Asiantuntija-artikkelit ja ajankohtaisblogit
Sivuston näkymät
  • Tämä juttu on arkistoitua sisältöä, joka tarjotaan luettavaksi sellaisenaan. Tämän vuoksi siinä voi olla saavutettavuusongelmia.

Kulutuksen hiilijalanjäljen seurantaa tarvitaan

6.4.2016

Asuminen, liikkuminen ja ruoka muodostavat kulutuksen hiili­jalan­jäljestä valtaosan. Viime vuosina asumisen ja henkilö­auto­liikenteen hiili­jalan­jäljet ovat pienentyneet, mutta elin­tarvikkeiden jalan­jälki on pysynyt ennallaan.

Kotitalouksien kulutus­menojen kasvi­huone­kaasu­päästöt (khk-päästöt) muodostavat 70 prosenttia Suomen kulutusperusteisista khk-päästöistä (Nissinen ym. 2007; Seppälä ym. 2011; Nissinen ym. 2012b).

Kotitalouksien kulutuksen osuus khk-päästöistä Suomessa on samaa suuruus­luokkaa kuin muissakin länsimaissa. Kulutuksella on siis merkitystä pyrittäessä kohti yhä tiukentuvia päästö­tavoitteita.

Kasvihuonekaasujen päästö­tavoitteet on toistaiseksi asetettu alue­perusteisesti, esimerkiksi Suomi tavoittelee 80 prosentin päästö­vähennystä vuoden 1990 tasosta vuoteen 2050 mennessä. Koska alue­perusteinen tarkastelu ei ota huomioon vientiä ja tuontia, niin siinä hukataan käsitys siitä, paljonko tietyn alueen asukkaiden elämäntavat ja kulutus aiheuttavat päästöjä.

Globaalissa taloudessa alue­perusteiset päästöt riippuvat kulutuksen ja tuotannon maan­tieteestä. Asumisen energian kulutuksen ja liikenteen poltto­aineiden käytön suorat khk-päästöt kohdentuvat kansallisesti. Energian osalta poikkeus on kuitenkin tuonti­sähkö ja liikkumisessa ulkomailla tehtävät matkat.

Kulutuksen ja tuotannon khk-päästöjen kohdentuminen samalle alueelle pätee myös ruoan, tavaroiden ja palveluiden tuotannossa silloin, kun tuotanto ja tarvittavat tuotannon panokset ovat koti­maisia.

Suomalaisten kulutuksesta syntyy kuitenkin päästöjä maamme rajojen ulko­puolella kun kulutamme tuonti­tuotteita. Lisäksi monien kuluttamiemme kotimaisten tuotteiden ja energian tuotanto­ketjujen päästöt tapahtuvat maamme ulko­puolella.

Mikäli tarkastellaan vain tietyllä alueella tapahtuvia päästöjä, niin esimerkiksi teollisuuden päästöt voivat pienentyä tuotantoa tehostamalla, mutta myös tuotannon siirtyessä maan rajojen ulko­puolelle.

Tästä syystä päästöjä tulee seurata myös kulutuksen näkö­kulmasta siten, että energian, tuotteiden ja palveluiden päästöt jyvitetään kuluttajalle riippumatta siitä, missä päin maailmaa ne on tuotettu.

Khk-päästövähennysten ja kulutuksen yhteyteen on alettu kiinnittää huomiota päätöksen­teossa. Tästä esimerkkinä ovat ympäristö­ministeriön kestävän kulutuksen ohjelmat (KULTU). Kulutukseen voidaan vaikuttaa ohjaus­keinoilla, kuten energian ja poltto­aineiden hinnoittelulla, rakentamisen ja korjausrakentamisen säädöksillä, liikenne­infra­struktuurilla, liikenteen hinnoittelulla ja informaatio-ohjauksella.

Ohjelmien ja ohjaus­keinojen vaikuttavuuden seurantaan tarvitaankin indikaattori – kulutusmenojen khk-päästöt – (Nissinen ym. 2012a; Nissinen ym. 2012b), sillä alue­perusteisten khk-päästöjen muutos ei suoraan kuvaa kulutuksen muutoksesta johtuvia vaikutuksia.

Tässä artikkelissa koti­talouksien kulutus­menojen khk-päästöistä puhutaan yksin­kertaisemmin kulutuksen hiilijalanjälkenä. Tällä viitataan hiili­dioksidi­ekvivalentteina mitattuihin tuotteiden ja palveluiden elinkaarenaikaisiin khk-päästöihin (ks. tietolaatikko).

Esimerkiksi energian tuotannossa ja poltto­aineiden poltossa syntyvien suorien hiilidioksidi- ja muiden kasvi­huone­kaasujen lisäksi otetaan huomioon tuotantoketjun khk-päästöt. Artikkelissa esitetyt kuviot perustuvat ympäristö­ministeriön rahoittamassa hankkeessa toteutettuun tarkasteluun kulutuksen hiili­jalan­jäljestä (ks. tieto­laatikko tarkastelun menetelmistä).

Kulutuksen kasvaessa hiilijalanjälki kasvaa

Suomalaisen keski­määräinen hiili­jalan­jälki henkilöä ja vuotta kohden vaihteli vuosina 2003 – 2013 noin 10,5 tonnista vajaaseen 12 tonniin. Kulutuksen jakauma pysyi tarkastelu­jakson aikana pää­piirteissään samanlaisena.

Asuminen, liikkuminen ja ruoka muodostavat hiili­jalan­jäljestä yhteensä noin kolme neljännestä (kuvio 1).

Kuvio 1. Suomalaisen keskimääräiset kulutusmenot ja kulutuksen hiilijalanjälki 2003 – 2013

Kuvio 1. Suomalaisen keskimääräiset kulutusmenot ja kulutuksen hiilijalanjälki 2003–2013. Lähde: Kulutuksen hiilijalanjäljen indikaattori -hanke.

Lähde: Kulutuksen hiilijalanjäljen indikaattori -hanke

Eniten vaihtelua on asumisessa ja kodin energian­käytössä. Vaihtelussa suurin tekijä on asumisen energia, johon vaikuttavat sää­olo­suhteet, lämmitys­tarve ja kunkin vuoden energian­tuotannon polttoainejakauma. Asumisen energian vuosittaiset muutokset ilmenevät merkittä­vämmin päästöissä kuin kulutusmenoissa, sillä fossiilisella energialla on korkea päästö­intensiteetti kulutettua euroa kohden.

Kuviosta 1 havaitaan, että kulutus­menojen ja hiili­jalan­jäljen muutokset ovat pääosin saman­suuntaisia. Kulutusmenojen lisääntyessä lisääntyvät myös päästöt.

Mikäli kulutus­menojen käyttö muuttuu eli kulutusta siirtyy khk-päästö­intensi­teetiltään korkeampaan tai matalampaan kulutukseen, myös hiili­jalan­jälki voi muuttua, vaikka kulutus­menot pysyisivät ennallaan.

Asuminen aiheuttaa suurimman hiilijalanjäljen

Asuminen on suurin yksittäinen osa-alue kulutuksen hiili­jalan­jäljessä (kuvio1). Asumisen hiili­jalan­jälkeä tarkastellaan kolmessa osassa: asumisen energian­kulutus, pääoman kuluminen (eli rakentaminen ja peruskorjaukset) ja muu yllä­pito. Muu yllä­pito sisältää palveluita kuten isännöinti, kiinteistö­huolto ja jätehuolto.

Suurin osa asumisen hiili­jalan­jäljestä syntyy lämmityksestä ja laitteiden sähkön­käytöstä. Asunto­pääoman kuluminen muodostaa tarkastelu­jaksolla 16 – 22 prosenttia asumisen hiili­jalan­jäljestä (kuvio 2). Osuus kasvaa tarkastelu­jakson loppua kohden, kun energian päästöt vähenevät.

Kuvio 2. Suomalaisen asumisen keskimääräinen hiilijalanjälki päästölähteittäin 2003 – 2013

Kuvio 2. Suomalaisen asumisen keskimääräinen hiilijalanjälki päästölähteittäin 2003–2013.

Lähde: Kulutuksen hiilijalanjäljen indikaattori -hanke

Asumisen energia­kulutuksen päästöissä voidaan edelleen erottaa kolme suurinta päästö­lähdettä: sähkö, kaukolämpö ja öljy (kuvio 3). Öljy viittaa koti­talouksissa käytettyyn öljyyn eli öljy­lämmitykseen. Hiilijalanjälkilaskelma perustuu asumisen energian tilastoihin, joiden tilastointi­tapa uudistui vuosien 2007 ja 2008 välillä.

Kuvio 3. Suomalaisen asumisen energiankulutuksen hiilijalanjälki energialähteittäin 2003 – 2013

Kuvio 3. Suomalaisen asumisen energiankulutuksen hiilijalanjälki energialähteittäin 2003–2013. Lähde: Kulutuksen hiilijalanjäljen indikaattori -hanke

Lähde: Kulutuksen hiilijalanjäljen indikaattori -hanke

Kylmät talvet, kuten vuonna 2010, ilmenevät asumisen hiili­jalan­jäljessä. Kylminä talvi­päivinä sähkön kulutus on suurta, ja tarvitaan päästö­intensiivistä hiili­lauhde­tuotantoa vastaamaan kysyntään. Myös vesivoiman saatavuuden vuosittainen vaihtelu vaikuttaa. Mikäli vesi­voimaa on paljon saatavilla, tämä pienentää sähkön hiili­jalan­jälkeä.

Vuonna 2010 asumisen hiili­jalan­jälki oli korkea verrattuna tarkastelu­jakson moniin muihin vuosiin. Vuonna 2010 myös kulutus­menot kasvoivat edelliseen vuoteen verrattuna, mutteivät samassa suhteessa hiili­jalan­jäljen kasvun kanssa. Tämä johtuu siitä, että päästöt per energiaan kulutettu euro ovat asumisen energiassa korkeammat kuin useimmissa muissa kulutus­tuote­ryhmissä.

Toisin sanoen energiaan (fossiiliseen) käytetty raha kasvattaa päästöjä enemmän kuin vastaava summa käytettynä useimpiin muihin tuotteisiin tai palveluihin. Luonnollisesti ainoastaan kulutus­menojen suuntaaminen uudella tavalla ei ole ainoa vaihtoehto, vaan kulutuksen sijaan investointi esimerkiksi energia­tehokkuutta lisääviin toimiin olisi hiili­jalan­jäljen kannalta järkevää.

Yksityisautoilun hiilijalanjälki ei enää kasva

Liikkuminen muodostaa keski­määrin vajaan viidenneksen koti­talouksien kulutus­menojen hiili­jalan­jäljestä. Yksityisten kulku­välineiden hankinnan, käytön ja huollon osuus vaihteli tarkastelu­vuosina 78 – 80 prosentin välillä liikkumisen kokonais­päästöistä.

Yksityisten kulku­välineiden, lähinnä henkilö­autoilun, hiili­jalanjälki näyttäisi olevan lasku­suunnassa (kuvio 4). Tarkastelu­jakson aikana liikenteen bio­poltto­aineiden jakelu­velvoite on kasvanut vuoden 2008 kahdesta prosentista vuoden 2012 kuuteen prosenttiin.

Kuvio 4. Suomalaisen liikkumisen keskimääräinen hiilijalanjälki 2003–2013

Kuvio 4. Suomalaisen liikkumisen keskimääräinen hiilijalanjälki 2003–2013. Lähde: Kulutuksen hiilijalanjäljen indikaattori -hanke.

Lähde: Kulutuksen hiilijalanjäljen indikaattori -hanke

Bio­poltto­aineeseen liittyvien muutosten lisäksi päästöihin vaikuttaa henkilö­autoilun kasvun taittuminen. Valta­kunnallisen henkilö­liikenne­tutkimuksen mukaan suomalaisten matka­suorite henkilö­autolla oli vuosien 2004 – 2005 tutkimuksessa 32 km henkilöä kohden vuorokaudessa, kun vuosien 2010 – 2011 tutkimuksessa vastaava luku oli 30 km.

Lento- ja laivamatkojen tarkkaa erottelua omiin kate­gorioihinsa mutkistaa niiden hankinta myös osana pakettimatkoja. Lento- ja laiva­matkojen osalta kuvion 1 henkilö­liikenteeseen sisältyvät vain pelkkinä lento- tai laivamatkoina hankitut matkat. Paketti­matkat sisältyvät virkistykseen ja kulttuuriin.

Elintarvikkeiden hiilijalanjälki samalla tasolla tarkasteluajanjaksolla

Elintarvikkeiden (sis. alkoholittomat juomat) kulutuksen hiili­jalanjäljessä on vain vähän vaihtelua tarkastelujaksolla (kuvio 5). Vastaavalla ajan­jaksolla Suomen ravinto­tase osoittaa lihan kulutuksen kasvaneen 72,3 kg:sta 77,1 kg:aan per henkilö.

Kuvio 5. Suomalaisten kuluttamien elintarvikkeiden ja alkoholittomien juomien keskimääräinen hiilijalanjälki vuosina 2003 – 2013

Kuvio 5. Suomalaisen kuluttamien elintarvikkeiden ja alkoholittomien juomien keskimääräinen hiilijalanjälki 2003–2013. Lähde: Kulutuksen hiilijalanjäljen indikaattori -hanke.

Lähde: Kulutuksen hiilijalanjäljen indikaattori -hanke

Eläin­peräisiin tuotteisiin hiili­jalan­jälki­laskelmassa kuuluvat lihan lisäksi kala, kananmunat ja maito­tuotteet.

Tavaroiden ja palveluiden osuus hiilijalanjäljestä noussut

Tavaroiden ja palveluiden osuus hiili­jalanjäljen kokonaisuudesta muodostaa yhteensä vajaan kolmanneksen (vrt. kuvio 1). Kuvio 6 osoittaa, kuinka laajasta joukosta erilaisia tuotteita ja palveluita kategoria koostuu. Tarkastelujaksolla tavaroiden ja palveluiden osuus hiili­jalanjäljestä on kasvanut 29 prosentista 33 prosenttiin.

Kuvio 6. Suomalaisten keskimääräinen tavaroiden ja palveluiden kulutuksen hiilijalanjälki ja vastaavat kulutusmenot 2003 – 2013. Klikkaa kuva suuremmaksi.

Kuvio 6. Suomalaisten keskimääräinen tavaroiden ja palveluiden kulutuksen hiilijalanjälki ja vastaavat kulutusmenot 2003–2013. Lähde: Kulutuksen hiilijalanjäljen indikaattori -hanke.

Lähde: Kulutuksen hiilijalanjäljen indikaattori -hanke

Talouden laskusuhdanne tarkastelu­jakson puoli­välissä aiheutti notkahduksen tavaroihin ja palveluihin kohdistuvissa kulutus­menoissa, mikä heijastuu hiili­jalan­jälkeen.

Tarkastelu­jaksolla suurin muutos on tapahtunut tietojen­käsittely­laitteissa ja tieto­liikenne­palveluissa, joiden hiili­jalan­jälki on kasvanut 139 prosenttia.

Sanoma­lehtien, kirjojen ja paperi­tarvikkeiden hiili­jalan­jälki puolestaan on pienentynyt 27 prosenttia.

Pääoman kuluminen lisää kulutuksen hiilijalanjälkeä

Kulutuksen päästöjen tarkastelussa voidaan erottaa väli­tuote­käyttö ja pää­oman kuluminen. Väli­tuote­käytöllä tarkoitetaan kulutus­hyödykkeiden ja palvelujen tuotanto­prosessissa panoksina kulutettuja raaka-aineita, palveluita ja energiaa.

Pääoman kuluminen on puolestaan kansan­talouden tilin­pidon käsite, jonka avulla pitkä­ikäisten pää­oma­tavaroiden (kuten tuotanto­laitosten) käyttö­osuus voidaan allokoida yhdelle vuodelle.

Pääoman kulumisen lisääminen malliin kasvatti koti­talouksien kulutuksen aiheuttamia kasvihuonekaasupäästöjä vuonna 2010 noin 12 prosenttia. Kuviossa 7 on esitetty pääoman kulutuksen osuudet prosentteina kulutus­luokan hiili­jalan­jäljestä.

Kuvio 7. Välituotekäytön ja pääoman kulumisen osuudet

Kuvio 7. Välituotekäytön ja pääoman kulumisen osuudet. Lähde: Kulutuksen hiilijalanjäljen indikaattori -hanke.

Lähde: Kulutuksen hiilijalanjäljen indikaattori -hanke

Asumisessa pääoman kulumisen osuus on korkein, 18 prosenttia. Palvelu­tuotannossa, kuten terveydenhuollossa ja koulutuksessa, pää­oman kulumisen osuus on suurempi kuin kulutus­hyödykkeisiin liittyvissä luokissa (kuvio 7). Tämä johtuu rakennusten suuresta merkityksestä palvelujen tuottamisessa. Huomattavaa on myös tieto­liikenne, jossa pää­oman kulumisen osuus on niinkin suuri kuin 30 prosenttia. Tietoliikenteen korkeaan pää­oman kulumiseen vaikuttaa koneiden ja laitteiden korkea osuus televiestintätoimialan pääoma­kannasta suhteessa rakennus­kantaan.

Mitkä tekijät vaikuttavat kulutusmenojen hiilijalanjäljen muutoksiin?

Hiilijalanjäljen vuosittaiseen vaihteluun vaikuttavat useat tekijät. Asumisen yhteydessä mainittiin jo edellä vuosittaisen lämmitys­tarpeen, energian­lähteiden ja -tuotanto­tapojen vaihtelu. Energian tarpeen ja päästöjen muutokset näkyvät suorimmin asumisessa, mutta vaikuttavat läpi koko kansan­talouden teollisen- ja palvelutuotannon khk-päästöjen kautta.

ENVIMAT10 -malliin johdettiin päästöjen kannalta keskeisten parametrien vuosittaiset muutokset tarkastellulla aikavälillä. Näitä olivat sähkön ja kauko­lämmön tuotannon primäärienergian muutokset sekä tuonti­sähkön osuuden muutokset. Lisäksi mallin parametreihin estimoitiin muutokset eräille erityis­päästöille, joilla ajan­jaksolla on tapahtunut suuria muutoksia, kuten lannoitteiden valmistuksen typpi­oksiduuli­päästöt, kaato­paikkojen metaani­päästöt ja vähittäis­kaupan F-kaasupäästöt.

Tuotannon tehostuminen vaikuttaa sekä tuotteiden hintoihin että tuotettua yksikköä kohden tuotettuihin päästöihin. Tuonti­tuotteiden päästöille ENVIMAT-malli käyttää pää­asiallisesti tuote­ryhmä­kohtaisia kansainvälisiä keski­arvoja.

Joidenkin tuonti­tuotteiden osalta (esimerkiksi raaka­öljy, maa­kaasu ja sähkö) on kuitenkin pyritty ottamaan huomioon tuotteiden alku­perä­maa sillä tarkkuudella kuin se Ecoinventin tietojen pohjalta on mahdollista.

Myös tuotanto­teknologioiden tehokkuuden vaihtelut eri puolilla maailmaa vaikuttavat kulutuksen päästö­intensiteettiin. Tarkemmat tiedot tuonti­tuotteiden lähtö­aluekohtaisista ympäristö­kuormituksista ja päästöistä ovat riippuvaista kansain­välisten tieto­aineistojen, erityisesti Ecoinventin, kehityksestä.

Kulutuksen muutokset, eli kulutetun raha­määrän vaihtelu tai muutokset kulutettujen palvelujen ja tuotteiden jakaumassa vaikuttavat myös tuloksiin. Yhden euron käyttäminen energian hankintaan, liikenne­poltto­aineisiin tai eläin­peräisiin elin­tarvikkeisiin tuottaa enemmän khk-päästöjä kuin useimpiin muihin tuotteisiin tai palveluihin kulutettu euro (Seppälä ym. 2009, 58).

Kulutuksen suuntaaminen alhaisen päästö­intensiteetin kulutustuoteryhmiin pienentää hiili­jalanjälkeä. Tässä artikkelissa on keskitytty kulutuksen näkö­kulmaan mutta on hyvä ottaa huomioon, että kulutuksen lisäksi koti­taloudet säästävät ja investoivat.

Investointi­ratkaisut vaikuttavat myös hiili­jalan­jälkeen: lisätäänkö asumisen energia­tehokkuutta tai uusiutuvan energian käyttöä (ks. Eva Heiskasen ym. artikkeli tässä numerossa)?

Energian tuotannon ja kulutuksen vuosittaisen vaihtelun, tuotannon tehostumisen, tuotannon maan­tieteellisen sijainnin ja kulutus­menojen muutosten vaikutuksia hiili­jalan­jälkeen tulisi tutkia nykyistä tarkemmin.

Tarkastelun perusteella voitaisiin tehdä johto­päätöksiä kunkin tekijän paino­arvosta vuosittaisissa muutoksissa, esimerkiksi miten paljon muutokset kulutuksen rakenteessa tai tuotteiden tuonti­maassa vaikuttavat.

 

Marja Salo on tutkija ja Ari Nissinen ryhmä­päällikkö Suomen ympäristö­keskuksessa (SYKE). Ilmo Mäenpää on tutkimus­professori ja Mari Heikkinen tohtori­koulutettava Oulun yliopiston Thule-instituutissa.

 

Artikkeli perustuu ”Kulutuksen hiili­jalan­jäljen indikaattori” -hankkeeseen (Salo ym. 2015), jota on rahoittanut ympäristö­ministeriö.

 

Lähteet:

KULTU. Kestävän kulutuksen ja tuotannon ohjelma (KULTU).

Nissinen, Ari & Grönroos, Juha & Heiskanen, Eva & Honkanen, Asmo & Katajajuuri, Juha-Matti & Kurppa, Sirpa & Mäkinen, Timo & Mäenpää, Ilmo & Seppälä, Jyri & Timonen, Päivi & Usva, Kirsi & Virtanen, Yrjö & Voutilainen, Pasi 2007. Developing benchmarks for consumer oriented life cycle assessment-based environmental information on products, services and consumption patterns. J. Clean. Prod. 15.

Nissinen, Ari & Mattinen, Maija & Rantsi, Jari 2012a. Avainindikaattorit asumisen, henkilöliikenteen ja ruoan ilmastovaikutusten seurantaan. Tieto &Trendit 4 – 5.

Nissinen, Ari & Heiskanen, Eva & Perrels, Adriaan & Berghäll, Elina & Liesimaa, Virpi & Mattinen, Maija 2012b. Ohjauskeinoyhdistelmät asumisen, henkilöliikenteen ja ruoan ilmastovaikutusten hillintään. KUILU-hankkeen loppuraportti. Suomen ympäristö 11/2012.

Salo, Marja & Nissinen, Ari & Lilja, Raimo & Olkanen, Emilia & O’Neill, Mia & Uotinen, Martina 2014. Education, training, tools and services to enhance sustainable household consumption. Conference proceedings / 17th European Roundtable on Sustainable Consumption and Production–ERSCP 2014.

Salo, Marja & Nissinen, Ari & Mäenpää, Ilmo & Heikkinen, Mari 2015. Carbon footprint indicator for household consumption in Finland. Posteri, ISIE conference 7. – 10.7.2015 University of Surrey, Guildford, UK.

Seppälä, Jyri & Mäenpää, Ilmo & Koskela, Sirkku & Mattila, Tuomas & Nissinen, Ari & Katajajuuri, Juha-Matti & Härmä, Tiina & Korhonen, Marja-Riitta & Saarinen, Merja & Virtanen, Yrjö 2009. Suomen kansantalouden materiaalivirtojen ympäristövaikutusten arviointi ENVIMAT-mallilla. Suomen ympäristö 20/2009.

Seppälä, Jyri & Mäenpää, Ilmo & Koskela, Sirkka & Mattila, Tuomas & Nissinen, Ari & Katajajuuri, Juha-Matti & Härmä, Tiina & Korhonen, Marja-Riitta & Saarinen, Merja & Virtanen, Yrjö 2011. An assessment of greenhouse gas emissions and material flows caused by the Finnish economy using the ENVIMAT model. J. Clean. Prod. 19.

 

----------------------------------------------------------------------------------------------

Kulutuksen hiilijalanjäljen laskenta ja lähtöaineistot

Kotitalouksien kulutuksella tarkoitetaan tässä artikkelissa koti­talouksien kulutus­menoja. Vaikka kulutusmenojen tarkastelu antaa kattavan kuvan koti­talouksien kulutuksesta, nekään eivät kata kaikkien kotitalouksien käytettävissä olevien palveluiden hiili­jalan­jälkeä.

Esimerkiksi terveyden­huolto on mukana siltä osin, kun koti­taloudet maksavat terveyskeskus- ja yksityisen terveyden­huollon maksuja. Tarkastelun ulkopuolella ovat siis osin tai kokonaan koti­talouksien käyttämät julkiset palvelut, kuten julkiset terveydenhuolto- ja koulutus­palvelut. Lisäksi ulkopuolelle jäävät hallinto ja maan­puolustus.

Kotitalouksien kulutus­menojen aiheuttamat khk-päästöt on arvioitu Suomen talouden ympäristö­laajennetulla panos-tuotosmallilla ENVIMAT10. ENVIMAT-malli on rakennettu Oulun yliopiston Thule-instituutin ja Suomen ympäristö­keskuksen yhteistyönä (Seppälä ym. 2009). ENVIMAT10-mallin perusdata on vuodelta 2010. Malli on yksityis­kohtainen: tuotanto­toiminta on jaettu 147 toimialaan ja 232 tuotteeseen ja kotitalouksien kulutus­menot 66 kulutus­hyödyke­ryhmään.

ENVIMAT10-mallin ympäristö­laajennukset sisältävät koti­maisten toimi­alojen suorien ympäristökuormitusten (lähinnä päästöt ilmaan ja vesiin, luonnon­raaka-aineiden käyttö sekä maan­käyttö) lisäksi myös tuonti­tuotteiden koko jalostus­ketjuun sisältyvät elin­kaariset ympäristö­kuormitukset.

Tässä artikkelissa tarkastellaan ainoastaan khk-päästöjä. Tuonti­tuotteiden elin­kaariset ympäristö­kuormitukset perustuvat lähinnä kansain­välisen LCIA datapankin, Ecoinventin, tietoihin.

Panos-tuotos­mallista saadaan tuotteiden ympäristö­kuormitukset koti­maassa ja ulkomailla toimi­aloittain. Näistä johdetaan edelleen ostajahintaiset kulutus­hyödykkeiden ympäristö­kuormitukset, jotka sisältävät myös kaupan ja jakelukuljetusten vaikutukset.

ENVIMAT10-mallilla laskettiin koti­talouksien 66 kulutus­hyödykkeen khk-päästö­kertoimet kg/eur vuoden 2010 hinnoin. Kertoimet yhdistettiin Tilasto­keskuksen kansan­talouden tilin­pidon vuoden 2010 hinnoilla laskettuihin kulutus­menojen aika­sarjoihin. Kulutus­menoja ja päästöjä on tarkasteltu kansain­välisen COICOP-hyödyke­luokituksen mukaisesti.

Edellä kerrotusta poiketen asumisen khk-päästöt on tämän artikkelin tarkastelussa laskettu useita tilasto­lähteitä hyödyntäen, jolloin pystytään erottelemaan asumisen energian­kulutuksen päästöt, kiinteistön hoito ja pää­oman kuluminen, eli rakentaminen ja perus­korjaukset.

ENVIMAT10-mallissa tarkasteluun on lisätty pää­oman kuluminen pääoma­tuotteittain. Pääoma­tuotteita ovat esimerkiksi asuin­rakennukset, tuotteiden tuotanto­laitokset eli tehtaat, ja palveluiden tarjoamiseen liittyvät kiinteistöt. Näin ollen panos-tuotos­mallin ratkaisussa on mukana myös tuotannossa kulutettujen pääomatavaroiden tuottamisen ympäristö­kuormitus.

--------------------------------------------------------------------------------------------------

 

Lue samasta aiheesta:

Artikkeli
13.7.2022
Jukka Hoffren

Maailman pitäisi YK:n tavoitteen mukaan saavuttaa vuonna 2015 sovitut kestävän kehityksen 17 päätavoitetta ja 169 alatavoitetta vuoteen 2030 mennessä. OECD:n arvion mukaan sen jäsenmaat ovat vielä kaukana tavoitteiden saavuttamisesta. Ilman paljon nykyisiä voimakkaampia toimia jäävät kestävän kehityksen tavoitteet teollisuusmaissa saavuttamatta.

Artikkeli
7.7.2022
Jukka Hoffren

Euroopan Unioni on edistynyt lähes kaikissa vuonna 2015 sovituissa YK:n kestävän kehityksen tavoitteissa. Parhaiten on onnistuttu rauhan­omaisten yhteiskuntien rakentamisessa ja henkilö­kohtaisen turvallisuuden edistämisessä. EU:n uusimman seuranta­raportin tiedot kuvaavat tilannetta pääosin ennen korona­pandemiaa ja Venäjän hyökkäystä Ukrainaan.

tk-icons