Rekisteriaineistoihin ja uskottaviin tutkimus­menetelmiin nojautuva tutkimus osoittaa, että koulutuksesta on merkittäviä rahallisia ja ei-rahallisia hyötyjä niin yksilölle kuin yhteiskunnalle (esim. Oreopoulos & Salvanes 2011).

Koulutuksella on positiivinen vaikutus henkilön elinkaaren tuloihin, mutta se vaikuttaa positiivisesti myös mm. terveyteen ja yhteiskunnalliseen aktiivisuuteen kuten äänestys­käyttäytymiseen. Koulutuksen hyödyt siirtyvät myös sukupolvelta toiselle, kun vanhempien kohonnut koulutustaso nostaa heidän lastensa todennäköisyyttä menestyä elämän eri osa-alueilla.

Koulutus toimii myös eräänlaisena vakuutuksena, sillä suhdanne­vaihtelut ja työmarkkinoiden rakenteelliset muutokset satuttavat eniten alhaisesti koulutettuja. Lisäksi on havaittu, että korkeasti koulutetut selviävät paremmin elämän sokeista kuten työttömyydestä.

Uudelleen kouluttautuminen ja alueellinen liikkuvuus ovat monelle korkeasti koulutetulle osa normaalia urakehitystä. Muutoksiin sopeutuminen on vaikeampaa, mikäli henkilöllä ei ole aikaisempaa kokemusta työelämän muutoksista tai jos henkilöllä on puutteelliset valmiudet oppia uutta.

Suomi on tunnettu väestön korkeasta koulutustasosta. Koulutustason määrittää viimekädessä nuorten sekä heidän vanhempiensa varsin varhaisessa vaiheessa tekemät valinnat. Julkinen valta pyrkii toiminnallaan takaamaan mahdollisuuksien tasa-arvon, jotta esimerkiksi huono perhetausta ei rajoittaisi nuorten kouluttautumista.

Artikkelissani tarkastelen toisen asteen koulutus­valintoja Suomessa yli ajan, ja kuinka nämä valinnat liittyvät varhaiseen syrjäytymiseen työelämästä. Tämän artikkelin tulokset perustuvat osittain Strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittamaan Oma Linja -hankkeen osatutkimukseen, missä tutkin toisen asteen koulutuksen keskeyttämistä Suomessa (Hankkeen edistymistä voi seurata osoitteessa http://omalinja.fi/).

Opiskelun lopettaminen ilman tutkintoa ei kannata

Koulutuksen kustannukset opiskelijoille ovat Suomessa hyvin alhaiset, kun taas elinkaaren tuotto etenkin korkea­koulutuksesta on varsin korkea. On siis vaikea löytää järkiperäistä syytä sille, miksi nuori päättäisi olla jatkamatta opiskelua peruskoulun jälkeen.

Kuviossa 1 on esitetty niiden 25-vuotiaiden osuus kohortista, joilla ei ole perusasteen jälkeistä tutkintoa. Suomessa syntyneistä 25-vuotiaista miehistä noin 15 prosentilla ja naisista 10 prosentilla ei ollut perusasteen jälkeistä tutkintoa vuonna 2013. Yhteensä ilman tutkintoa olevien 25-vuotiaiden määrä oli noin 7 800 henkilöä vuonna 2013.

Kuvio 1. Ilman perusasteen jälkeistä tutkintoa olevat 25-vuotiaat 1987 – 2013, prosenttia

Tarkastelussa ovat mukana kaikki Suomessa syntyneet ja asuvat henkilöt, jotka olivat kyseisenä tilastovuonna 25 vuoden ikäisiä.


Lähde: Tilastokeskus, tutkintorekisteri

Kuviosta 1 näkyy myös se, kuinka ilman koulutusta jääneiden osuus on kehittynyt yli ajan. Perusasteen koulutuksen varaan jääneiden osuus laski 1990-luvun laman rakenne­muutoksen seurauksena, jolloin Suomesta hävisi suuri määrä sellaisia työpaikkoja, joihin riitti pelkkä kansa- tai peruskoulun oppimäärä. Ilman perusasteen jälkeistä tutkintoa olevien osuus tasaantui sittemmin keskimäärin 12 – 14 prosentin tuntumaan.

Tarkastelussa ovat mukana kaikki Suomessa syntyneet ja asuvat henkilöt, jotka olivat kyseisenä tilastovuonna 25 vuoden ikäisiä.

Koulutuksen kannustimien toimivuus perustuu ajatukseen, että yksilö kykenee ymmärtämään kuinka koulutuksen tuotot kehittyvät yli ajan. Opiskelujen lopettaminen ja kokopäiväiseen työhön siirtyminen ilman tutkintoa kannattaa vain harvoin.

Yksi mahdollinen selitys opintojen keskeyttämiselle on se, että nuoret ovat usein lyhytnäköisiä, eivätkä kykene arvioimaan koulutus­valintojensa merkitystä (kuten kumulatiivista rahallista tuottoa) pitkällä aikavälillä.

Kyseenalainen koulutustrendin muutos

Melkein kaikki nuoret jatkavat opiskelua peruskoulun päättymisen jälkeen. Tässä vaiheessa nuori tekee päätöksen lukio- ja ammatillisen koulutuksen väliltä. Ero näiden valintojen välillä on edelleen merkittävä, vaikka ammatillisen koulutuksen yleis­sivistävyyttä ja jatko-opinto­kelpoisuutta on laajennettu.

Sivistävä ylioppilas­tutkinto antaa kuitenkin hyvät mahdollisuudet jatkaa opintoja kaikissa korkea­koulussa. Lukio-opintojen aikana nuorella on myös mahdollisuus tutustua omiin vahvuuksiinsa eri oppi­aineissa ja oppimis­ympäristössä, jonka opiskelijoista valtaosa pyrkii korkea­kouluun.

Ammatillisiin kouluihin verrattuna lukiot ovat siis edelleen hyvin erilaisia oppimis­ympäristöjä, niin itse koulutuksen sisällön kuin vertais­oppimisen näkökulmasta.

Kuviossa 2 on esitetty syntymävuoden mukaan niiden Suomessa syntyneiden henkilöiden osuudet, jotka olivat suorittaneet ammatillisen tai yo-tutkinnon 25 vuoden ikään mennessä. Yo-tutkinnon suorittaneiden osuus saman ikäisistä kasvoi tasaisesti aina vuoden 1979 syntymäkohorttiin asti.

Kuvio 2. Toisen asteen tutkinto 25 vuoden iässä syntymäkohorteittain 1962 – 1988

Tarkastelussa mukana kaikki Suomessa syntyneet ja asuvat 25-vuotiaat henkilöt syntymävuoden mukaan (vuonna 1988 syntyneet henkilöt ovat 25-vuotiaita vuonna 2013). Mikäli henkilöllä on ammatillinen tutkinto ja yo-tutkinto, niin henkilö lasketaan ylioppilaaksi.


Lähde: Tilastokeskus, tutkintorekisteri

Yo-tutkinnon suorittaneiden osuus oli suurin (53 %) vuoden 1981 syntymä­kohortissa, jonka jälkeen osuus kääntyi laskuun. Mikäli tarkastelu tehtäisiin esimerkiksi 19-vuotiaille ja mukaan luettaisiin myös ulkomailla syntyneet, niin osuuden lasku olisi jyrkempi. Ammatillisen koulutuksen osuus on lähes peilikuva yo-tutkinnon suorittaneiden osuudesta.

Ammatillisen koulutuksen suosion kasvu on johtanut varsin dramaattiseen muutokseen koulutus­trendien kehityksessä. Mikäli lukio­koulutuksen suosio olisi jatkanut trendin­omaista kasvuaan, niin yo-tutkinnon suorittaneiden osuus olisi voinut kohota yli 60 prosenttiin nuoremmissa kohorteissa.

Ei ole täysin selvää, miksi ammatillinen koulutus on ollut entistä useamman nuoren valinta. Ammatillisen koulutuksen resurssien kasvattamisen lisäksi muutoksen taustalla on varmaan useita eri tekijöitä.

Toisen asteen koulutuksen trendimuutoksen mahdollisia pitkän ajan vaikutuksia ei varmaan vielä ymmärretä Suomessa. Ammatillisen koulutuksen ja lukio­koulutuksen välillä tehtävän valinnan vaikutus on suuri, sillä lukiokoulutus on todennäköisin väylä korkea­kouluun. Korkea­koulutettu taas ansaitsee noin puoli miljoona euroa enemmän koko työuran aikana kuin perus- tai ammatillisen koulutuksen saanut (ks. Koerselman & Uusitalo, 2014).

On todennäköistä, että lukiokoulutuksen suosion lasku selittää ainakin osittain, miksi yliopisto­koulutuksen osallistumis­aste (24 ikävuoteen mennessä) ei ole kasvanut vuoden 1981 syntymä­kohortin jälkeen (Uusitalo 2016, kuvio 10). Tämä tulee myös näkymään viiveellä koko väestön korkea­koulutuksen tason kehityksessä.

Tarkastelussa ovat mukana kaikki Suomessa syntyneet ja asuvat 25-vuotiaat syntymä­vuoden mukaan (vuonna 1988 syntyneet ovat 25-vuotiaita vuonna 2013). Mikäli henkilöllä on ammatillinen tutkinto ja yo-tutkinto, niin henkilö lasketaan ylioppilaaksi.

Koulutetut nuoret pysyvät kehityksen mukana

Tilastojen mukaan korkeakoulutetut pärjäävät Suomessa hyvin jopa talouden laskukausina. Pelkkä perusasteen jälkeinen tutkinto ei kuitenkaan itsessään takaa työmarkkina­menestystä. Viimeaikaisessa keskustelussa on kiinnitetty huomiota varsinkin niiden nuorten miesten osuuteen, jotka kuuluvat ikäryhmästään niin sanottuun NEET-ryhmään (esim. Larja ym. 2016).

NEET-ryhmään (Not in Employment, Education or Training) kuuluvat ne henkilöt, jotka eivät työskentele, opiskele tai ole missään koulutuksessa. Suomessa NEET-ryhmään eivät kuulu ase­velvollisuutta suorittavat henkilöt.

NEET-osuus on siis työttömyys­astetta laajempi mittari, jolla pyritään kuvaaman osallistumista yhteiskunnan toimintaan. Syrjäytymisen mittarina pelkän vuosittaisen NEET-osuuden käyttäminen ei ole kuitenkaan järkevää, sillä se heijastelee pitkälti suhdanteiden muutoksia työttömyys­asteessa (esim. Asplund & Vanhala 2016).

NEET-osuuksien ja ryhmien välisien erojen avulla voidaan kuitenkin kuvata suhteellisia muutoksia yli ajan.

Kuviossa 3 on esitetty 25-vuotiaiden miesten NEET-osuus suoritetun koulutuksen mukaan vuosina 1987 – 2013. Kuviosta tehtävät päätelmät olisivat saman­kaltaisia 25-vuotiaille naisille. Miesten ja naisten välistä vertailua vaikeuttaa kuitenkin se, että 25-vuotiaat naiset hoitavat miehiä useammin lasta kotonaan.

Kuvio 3. 25-vuotiaiden miesten NEET-osuus suoritetun tutkinnon mukaan 1987 – 2013, prosenttia

NEET-aste on määritelty henkilön vuoden lopun päätoimen perusteella, mukana Suomessa syntyneet ja asuvat.


Lähde: Tilastokeskus, tutkintorekisteri ja työssäkäyntitilasto

Kuvion 3 perusteella voidaan tehdä ainakin kolme tärkeää huomiota. Ensiksi, talouden suhdanteet vaikuttavat odotetusti nuorten aikuisten miesten NEET-ryhmien kokoon, sillä työttömäksi rekisteröityneet luetaan kuuluvaksi NEET-ryhmään. Toiseksi, NEET-osuus on selvästi korkein niiden miesten ryhmässä, joilla ei ole perusasteen jälkeistä tutkintoa (41 prosenttia vuonna 2013) ja alhaisin puolestaan yo-tutkinnon suorittaneiden ryhmässä (8 prosenttia vuonna 2013).

Kolmanneksi, ryhmien NEET-osuudet ovat nousseet vuoden 2007 jälkeen, mutta tuoreiden vuosien vertailu esimerkiksi vuoden 2005 lukuihin voi luoda nyky­tilanteesta liian synkän kuvan – tuolloin Suomessa elettiin poikkeuksellisen hyvää aikaa.

Ryhmien NEET-osuuksien lisäksi on tarpeellista avata lukuja suhteellisten osuuksien takana (taulukko 1). Esimerkiksi, perusasteen koulutuksen varassa olevien miesten määrä on laskenut vuosien 1990 ja 2013 välillä noin 7 500 henkilöstä noin 4 700 henkilöön (Paneeli A).

Sitä vastoin 25-vuotiaiden NEET-ryhmän koko on pysynyt likipitäin samana. Pelkän peruskoulun varaan jääneiden nuorten miesten ryhmä on siis entistä valikoituneempi. Lukumäärällisesti ammatillisen tutkinnon suorittaneiden NEET-ryhmä on tätä suurempi (Paneeli B).

Taulukko 1. NEET-tilan pysyvyys, 25-vuotiaat miehet 1990 – 2013

NEET-aste on määritelty henkilön vuoden lopun päätoimen perusteella. Mukana Suomessa syntyneet ja asuvat.


Lähde: Tilastokeskus, tutkintorekisteri ja työssäkäyntitilasto

Taulukossa 1 on tarkasteltu myös NEET-tilan pysyvyyttä (oikea sarake). Pitkä­aikainen NEET-ryhmään kuuluminen voi indikoida syrjäytymistä aivan kuten pitkä­aikainen työttömyys. Pitkä­aikainen NEET-ryhmään kuuluminen on korkeaa niin perusasteen kuin ammatillisen tutkinnon suorittaneiden nuorten ryhmässä.

Esimerkiksi vuoden 2000 kohortissa oli yhteensä noin 14 700 ammatillisen tutkinnon suorittanutta 25-vuotiasta miestä, joista 12,6 prosenttia kuului NEET-ryhmään. Näistä noin puolet kuului NEET-ryhmään myös kaksi vuotta aikaisemmin (T-2), ja yli kolmannes kymmenen vuotta myöhemmin (T+10).

NEET-tilaan perustuvaa tarkastelua voidaan muuttaa niin, että mukaan otetaan vain työvoiman ulkopuolella olevat. Tästä ns. NLFET-osuudesta (Not in Labour Force, Education or Training) on siis puhdistettu pois työttömäksi rekisteröityneet henkilöt, ja se kuvaa eläkkeelle tai tuntemattomaan tilaan siirtyneiden henkilöiden osuutta ikäryhmässä.

Taulukossa 2 tarkastellaan NLFET-ryhmien kokoa ja pysyvyyttä yli ajan.

Taulukko 2. NLFET-tilan pysyvyys, 25-vuotiaat miehet 1990 – 2013

NLFET-aste on määritelty henkilön vuoden lopun päätoimen perusteella. Mukana Suomessa syntyneet ja asuvat.


Lähde: Tilastokeskus, tutkintorekisteri ja työssäkäyntitilasto.

Kun taulukon 1 ja 2 lukuja verrataan keskenään, niin havaitaan, että noin puolet perusasteen koulutuksen varassa olevista 25-vuotiaista NEET-miehistä on myös työvoiman ulkopuolella. Edelleen tästä noin puolet on samassa tilassa myös 10 vuoden päästä.

NLFET-osuus on huomattavasti alhaisempi toisen asteen tutkinnon suorittaneiden keskuudessa, mutta työvoiman ulkopuolelle siirtyneitä löytyy myös ammatillisen ja yo-tutkinnon suorittaneiden parista.

Ammatillisen koulutuksen suorittaneista 3,5 prosenttia, ja ylioppilaista noin 2,5 prosenttia oli työvoiman ulkopuolella vuonna 2013. Tilan pysyvyys on korkea ammatillisen tutkinnon suorittaneiden keskuudessa: NLFET-ryhmässä vuonna 2000 olleista miehistä melkein puolet oli edelleen työvoiman ulkopuolella 10 vuoden päästä.

Työmarkkinoiden muutos ei pysähdy

Työmarkkinoiden muutos luo suuria haasteita nuorten koulutukselle. Työmarkkinoiden polarisaation myötä korkea-ja matala­palkkaisten ammattien suhteellinen osuus kasvaa, kun taas rutiininomaiset keski­palkkaiset ammatit vähenevät.

Ammatti­alakohtaisen kehityksen suuntaa on kuitenkin vaikea ennakoida, sillä teknologinen kehitys voi mullistaa kokonaisten toimialojen työvoima­intensiivisyyden. Esimerkiksi poltto­moottorin korvautuminen sähkö­moottorilla, sekä kevyen- ja raskaan­liikenteen osittainen automatisoitu­minen voivat hyvin todennäköisesti romahduttaa autoalan työvoiman tarpeen.

Historiallisen kehityksen valossa voidaan silti sanoa, että koulutus kannattaa myös muuttuvassa maailmassa. Mitä korkeammalle nuori kouluttautuu, sitä toden­näköisemmin nuori on turvassa työttömyydeltä, ja sitä paremmat valmiudet nuorella on sopeutua mahdollisiin työelämän muutoksiin.

Korkea­koulutuksen esteitä voitaisiin purkaa Suomessa, sillä ei ole olemassa syytä, miksei korkea­koulutettujen osuus voisi nousta nykyistä korkeammalle tasolle.

On myös aiheellista pohtia, tulisiko lukio­koulutuksen suosiota pyrkiä kasvattamaan entistä aktiivisemmin toimenpitein vastauksena työ­markkinoiden nopeutuvaan muutokseen.

Vaikeimmat haasteet liittyvät nuoriin, jotka eivät onnistu perusasteen jälkeisissä opinnoissaan. Osa nuorista syrjäytyy työ­markkinoilta toisen asteen tutkinnosta huolimatta.

Syrjäytyneiden nuorten ongelmia ei siis ratkaista pelkästään kehittämällä toisen asteen opintoja. Koulutus on todennäköisin ratkaisu työmarkkinoiden muutokseen ja nuorten syrjäytymisen ehkäisyyn, mutta se edellyttää ymmärrystä syrjäytymisen mekanismeista aina lapsuudesta varhais­aikuisuuteen.

Kirjoittaja on tutkijatohtori Jyväskylän yliopiston kauppa­korkeakoulussa ja osa-aikainen tutkija Tilastokeskuksessa.

Lähteet:

Asplund, Rita & Vanhala, Pekka 2016. Neet-nuorten tulkinnassa korjattavaa. ETLA Muistio No 52.

Koerselman, Kristian & Uusitalo, Roope 2014. The risk and return of human capital investments. Labour Economics, 30.

Larja, Liisa & Törmäkangas, Liisa & Merikukka, Liisa & Ristikari, Tiina & Gissler, Mika & Paananen, Reija 2016. NEET-indikaattori kuvaa nuorten syrjäytymistä. Tieto&trendit – talous- ja hyvinvointikatsaus 2/2016.

Oreopoulos, Philip & Salvanes, Kjell 2011. Priceless: The nonpecuniary benefits of schooling. The journal of economic perspectives, 25(1), 159-184.

Tilastokeskus. Tutkintorekisteri.

Tilastokeskus. Työssäkäyntitilasto

Uusitalo, Roope 2016. Opintotuen uudistaminen. Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2016:7