pixhill.com

Suomalaisessa työelämässä on käynnissä historiallinen sukupolven­vaihdos. 2010-luvulla eläkkeelle siirtyy ennätyksellisen suuri joukko palkansaajia. Heidän tilalleen astuvat tieto­yhteiskunnan kasvatit, jotka ovat pikkulapsesta saakka tottuneet käyttämään tietotekniikkaa ja toimimaan sosiaalisen median verkostoissa.

2010-luvulla valtaosa suuriin ikäluokkiin kuuluvista on jo poistunut työ­markkinoilta nuorempien tieltä. Työelämässä on edelleen 1950-luvun ”lähiö­sukupolvea”, mutta pääosin työikäiset koostuvat edellä mainittuja ryhmiä nuoremmista ja kooltaan pienistä kohorteista. Erityistä kiinnostusta on herättänyt 2000-luvulla työuransa aloittanut Y-sukupolvi, jolla viitataan 1980-luvulla ja tämän jälkeen syntyneiden ikä­luokkaan.

Siinä missä suuriin ikäluokkiin on liitetty monia liioiteltuja arviointeja, kuten ajatus eläkepommista, myös nuorempien sukupolvien erityislaatuisuudesta on esitetty lennokkaita tulkintoja. On esimerkiksi väitetty, että työelämän pelisäännöt on kirjoitettava uusiksi, koska nuoret eivät arvosta perinteistä palkkatyötä yhtä paljon kuin heidän vanhempansa. Toisaalta suuria ikäluokkia ja heidän lapsiaan on moitittu samoista asioista heidän nuoruudessaan.

Nykynuorten työmoraali on kohdallaan

Onko puheessa Y-sukupolven erityislaatuisuudessa perää? Tutkin asiaa kollegoideni Tiina Saaren, Satu Ojalan ja Katri Siposen kanssa Tilastokeskuksen kokoamien työolo­tutkimusten valossa.

Emme löytäneet edustavista vuosina 1984, 1997 ja 2008 kootuista tilastoista juuri mitään tukea epäilyille 15–28-vuotiaiden nuorten aikuisten rapistuvasta työmoraalista. Ymmärsimme, että käsissämme on tärkeä havainto. Nykynuorten työmoraali on kohdallaan, kunhan heille annetaan tilaisuus näyttää kyntensä ja oppia työelämän pelisäännöt.

Keskityimme tutkimuksessamme kahteen teemaan: (1) ansiotyön, koti- ja perhe-elämän sekä vapaa-ajan arvostus ja (2) halu vaihtaa työpaikkaa samalle tai eri alalle. Tarkastelimme kolmeen eri sukupolveen kuuluvien 15 – 28-vuotiaiden asenteita samanikäisinä heidän ollessaan työuransa alkuvaiheessa. Vertailukohdaksi otimme kaikki yli 29-vuotiaat.

Vuoden 1984 aineiston nuoria kutsumme rakenne­muutoksen sukupolveksi, joka syntyi vuosina 1956–1969. Vuoden 1997 aineiston nuoret kuuluvat X-sukupolveen (1969–1982 syntyneet) ja vuoden 2008 aineiston nuoret puolestaan Y-sukupolveen (1980–1993 syntyneet). Perustelemme 15–28-vuotiaiden nuorten ottamista analyysin kohteeksi sillä, että valintamme on linjassa paitsi tyypillisten sukupolvikategorisointien myös aiemman kotimaisen survey-tutkimuksen kanssa.

Rajauksemme ei toki ole ongelmaton. Aineistomme nuorimmilla vastaajilla sukupolvi­tietoisuus on vasta muotoutumassa ja heidän työ­orientaationsa saattaa kuvastaa enemmän yleistä käsitystä työn merkityksestä kuin omakohtaista kokemusta työelämästä. 15-vuotiaat kuitenkin ovat muodollisesti työikäisiä ja aineistomme edustaa myös kaikkein nuorimpia palkansaajia.

Tulostemme mukaan epäilys nuorten heikosta työ­orientaatiosta on aiheeton. Kuviossa 1 on esitetty ansiotyötä erittäin tärkeänä pitävien palkansaajien osuus iän ja koulutusasteen mukaan.

Kuvio 1. Ansiotyötä erittäin tärkeänä pitävät palkansaajat iän ja koulutusasteen mukaan vuosina 1984, 1997 ja 2008

Lähde: Tilastokeskuksen työoloaineisto

Sukupolvien erot työ­orientaatiossa ovat varsin pieniä samoin kuin erot perus-, keski- ja korkea-asteen koulutuksen suorittaneiden välillä. Työn arvostus on kuitenkin vanhemmassa ikäryhmässä nuoria hieman korkeammalla tasolla jokaisena mittausvuonna ja jokaisen koulutusasteen kohdalla.

Varttuneempien ikäryhmässä työn arvostus on laskenut selkeämmin kuin nuorempien. Nuorilla koulutus­asteen mukaiset erot vaihtelevat vuosittain: vuonna 1984 korkeasti koulutetut arvostivat työtään eniten, vuosina 1997 ja 2008 he arvostivat työtään hieman vähemmän kuin perus- tai keskiasteen suorittaneet.

Löysimme nuorempien ja vanhempien työntekijöiden väliltä tilastollisesti merkitsevän eron (*** p ≤ 0,001) vain vuonna 1984 mutta emme enää myöhempinä ajankohtina. Tulos ei anna oikeutta arveluille Y-sukupolven työ­asenteiden kehnoudesta. Nuoret ovat arvostaneet aiemminkin työtä hieman vähemmän kuin vanhemmat, mutta nuorten työn arvostus on silti pysynyt korkeana – sukupolvien välinen ero ei ole syventynyt.

Tarkastelimme myös koti- ja perhe-elämän sekä vapaa-ajan merkitystä. Huomionarvoisin muutos vuosien 1984 ja 2008 välillä on se, että perheen ja vapaa-ajan arvostus on kasvanut kaiken ikäisillä palkansaajilla. Tulkintamme mukaan kyse ei ole eri elämänalueiden keskinäisestä kilpailusta. Työ, perhe ja vapaa-aika täydentävät toisiaan.

Puheet Y-sukupolven kärsimättömyydestä ovat liioiteltuja

Y-sukupolvea on syytetty kärsimättömyydestä. Nykynuoret ovatkin selvästi vanhempia kiinnostuneempia vaihtamaan työpaikkaa eri alalle. Tulos ilmentää nuorten elämäntilannetta. Nuoruus on aina ollut etsikkoaikaa, jota erilaiset siirtymät jäsentävät. Nuoret hakevat paikkaansa työmarkkinoilla, pohtivat koulutus­valintojaan ja koettelevat siipiään erilaisissa ammateissa.

Yllättävää sen sijaan on, ettemme saaneet vahvistusta oletuksille Y-sukupolven heikosta työpaikka­uskollisuudesta saman alan sisällä, vaikka nuorten siirtyminen koulutuksesta työelämään on alkanut jäsentyä aikaisempaa yksilöllisemmin. Nuoret näyttävät olevan varsin työpaikka­uskollisia, kun oma ala on löytynyt.

Tuloksessa, jonka mukaan nuoret pyrkivät eri alalle huomattavasti varttuneempia työntekijöitä useammin ei ole mitään ennustusten vastaista. Yllättävää kuitenkin on, ettei asiassa ole tapahtunut mitään muutosta sitten 1980-luvun. Tämä kertoo ennen kaikkea nuorten työmarkkina-aseman pysyvyydestä ja samankaltaisuudesta 1980- ja 2000-luvulla. Tässäkin suhteessa puheet Y-sukupolven kärsimättömyydestä voidaan unohtaa.

Työttömyydestä huolimatta enemmistöllä nuorista menee hyvin

Kaiken kaikkiaan nuorten työolot ovat kohdallaan ja työasenteet ennemmin konservatiivisia kuin radikaaleja, joskin nuorten työmarkkinatilanteessa on erityisiä ongelmia. 1990-luvun laman jälkeen nuoriso­työttömyys jäi pysyvästi aikaisempaa korkeammalle tasolle ja pätkätyöt yleistyivät nuorten keskuudessa nopeammin kuin väestössä keskimäärin.

Vaikka emme tutkimuksessamme käsitelleet nuorten työttömyyttä ja syrjäytymistä, mihin aineistomme ei anna mahdollisuutta, painotettakoon että ongelmista huolimatta enemmistöllä nuorista menee hyvin. Nuorten työttömyys­aste on noin 20 prosenttia, mutta työttömyyden virallinen tilastointitapa ei kerro koko totuutta ilmiöstä.

Nuorisotyöttömyys (15–24-vuotiaat) lasketaan työvoimasta eli työllisten ja työttömien summasta, ei ikäluokasta. Työttömien nuorten osuus ikäluokasta on huomattavasti pienempi kuin heidän todellinen työttömyysasteensa, koska suurin osa nuorista opiskelee. Kun työttömyys­luvuista poistetaan työtä hakevat opiskelijat, työttömien nuorten osuus ikäluokasta on huomattavasti pienempi kuin julkisuudessa usein annetaan ymmärtää.

Suomalaisnuorten eurooppalaisittain pitkiä opiskelu­aikojakaan ei voi pitää ongelmana työ­markkinoiden toimivuuden kannalta. Opiskeluaikana kartutetaan tärkeää työkokemusta, usein koulutusta vastaavissa tehtävissä, mikä saattaa nopeuttaa omalle alalle työllistymistä valmistumisen jälkeen. Opiskelevat nuoret ovat myös merkittävä osa työvoimaa. Joka kymmenes työllinen opiskelee.

Oma kysymyksensä on, miten edelleen jatkuva finanssi­kriisi, julkisen talouden säästö­paineet ja mahdollinen ostovoiman heikentyminen vaikuttavat työ­asenteisiin. Veikkauksemme on, että työn arvostus ei ainakaan lähitulevaisuudessa heikkene. Työttömyyden pelko saattaa ennemmin kasvattaa työn arvostusta, koska nuorilla on edellisiä sukupolvia enemmän menetettävää taloudellisesti.

Kansainvälisissä vertailuissa on havaittu samankaltaisia sukupolvi­eroja kuin olemme kuvailleet. Erot eivät kiinnity tiettyyn ikäkauteen, vaan ajalliseen vertailuun perustuen näyttää siltä, että arvomuutos säilyy nuorten ikääntyessä. Sikäli kuin nykynuoret arvostavat vapaa-aikaa ja perhettä enemmän kuin työtä, tämä asetelma tuskin muuttuu iän karttuessa.

Pasi Pyöriä toimii sosiologian yliassistenttina Tampereen yliopiston Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikössä.