Kuntapuntari 3/2003
Alueelliset vetovoimatekijät
Alueelliset vetovoimatekijät -teemanumerossa käsitellään
työvoiman, osaamisen ja innovaatioiden merkitystä alueiden
kehitykselle. verrataan aluekeskuksia, eritellään maaseudun ja
kaupunkien välisen ja sisäisen muuton ominaispiirteitä sekä
kerrotaan, mikä vetää ulkomaisia matkailijoita Suomeen.
Liitetaulukossa esitetään kunnittaisia tilastotietoja väestön
määrän ja väestöllisen huoltosuhteen muutoksista 2000-2020
väestöennusteen mukaan.
Sisällys:
Pekka Tiainen Alueiden menestyminen riippuu osaamisesta ja
yhteistyöstä
Janne Antikainen Tampere ja Ylä-Savo
aluekeskusvertailun ääret
Veli-Pekka Saarnivaara Alueiden elinvoima
syntyy innovaatioista
Tilasto Kuntien päättäjät näkevät
valoisampaa
Vesa Virtanen Maalle halutaan, mutta ei
muuteta
Ikkuna Eurooppaan Suomi pärjää
kilpailukyvyssä
Päivi Berg Helsinki vetää
ulkomaalaismatkailijoita Suomeen
VAKIOTEEMAT
Tietoyhteiskunta:
Juha Nurmela Suomalaisten vaikuttamiskanavat:
Pääkaupunkiseudulla eniten pallotteluviestintää
Kunta työnantajana:
Pekka Haapala Kunta-alalla 87 miljoonaa työpäivää
vuonna 2000
Palvelut:
Pekka Lith Ostopalvelujen merkitys kasvaa kuntien
kiinteistönpidossa
LIITETAULUKKO
Päivitetty 24.7.2003
Yhteystiedot:
International Business Statistics
E-mail: ibs@tilastokeskus.fi
|