Muita tilastotutkimuksia henkilöstökoulutuksesta
Yritysten kustantaman henkilöstökoulutustilaston ohella on työntekijöiden osallistumista aikuiskoulutukseen yleensä ja erityisesti henkilöstökoulutukseen jo aiemmin selvitetty Tilastokeskuksessa henkilöpohjaisessa Aikuiskoulutustutkimuksessa (vuosina 1980, -90, -95 ja 2000). Lisäksi muutamien Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen kysymysten pohjalta on tehty henkilöstökoulutustilastoa työnantajan tukemaan koulutukseen osallistumisesta vuodesta 1982 alkaen. Edellä mainituista henkilöpohjaisista haastattelututkimuksista voidaan tuottaa osallistumisen volyymitietoja väestötasolla, mutta yritys- ja toimialatarkastelulle nämä aineistot asettavat rajoituksia. Lisäksi esimerkiksi koulutukseen osallistumisen kustannuksia ei henkilöpohjaisilla tutkimuksilla ole vielä lainkaan mitattu.
Yritysten näkökulmasta henkilöstökoulutukseen osallistumista ja yritysten koulutustarpeita ovat selvittäneet aikaisemminkin mm. Teollisuuden ja Työnantajain keskusliitto (TT) ja Palvelutyönantajat (PT). Kattavaa, kaikki toimialat käsittävää yrityksiin kohdennettua henkilöstökoulutustutkimusta ei kuitenkaan ole tätä aikaisemmin Suomessa toteutettu. Osallistumisastetta ja koulutuspäiviä koskevan määrällisen tiedon lisäksi tässä tutkimuksessa yritettiin selvittää yksityiskohtaisemmin myös henkilöstökoulutuksen kustannuksia.
Päivitetty 20.9.2002
Palaute:
Yritysten henkilöstökoulutus
Hannu Virtanen
Tarja Seppänen
Puhelin: (09) 17341
Sähköposti:
aikuiskoulutus.tilastot@tilastokeskus.fi
|