Siirry etusivulle - Tilastokeskus
Tieto&trendit - etusivulle

Taksiliikenteen tarjonnassa ei suurta mullistusta sääntelyn vapauttamisen jälkeen

Kuva: Shutterstock
Uusi taksilaki on kasvattanut autojen samoin kuin taksiliikenne­­lupien määriä etenkin Uudellamaalla. Lakimuutos antaa mahdollisuuden valita palveluajat vapaasti, ja yhdeksän prosenttia taksiyrittäjistä ajaakin ilmoituksensa mukaan vain arkisin.

Taksiliikennettä säätelevä laki uudistui Suomessa 1.7.2018 ja sen seurauksena ala vapautui suuresta osasta säännöstelyä. Aikaisemmin luvat taksi­liikenteeseen myönsi toimivaltainen elinkeino-, liikenne- ja ympäristö­keskus ja yksi lupa oikeutti harjoittamaan tilaus­liikennettä yhdellä henkilöautolla.

Hinnoittelu oli säädeltyä ja takseilta edellytettiin ajovuoro­järjestyksen noudattamista ja pysyvän asema­paikan määrittelyä. Näillä pyrittiin takaamaan taksien saatavuus kaikkina vuorokauden aikoina. Laissa määrättiin myös kunta­kohtainen taksilupien enimmäis­määrä.

Uudessa liikennepalvelulaissa ei ole päivystys­velvoitetta, hinnoittelu on vapaata ja asemapaikka­velvoitteesta on luovuttu. Lisäksi taksiliikenne­lupa on yrityskohtainen ja tätä kautta autojen määrää ei ole rajoitettu.

Aikaisemmin tilausliikennettä piti hoitaa henkilöautolla, mutta uudistuneen lainsäädännön mukaan taksi­liikennettä saa harjoittaa henkilöautolla, pakettiautolla, kuorma-autolla, kolmipyörällä tai kevyellä ja raskaalla nelipyörällä. Alan vapautumisesta huolimatta taksi­liikenteessä käytettävä ajoneuvon käyttötiedoksi on edelleen merkittävä ”luvanvarainen käyttö”.

Tässä artikkelissa arvioin taksipalveluiden tarjontaa ja sen muutoksia luvan­varaisessa käytössä olevien henkilöautojen (myöhemmin taksi) määrän muutoksella ja uusien myönnettyjen taksiliikenne­lupien määrällä. Ajovuoro­järjestyksestä luopumisen seurauksia taksien saatavuuteen olen arvioinut taksiyrittäjien itsensä ilmoittamilla palvelu­tiedoilla.

Ajoneuvojen määrä kasvoi eniten Uudellamaalla

Manner-Suomessa oli syyskuun 2018 lopussa 11 158 taksia, joka on yli tuhat ajoneuvoa enemmän kuin vuoden 2017 lopussa. Suurin kasvu maakunta­tasolla tarkasteltuna on ollut Uudellamaalla, jossa syyskuun lopussa oli noin 1 600 (luku korjattu 14.12.)  taksia enemmän vuoden 2017 loppuun verrattuna. Seuraavaksi eniten kasvua oli Lapissa, Varsinais-Suomessa ja Pohjois-Pohjanmaalla.

Etelä-Karjalassa taksien määrä väheni yhdellätoista ja Keski-Pohjanmaalla kirjattiin syyskuussa yksi taksi vähemmän kuin vuoden 2017 lopussa. Eniten takseja asukasta kohden oli Lapissa ja vähiten Kanta-Hämeessä.

Taulukko 1. Taksien määrä ja uudistuksen jälkeen myönnetyt taksiluvat Manner-Suomessa maakunnittain
 HenkilöautotMyönnetyt
taksiliikenne-
luvat
 Luvanvaraisessa
käytössä
Taksia /
1 000 asukasta
MaakuntaQ3/2018Q4/2017Q3/2018Q4/20171.7–31.11.2018
Manner-Suomi11 15810 0762,031,843 123
Uusimaa3 5732 9812,161,81 656
Varsinais-Suomi9228321,931,74224
Satakunta4604222,091,9191
Kanta-Häme2652521,531,4660
Pirkanmaa8908611,741,68148
Päijät-Häme3252971,621,4855
Kymenlaakso2962951,691,6847
Etelä-Karjala2302411,771,8630
Etelä-Savo3873712,632,5254
Pohjois-Savo5114962,072,0186
Pohjois-Karjala3583552,22,1868
Keski-Suomi55151121,8593
Etelä-Pohjanmaa3673531,921,8548
Pohjanmaa3232971,791,6432
Keski-Pohjanmaa1131141,641,6611
Pohjois-Pohjanmaa7786901,891,68153
Kainuu1861832,512,4739
Lappi6225243,472,92228
Tuntematon11

Lupia enemmän kuin takseja

Manner-Suomessa oli marraskuun 2018 lopussa voimassa noin 12 500 taksiliikenne­lupaa tai ilmoituksen­varaista taksiliikenne­lupaa. Juuri ennen lakiuudistusta voimassa­olevia taksilupia oli Manner-Suomessa 9 560 kappaletta.

Lakimuutoksen jälkeen lupia oli myönnetty Manner-Suomessa 3 123. Eniten lupia myönnettiin Uudellamaalla ja seuraavaksi eniten Varsinais-Suomessa ja Lapissa. Vähiten lupia on myönnetty Keski-Pohjanmaalla, vain 9 uutta taksiliikenne­lupaa lakimuutoksen jälkeen. Lupia on peruutettu marraskuun 2018 loppuun mennessä 273.

Lupien määrä ylittää taksien määrän yli tuhannella ja mahdollisia syitä tähän epäsuhtaan on, että liikennettä harjoitetaan muilla kuin henkilö­autoilla, tai henkilöautojen käyttötietoa ei ole ilmoitettu ajoneuvo­rekisterin­pitäjälle.

On myös mahdollista että yritykselle on haettu taksiliikenne­lupa, mutta liikennöintiä ei ole aloitettu, kuten Yleisradio elokuisessa artikkelissaan kertoo tai vanhaa taksiliikenne­lupaa ei ole irtisanottu vaikka toiminta on lopetettu.

Taksiyrittäjillä vapaus valita ajoaikansa 

Luvanvaraisessa käytössä olevien henkilöautojen tai taksiliikenne­lupien määrän kasvu ei automaattisesti tarkoita sitä, että takseja olisi aikaisempaa enemmän tarjolla – ainakaan kaikkina vuorokauden aikoina ja kaikkialla.

Lakimuutoksen myötä taksiyrittäjillä on vapaus valita ajoaikansa ja ajopäivänsä vapaasti, mikä voi käytännössä aiheuttaa ajallista tai paikallista tarjonnan puutetta.

Liikennepalvelulain mukaan liikkumispalvelujen tarjoajien tulee tallentaa palveluidensa olennaiset tiedot NAP-liikkumispalvelukatalogiin.  Olennaisia tietoja ovat tunniste­tietojen ohella mm. tiedot alueista, joilla palvelua tarjotaan, esteettömyys­tiedot ja tiedot päivistä ja kellonajoista, jolloin palvelu on saatavilla.

Joulukuun alussa liikkumispalvelukatalogiin oli kirjattu 1 473 taksiliikennettä harjoittavan yrityksen tiedot ja näistä tiedot palvelu­ajankohdista 1 174 yritykselle.

Maanantaista sunnuntaihin operoi 1 031 yritystä, maanantaista lauantaihin 25 yritystä ja vain arkipäivisin oman ilmoituksensa mukana operoi 96 yritystä.

Maanantaista sunnuntaihin operoivista yrityksistä 931 eli valtaosa ilmoitti operoivansa 24 tuntia vuorokaudessa. Toisaalta lähes kymmenen prosenttia ilmoitti ajavansa vain arkisin.

Taulukko 2. Taksiliikennettä harjoittavien yritysten liikkumispalvelukatalogiin ilmoittamat palveluajat
 Ympäri
vuorokauden 
Muut
palveluajat 
Ei tietoja Kaikki
yhteensä 
Arkisin987 96
Ma–la520 25
Ma–su931100 1 031
Muu715 22
Ei tietoja  299299
Kaikki yhteensä9522222991 473

Palveluaikoja on kirjattu liikkumispalvelukatalogiin siis vasta osittain. Tietojen karttuessa ja katalogin tullessa kattavammaksi tietoja voidaan analysoida myös alueellisesti ja arvioida tarkemmin, kuinka kysyntä ja tarjonta lopulta kohtaavat.

 

Kirjoittaja työskentelee yliaktuaarina innovaatiot, liikenne ja matkailu -vastuualueella Tilastokeskuksen yritystilastot -yksikössä. 

 

1] Luvanvaraisista henkilöautoista valtaosaa käytetään taksissa, joten lukemisen helpottamiseksi luvanvaraisiin henkilöautoihin viitataan tässä artikkelissa takseina.

[2] Tilastokeskuksen Moottoriajoneuvokanta-tilasto.

[3] Sisältää taksilupien lopetukset, konkurssit ja edellytyksiä täyttämättömien luvanhaltijoiden lupien peruutukset.

Avainsanat:

Miksi tätä sisältöä ei näytetä?

Tämä sisältö ei näy, jos olet estänyt evästeiden käytön. Jos haluat nähdä sisällön, tarkista evästeasetuksesi.