Sodat, devalvaatiot, öljykriisit ja riippuvaisuus ulkomaan­kaupasta yhdistettynä omaan talous­politiikkaan ovat tehneet Suomesta korkean hinta­tason maan. Reippaasta hintojen noususta huolimatta taloutemme on kehittynyt voimakkaasti itsenäisyyden aikana, Ruotsiakin nopeammin viime vuosiin asti. EU-kaudella inflaatio on talttunut mutta myös talous­kasvu hidastunut.

Vuotuinen inflaatio on ollut Suomessa itsenäisyyden aikana keski­määrin 6 prosenttia (taulukko 1). Inflaatiota ovat rajuimmilleen kiihdyttäneet kansalais­sota sekä toisen maailman­sodan jälkeiset vuodet.

Taulukko 1. Kuluttajahintojen, rakennuskustannusten, tukkuhintojen, palkkojen, asuntojen hintojen, vuokrien ja bkt:n keskimääräinen vuosimuutos 1919–2017 Suomessa ja Ruotsissa, prosenttia

1) 1947 – 2017, 2) 1962 – 2017 Lähteet: Kuluttajahinnat: 1900 – 1914 Riitta Hjerppe, Suomen pankki; 1914 –  Elinkustannusindeksi 1914:1 – 6 = 100. Rakennuskustannusindeksi: 1900 – 1937 Eero Heikkonen, 1937 –  Tilastokeskus. Tukkuhinnat: Tilastokeskus. Palkat: Tilastokeskus. Asuntohinnat: 1947 – 1969, Pekka Korpinen; 1970 – Tilastokeskus. Asuntovuokrat: Tilastokeskus. Bruttokansantuote: Tilastokeskus. Ruotsin kuluttajahinnat ja bkt: SCB.

Rakennus­kustannukset ovat itsenäisyyden aikana nousseet keski­määrin 7,8 prosenttia, tukku­hinnat 6,8 ja palkat 9,9 prosenttia (eri inflaatiomittareiden pitkät aikasarjat liitetaulukkona lopussa). Brutto­kansantuotteen volyymin kasvu on ollut keski­määrin 3,6 prosenttia vuodessa

Sodilta ja devalvaatio­kierteiltä välttyneessä Ruotsissa vuotuinen inflaatio on ollut samana aikana 3,2 prosenttia ja bkt:n kasvu­vauhti 2,9 prosenttia vuodessa.

Ennätysinflaatiosta 1930-luvun deflaatioon

Itsenäisyyden ensimmäisenä vuotena 1918 ensimmäinen maailman­sodan ja kansalais­sodan myllerrykset aiheuttivat Suomen kaikkien aikojen inflaatio­ennätyksen 238 prosenttia. Toinen inflaatio­piikki oli elinkustannus­indeksin 1914:1 – 6=100 laskennan aloitus­vuonna 1921, 25 prosenttia.

Muina itsenäisyyden alku­vuosina aina toiseen maailman­sotaan asti inflaatio oli olematonta, ja useana vuotena vallitsi deflaatio eli hinnat laskivat. Yleisen talous­laman aikana vuodesta 1928 vuoteen 1934 kuluttaja­hinnat laskivat 20,3 prosenttia.

Vuoden 1928 hinta­taso saavutettiin vasta vuonna 1940. Palkoissa lama­vuosia edeltävä taso saavutettiin vuonna 1939. Rakennus­kustannuksissa lamaa edeltävä taso saavutettiin 1938.

Vuosina 1919 – 39 Suomen brutto­kansan­tuote kasvoi lama­vuosista huolimatta keski­määrin yli viisi prosenttia vuodessa. Lama­vuosina bkt laski vain neljä prosenttia ja lähti hurjaan nousuun jo vuonna 1934.

Hintojen ja palkkojen kilpa­juoksua sotien jälkeen

Toisen maailman­sodan aikana ja heti sen jälkeen hinnat ja kustannukset nousivat yleisesti 20 – 25 prosenttia vuodessa. Nopeinta nousu oli vuosina 1945 – 48, jolloin hintojen ja kustannusten vuosi­nousu vaihteli 40 – 60 prosentin välillä. Palkat nousivat tänä ajan­jaksona keski­määrin 30 prosenttia vuodessa.

Vuonna 1945 palkat nousivat lähes 100 prosenttia eli tuplaantuivat yhdessä vuodessa. Sodan­jälkeinen aika oli rauhatonta työ­markkinoilla, ja palkat ja hinnat kävivät kiivasta kaksin­kamppailua. Palkat pärjäsivät kisassa melko hyvin.

Sotavuosista ja voimakkaasta inflaatiosta huolimatta Suomen bkt nousi tänä aikana keski­määrin 3,4 prosenttia vuodessa.

Jälleenrakentamista, vaurastumista, devalvaatioita, öljy­kriisejä

Pienen rauhallisen hetken jälkeen hinnat, kustannukset ja palkat lähtivät jälleen kovaan nousuun vuonna 1950 ja 1951. Keväällä 1951 maahan julistettiin ns. linna­rauha, jolloin hinnat ja palkat jäädytettiin.

Vuoden 1951 aikana laadittiin presidentti Paasikiven vaatimuksesta uusi elinkustannus­indeksi, jonka perusajan­kohdaksi tuli lokakuu 1951. Tämä indeksi on edelleen laajasti käytössä eri indeksi­sidonnaisuuksissa. Episodista voi lukea mielen­kiintoisia katkelmia presidentti Paasikiven muistelmista.

Uuden indeksin myötä ja kansain­välisen tilanteen rauhoituttua hinta- ja palkka­kehitys rauhoittui useaksi vuodeksi. Vuosina 1956 ja 1957 inflaatio voimistui kaksi­numeroiseksi. Tällöin jouduttiin hinta – palkka­-kierteeseen, joka johti markan devalvointiin.

Devalvaatiot seurasivat toisiaan vähintään kerran vuosi­kymmenessä aina EU-jäsenyyteen asti. Hintojen ja palkkojen kilpa­juoksu päätyi aina kansain­välisen kilpailu­kyvyn menettämiseen, ja talous­politiikan virheet korjattiin devalvaatiolla.

Kun devalvaatioihin lisättiin 1970- ja 1980-luvun alku­vuosien energia­kriisit, oli keksitty inflaation iki­liikkuja. Aika­kausi päättyi vuoden 1991 lopun devalvaatioon ja vuoden 1992 markan kelluntaan. Markka heikkeni yli 30 prosenttia, mutta sen inflaatio­vaikutus jäi ennakoitua pienemmäksi. Kysynnän jyrkkä lasku ja ulko­maisten yritysten hinnoittelu johti katteiden pienenemiseen, ja hintojen nousu jäi yllättävän pieneksi. Vuonna 1992 kuluttaja­hinnat nousivat vain 2,6 prosenttia.

Vuosien 1952 – 91 välisenä aikana kuluttajahinnat ja rakennuskustannukset nousivat keskimäärin lähes seitsemän prosentin vuosivauhdilla. Palkkojen keskimääräinen nousu oli 9 prosenttia, eli reaalipalkat nousivat vuosittain pari prosenttia.

Asuntojen hinta­tilastot alkavat koko maan osalta vuodesta 1970. Helsingin osalta tietoja on lisäksi vuosilta 1947 – 69, ja niitä voi käyttää kuvaamaan kaikkien vanhojen osake­asuntojen hinta­kehitystä, koska kaupan­käynti oli melko hiljaista ja keskittyi Helsinkiin. Alueiden väliset hinta­erot olivat pieniä verrattuna tähän päivään. Asuntojen hinnat nousivat vuosina 1952  –  1991 keski­määrin 10,7 prosenttia vuodessa.

Vuokrien koko maata kattavat aika­sarjat alkavat vuodesta 1962. Vuokrat nousivat vuosina 1962 – 1991 keski­määrin kuusi prosenttia vuodessa. Koko tämän ajan Suomessa oli voimassa tiukka vuokra­sääntely. Vapaa­rahoitteisia vuokria sai nostaa vain valtio­neuvoston yleis­ohjeiden mukaisesti.

Reippaasta inflaatiosta huolimatta brutto­kansantuote nousi vuosina 1952 – 91 keskimäärin 3,8 prosenttia vuodessa eli Suomi vaurastui kovaa vauhtia. Parhaimmillaan kasvu oli lähes 10 prosenttia vuodessa.

Aikakausi loppui kokonais­tuotannon romahdukseen noin 10 prosentilla lama­vuosina 1991 – 93. Vuoden 1990 bkt-taso saavutettiin jälleen vasta vuonna 1996.

Hintakuri ja taantuma hidastavat inflaatiota, asuminen kallistuu

Suomen talous joutui EU-kuurille jo pari vuotta ennen jäsenyyttä. Inflaatio hidastui ja bkt lähti kasvuun. Devalvaatio ei ollut enää käytössä talous­politiikan välineenä. Jos haluttiin kestävää talous­kasvua, nousu piti saada aikaan tuottavuuden paranemisella.

Hintojen ja palkkojen nousu yli tuottavuuden kasvun johtaa ja johti ongelmiin Kreikassa, niin myös Suomessa finanssi­kriisin jälkeen. Palkkoja on nostettu liikaa tuottavuus­kehitykseen nähden. Suomi yrittää nousta nyt talous­ahdingosta sisäisen devalvaation keinoin.

Euroopan Keskuspankin noin kahden prosentin inflaatio­tavoite on toteutunut hyvin Suomessa ja Ruotsissa. Kuluttaja- ja tukku­hinnat sekä rakennus­kustannukset ovat nousseet Suomessa EU-aikana keski­määrin vuodessa 1,5 – 1,9 prosenttia. Palkat ovat nousseet yli kolme prosenttia eli reaali­palkat ovat nousseet vuosi­tasolla 1,6 prosenttia.

Suomessa vuokrien hinta­sääntely päättyi uusien sopimusten osalta helmi­kuussa 1992 ja vapautui lopullisesti vappuna 1995. Markkinoille tuli yli 100 000 vuokra-asuntoa. Muutaman vuoden nopeamman vuokrien nousun jälkeen vuokrat ovat nousseet EU-aikana keski­määrin 3,4 prosenttia vuodessa, siis nopeammin kuin kuluttaja­hinnat ja palkat (kuvio 1).

Kuvio 1. Asuntojen hintojen, vuokrien ja kuluttajahintojen vuosimuutos 1970 – 2017*

Lähde: Tilastokeskus   *ennakkotieto

Asuntojen hinnat laskivat vuodesta 1989 vuoteen 1995 lähes 40 prosenttia ja palasivat vuoden 1989 tasolle vasta vuonna 2002. EU-aikana asuntojen hinnat ovat nousseet keski­määrin 5,1 prosenttia eli nopeammin kuin vuokrat, kuluttaja­hinnat yleensä tai palkat.

Asuntojen hinnat reagoivat herkästi talouden suhdanne­muutoksiin. Vuokrat taas ovat nousseet tasaisesti koko ajan suhdanteista riippumatta. Kun asunto­kauppa ei käy, siirtyy kysyntä vuokra-asuntoihin ja vuokrat nousevat.

EU-aikana talouden Suomi – Ruotsi-ottelussa länsi­naapuri on voitolla. Hinnat ovat nousseet Ruotsissa meitä hitaammin ja talous­kasvu on ollut nopeampaa (taulukko 2).

Taulukko 2. Keskimääräinen vuosimuutos 1995 – 2017 Suomessa ja Ruotsissa, prosenttia

Lähde: Tilastokeskus, SCB

On vaikea sanoa, onko taustalla Ruotsin talouden moni­puolisempi rakenne, tuottavuuden nopeampi nousu vaiko oma valuutta. Nokia-toimialan romahdus, metsä­teollisuuden rakenne­muutos sekä kansain­välinen investointi­lama ovat kurittaneet Suomen taloutta enemmän kuin Ruotsin.

Kun tarkastellaan koko itsenäisyyden aikaa, nopea inflaatio ei ole aiheuttanut Suomen taloudelle suurempia ongelmia. Tuottavuuden nousu, ulkomaan­kaupan kasvu, teknologinen kehitys ja koulutus­tason nousu ovat pitäneet huolen siitä, että talous on kasvanut keski­määrin 3,6 prosentin vuosi­vauhdilla, nopeammin kuin Ruotsin.

---------------------------------------------------------------------------------

Inflaatio eri mittareilla samankaltainen

Hintakehitystä voidaan mitata usealla eri tavalla. Kuluttaja­hintaindeksi mittaa yksityisten koti­talouksien ostamien tavaroiden ja palvelujen hinta­kehitystä.

Yksityisen kulutuksen osuus bruttokansan­tuotteesta on noin puolet. Toinen puolisko muodostuu julkisesta kulutuksesta, rakentamisesta ja muista investoinneista sekä ulkomaan­kaupasta. Näiden kehitystä mittaavat paremmin tukku­hinta-, rakennus­kustannus-, sekä vienti- ja tuontihinta­indeksit.

Euroopan keskuspankki on toivonut inflaatio­käsitteen piiriin myös mittareita tontti­maan sekä asuntojen ja muiden kiinteistöjen hinta­kehityksestä.

Yhtä oikeaa inflaatio­mittaria ei ole olemassa. Talous­politiikan suunnittelussa ja seurannassa on käytettävä kaikkia näitä mittareita, jotta kokonais­kuva hinta­kehityksestä olisi oikea.

Useimmin hintakehitystä kuvaavana mittarina käytetään kuluttajahinta­indeksiä. Kun puhutaan inflaatiosta, tarkoitetaan yleensä kuluttajahinta­indeksin 12 kuukauden muutosta.

Viimeisen 65 vuoden aikana eli vuodesta 1952 lähtien hinnat ovat kehittyneet Suomessa lähes samaan tahtiin hinta­mittarista riippumatta (taulukko 1). Kuluttaja­hinnat ovat nousseet vuodessa keski­määrin 4,8 prosenttia, rakennus­kustannukset 4,7 ja tukkuhinnat 4,1 prosenttia. Palkat ovat nousseet 6,8 prosenttia ja asuntojen hinnat 7,9 prosenttia.

Kirjoittaja on Tilastokeskuksen hintatilastojen pitkäaikainen kehittämispäällikkö.

Liitetaulu: Elinkustannus-, rakennuskustannus-, tukkuhinta- ja ansiotasoindeksin sekä asuntojen hintojen ja vuokrien kehitys ja bkt:n taso (1917=100) ja vuosimuutos 

inflaatiomittarit_aikasarjat.pdf (68 kt)

inflaatiomittarit_aikasarjat.xlsx