Suomalaisten ja ruotsalaisten terveys­erot nousivat jälleen keskusteluun, kun Eurostat julkaisi helmi­kuun alussa maa­vertailun terveiden elin­vuosien määrästä. Kyse on vuosi­määrästä, jonka väestö keski­määrin elää vailla toiminnan rajoitteita. Se on vertailu­maiden suurin Ruotsissa sekä naisilla (73,3 vuotta) että miehillä (73 vuotta).

Suomi pärjää vertailussa heikosti: miehillä on terveitä elin­vuosia (59,1) kahdeksanneksi vähiten ja naisilla (57) peräti kolmanneksi vähiten vertailu­maista.

Aiheesta kirjoitti myös Helsingin Sanomat, joka kuvasi aiheen ympärillä käytyä kansain­välistä ja kansallista keskustelua ja taustoitti tietojen vertailu­kelpoisuuteen liittyviä ongelmia.

Tutkimusmenetelmät vaihtelevat maittain

Terveiden elinvuosien laskennan pohjana käytetään Tilasto­keskuksen tulo- ja elinolo­tutkimuksessa kerättyä tietoa koetuista toiminta­rajoitteista. Tämä tieto kerätään osaksi Euroopan tulo- ja elinolo­tutkimusta (EU-SILC). Vastaava tutkimus tehdään kaikissa EU-maissa sekä joissakin EU:n ulko­puolisissa maissa.

Tutkimukseen kuuluvat muuttujat on ns. output-harmonisoitu: se tarkoittaa, että maiden täytyy tuottaa lain­säädännössä määritellyt muuttujat, mutta se, miten ja minkä­laisilla menetelmillä tieto tuotetaan, on kunkin maan itse ratkaistavissa. Ns. input-harmonisointi tarkoittaisi, että myös tiedon­keruun tavat ja menetelmät olisi määrätty EU-tasolla.

Input-harmonisoinnin suuntaan on yritetty ottaa askelia viime vuosina nimen­omaan terveys­kysymysten osalta, sillä niissä kysymys­muotoiluilla ja -järjestyksellä on erityistä merkitystä. Vaikka tiedonkeruu­menetelmät (puhelin­haastattelu, itse täytettävä lomake paperilla tai verkossa, käynti­haastattelu) vaihtelevat edelleen maiden välillä, on tutkimusta koordinoiva Eurostat pyrkinyt ohjeistamaan tiukemmin, minkä­lainen kysymys­muotoilu toiminta­rajoitteista tulisi olla.

Lomakemuutokset muuttavat tuloksia

Suomessa kysymys toiminta­rajoitteista on pysynyt lähes­tulkoon muuttumattomana viimeksi kuluneen kymmenen vuoden aikana. Pieniä sana­muotojen viilauksia on tehty, mutta niiden vaikutusta vastaamiseen on vaikea erottaa otos­tutkimukseen kuuluvasta muusta satunnais­vaihtelusta. Suomen tutkimuksessa kysymys kuuluu:

Missä määrin jokin terveys­ongelma on rajoittanut tavan­omaista toimintaa (muihin ihmisiin verrattuna) 6 viime kuukauden ajan. Sanoisitko, että toimintasi:

1. on ollut vakavasti rajoittunutta,

2. on ollut rajoittunutta, mutta ei vakavasti,

3. ei ole lainkaan rajoittunutta?

Ruotsin lomakkeella aina vuoteen 2013 asti kysymys esitettiin ainakin pinta­puolisesti samaan tapaan kuin Suomessa, yhdellä kysymyksellä. Kielellisiä nyanssi­eroja saattoi olla jo silloin, mutta kunnon tutkimuksia tai vertailuja aiheesta ei ole tehty. Tuohon asti kaikkein vakavimpia toiminta­rajoitteita kokeneiden osuudet olivat lähes samalla tasolla kummassakin maassa, 7 ja 8 prosentin välissä, ja Suomessa osuudet olivat jopa aavistuksen pienemmät kuin Ruotsissa (kuvio 1).

Vuonna 2014 kysymys kuitenkin pilkottiin Ruotsin tutkimuksessa neljään erilliseen kysymykseen. Karkeasti ottaen kysymys etenee Ruotsissa seuraavalla tavalla:

1. Onko henkilöllä vaikeuksia osallistua toimintoihin, joita muut ihmiset tekevät

2. (Jos vastaus edelliseen on kyllä): Johtuvatko vaikeudet terveydestä vai jostakin muusta

3. (Jos rajoitteet johtuvat terveydestä) Ovatko vaikeudet vakavia (mycket svårt) vai vähemmän vakavia (ganska svårt)

4. (Jos rajoitteet johtuvat terveydestä) Ovatko vaikeudet kestäneet vähintään kuusi kuukautta

Uusi kysymistapa pitää sisällään periaatteessa kaikki samat elementit kuin alku­peräinenkin kysymys. Verrattuna aikaisempaan muotoiluun uusi kysymys­tapa kuitenkin kiinnittää vastaajan huomion jokaiseen toiminta­rajoitteen määritelmän osaan erikseen, vaatii harkitsemaan niitä ja sitä myötä nostaa kynnystä päätyä toiminta­rajoitteisten joukkoon.

Tämä näkyy Ruotsin aikasarja­tiedoissa selvästi: vuodesta 2014 eteenpäin vakavasti toiminta­rajoitteisten osuus väestöstä karkeasti ottaen puolittui, ja ero Suomen lukuihin kasvoi merkittävästi (kuvio 1).

Ei-vakavat rajoitteet – kulttuuri­erojen harmaa alue?

Terveiden elinvuosien laskennassa käytetään kuitenkin kysymyksen kahta ensimmäistä vastaus­luokkaa eli vakavien rajoitteiden lisäksi vähemmän vakavia rajoitteita kokeneita henkilöitä. Myös näihin kahteen vastaus­luokkaan päätyneiden osuus yhteensä on pysynyt Suomessa pieniä vaihteluja lukuun ottamatta tasaisena: noin kolmannes 16 vuotta täyttäneestä väestöstä kokee ainakin pieniä, ei-vakavia toiminta­rajoitteita (kuvio 2).

Toisin kuin vain vakavissa ­rajoitteissa, lievempiäkin toiminta­rajoitteita kokevien osuuksissa Suomi ja Ruotsi ovat poikenneet toisistaan jo aikaisemmin. Ruotsissa tällä määritelmällä toiminta­rajoitteiseksi päätyi suhteellisesti ottaen noin kolmannes vähemmän väkeä kuin Suomessa vuoteen 2013 asti. Lomake­muutoksen jälkeen Ruotsin osuus kuitenkin puolittui ja ero Suomeen kasvoi edelleen.

Maiden välinen ero ennen Ruotsin tekemää uudistusta saattaa olla esi­merkiksi hyvin pienten sana­muotojen erojen tulosta. Suomessa toisen vastaus­vaihtoehdon muotoilu – joka noudattaa Eurostatin suositusta – pitää sisällään ”lieventävän” jälkiosan, kun taas ruotsin­kielinen vastaava versio ”Ja, i någon grad” oli selvästi erottelevampi.

Näyttää siltä, että juuri vakavien toiminta­rajoitteiden osalta Suomen ja Ruotsin tiedot ovat kuitenkin olleet melko hyvin vertailu­kelpoisia. Terveiden elin­vuosien laskenta tämän tiedon varassa saattaisi tuottaa todellisuutta paremmin kuvaavat tiedot.

Selvää on kuitenkin, että Ruotsin tekemän kysymys­muutoksen myötä ei Suomen ja Ruotsin tietoja voi verrata keskenään missään vastaus­ryhmässä.

Muutokset kysymyksiin on tehtävä harkiten

Toiminta­rajoitteita koskevaa kysymystä on kritisoitu runsaasti kansain­välisillä areenoilla, erityisesti terveys­tutkijoiden piirissä. Kritiikki on pitkälle oikeutettua. Silti yksittäinen tutkimusta tekevä maa ei voi tehdä tempoilevia päätöksiä mittareiden muuttamisesta, vaan muutokset tulee tehdä hallitusti ja asian­tuntijoiden yhteis­työnä.

Kysymysmuotoilua ollaankin muuttamassa lähi­vuosina, mutta jää nähtäväksi, missä määrin se vaikuttaa vertailtavuuteen ja missä määrin maat noudattavat uutta suositusta. Tilastoinnin ydin on myös vertailu­kelpoisissa aika­sarjoissa, joiden vaaliminen on lähes yhtä tärkeää kuin asiaa desimaalilleen oikein kuvaavan mittarin tuottaminen.

Ainakin Suomen osalta aikasarja­tietoja voi käyttää kansalliseen vertailuun. Esimerkiksi Suomen sisällä väestö­ryhmien väliset erot toiminta­rajoitteisista sekä niihin liittyvät muutokset ajassa voivat olla tärkeitä päätöksen­teon kannalta.

Kriittinen lukutapa maiden välisessä vertailemisessa on kuitenkin paikallaan erityisesti, kun on kyse herkästä tutkimus­aiheesta kuten terveys. Ihmisten omat arviot terveyden­tilastaan ovat luotettavaa tietoa sinänsä, mutta miten kysymys- ja vastaus­vaihtoehdot muotoillaan, vaikuttavat vastaamiseen merkittävästi.

Kirjoittaja on yliaktuaari tulonjako­tilastossa Tilasto­keskuksen väestö- ja elinolo­tilastot -yksikössä.