kaupan toimialalla sekä koulutuksen alan yrityksissä. Yhä useampi yritys työllistää aiempaa vähemmän. Investoinneissa laskusuhdanne on jo taittunut.

tk-icons